Herra Darwinin puutarhuri.
" Eläinten kalloihin ei ole työnnetty mitään ylimääräistä
joka pysäyttäisi kesken juoksun tai lennon tai matelemisen.
Ihminen on ainoa eläin joka ihmettelee minne on menossa ja miksi.
Pysähtyy kuin seinään ja kyselee.
Minä luulen, että joku kylmäpäisempi laji kuten rotat ottaa vallan. "
(Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri)
Tänä vuonna olen kunnostautunut kevään ihmettelemisessä. Olemme kävelleet Anarkistin kanssa loputtomia polkuja ja teitä ja bongailleet eliöitä. Mukana kiikkuu aina kiikarit ja ajoittain kamerakin. Kerran kävelimme hylätyllä junaradalla ja siellä sain hienoja kuvia eräästä neitoperhosesta, joka kiltisti poseerasi kauan ja lähellä ja lenteli pitkän matkaa meidän seurassa. Lisäksi olen kuvaillut mm. telkkiä ja naaraskäpytikkaa, sinisorsaparia ja Anarkistin siskon kissoja. Viimeiset eivät tosin taida liittyä kevääseen mitenkään, sisäkissoja nuo rontit ovat. Kissojen kuvailu oli tosi hauskaa! Anarkistin puolijärkkärillä on mukavaa ja helppoa kuvata. Tykkään hirveästi muutenkin eläinten kuvaamisesta, vaikka siinä tarvitaan roppakaupalla kärsivällisyyttä ja nopeita refleksejä...
Takapihan pöntöissä asustelee jo ainakin yksi kirjosieppopari. Viikkokausia olen kuunnellut siepon ja tinttien ja muiden visertäjien älämölöä.
Olen lueskellut pääasiassa koulujuttuja, Mark Ridleyn Evolution-nimisen kirjajärkäleen kahlasin läpi ja käväisin viime perjantaina Viikissä tenttimässä. Samoin luin huvin vuoksi Carl Zimmerin Evolution - The Triumph of an Idea nimisen kirjan, joka on kauniisti kuvitettu ja elävästi kirjoitettu kirja evoluutiosta. Ihme etten ollut aiemmin törmännyt siihen. Vasta Töölön kirjastosta nappasin sen itselleni. Olen kuitenkin lukenut PALJON evoluutioon liittyvää kirjallisuutta yläasteikäisestä lähtien.
Niin ja maalasin öljyväreillä taulun.
Olin pikkaisen pettynyt Black Swaniin. Eniten pidin kaikista kohtauksista, joissa tanssittiin. Elokuvan idea on kutkuttava - psykologinen trilleri balettimaailman raadollisista kulisseista. Mutta mutta... En ollut elokuvan jälkeen ollenkaan vakuuttunut sen toimivuudesta. Olihan se pelottava ja karmiva, mutta ehkä hivenen hengetön. Asiaa ei auta se, etten ole koskaan oppinut pitämään Natalie Portmanista, en hänen ulkonäöstään enkä näyttelemisestä. Tässä elokuvassaan hän olisi todella voinut loistaa. Mielestäni hän onnistuu näyttämään kaksi tuntia lähinnä vain ahdistuneelta kalalta. Ilmeitä tuntui löytyvän tasan kaksi. Ja loppu oli sellainen, joka antoi ohjaajalle helpoimman tien ulos tarinasta. Olisin kaivannut elokuvaan vähän enemmän potkua ja kunnianhimoa. Ja tanssielokuvaksi koko musiikkipuoli oli jäänyt kumman puolivillaiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Musiikin kun luulisi kuitenkin olevan olennainen osa tanssia...
joka pysäyttäisi kesken juoksun tai lennon tai matelemisen.
Ihminen on ainoa eläin joka ihmettelee minne on menossa ja miksi.
Pysähtyy kuin seinään ja kyselee.
Minä luulen, että joku kylmäpäisempi laji kuten rotat ottaa vallan. "
(Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri)
Tänä vuonna olen kunnostautunut kevään ihmettelemisessä. Olemme kävelleet Anarkistin kanssa loputtomia polkuja ja teitä ja bongailleet eliöitä. Mukana kiikkuu aina kiikarit ja ajoittain kamerakin. Kerran kävelimme hylätyllä junaradalla ja siellä sain hienoja kuvia eräästä neitoperhosesta, joka kiltisti poseerasi kauan ja lähellä ja lenteli pitkän matkaa meidän seurassa. Lisäksi olen kuvaillut mm. telkkiä ja naaraskäpytikkaa, sinisorsaparia ja Anarkistin siskon kissoja. Viimeiset eivät tosin taida liittyä kevääseen mitenkään, sisäkissoja nuo rontit ovat. Kissojen kuvailu oli tosi hauskaa! Anarkistin puolijärkkärillä on mukavaa ja helppoa kuvata. Tykkään hirveästi muutenkin eläinten kuvaamisesta, vaikka siinä tarvitaan roppakaupalla kärsivällisyyttä ja nopeita refleksejä...
Takapihan pöntöissä asustelee jo ainakin yksi kirjosieppopari. Viikkokausia olen kuunnellut siepon ja tinttien ja muiden visertäjien älämölöä.
Olen lueskellut pääasiassa koulujuttuja, Mark Ridleyn Evolution-nimisen kirjajärkäleen kahlasin läpi ja käväisin viime perjantaina Viikissä tenttimässä. Samoin luin huvin vuoksi Carl Zimmerin Evolution - The Triumph of an Idea nimisen kirjan, joka on kauniisti kuvitettu ja elävästi kirjoitettu kirja evoluutiosta. Ihme etten ollut aiemmin törmännyt siihen. Vasta Töölön kirjastosta nappasin sen itselleni. Olen kuitenkin lukenut PALJON evoluutioon liittyvää kirjallisuutta yläasteikäisestä lähtien.
Niin ja maalasin öljyväreillä taulun.
Olin pikkaisen pettynyt Black Swaniin. Eniten pidin kaikista kohtauksista, joissa tanssittiin. Elokuvan idea on kutkuttava - psykologinen trilleri balettimaailman raadollisista kulisseista. Mutta mutta... En ollut elokuvan jälkeen ollenkaan vakuuttunut sen toimivuudesta. Olihan se pelottava ja karmiva, mutta ehkä hivenen hengetön. Asiaa ei auta se, etten ole koskaan oppinut pitämään Natalie Portmanista, en hänen ulkonäöstään enkä näyttelemisestä. Tässä elokuvassaan hän olisi todella voinut loistaa. Mielestäni hän onnistuu näyttämään kaksi tuntia lähinnä vain ahdistuneelta kalalta. Ilmeitä tuntui löytyvän tasan kaksi. Ja loppu oli sellainen, joka antoi ohjaajalle helpoimman tien ulos tarinasta. Olisin kaivannut elokuvaan vähän enemmän potkua ja kunnianhimoa. Ja tanssielokuvaksi koko musiikkipuoli oli jäänyt kumman puolivillaiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Musiikin kun luulisi kuitenkin olevan olennainen osa tanssia...