Viime viikko oli niin laiskotteluviikko, ettei mitään rajaa. Se oli myös tylsin viikko, jonka mie olen täällä viettänyt. Miulla ei ollut MITÄÄN tekemistä, ja melkein kaikki miun suunnitelmani onnistui peruuntumaan. En mennyt Torontoon animeconiin, shoppailemaan tai bilettämään. Enkä tehnyt mitään muutakaan. Varsinkin viikonloppuna teki koko ajan mieli hakata päätä seinään, kun ei vaan ollut MITÄÄN tekemistä. Noh, päädyin sitten katselemaan aika paljon leffoja. Lauantaina katsottiin Candacen kanssa Hairspray (kyllä Jutta, se missä on Zac Efron) ja The Village, ja eilen kampuksen leffaklubissa Indiana Jones 4 ja Hellboy II. Mie pidin etenkin Hellboysta, vaikka se olikin miusta paikoittain "hieman" ylilyöty. Mutta, koska Jenny rakastaa ihania sinisiä kala-miehiä...
Turha laiskottelu saa nyt vähäksi aikaa loppua. Miulla on parin aika ison työn dead linet tulossa, joten pitää ruveta ahkeroimaan. Ens tiistaina pitää palauttaa yksi Research report ja pitää siihen liittyvä esitelmä, ja sitä seuraavan viikon perjantaina pitää palauttaa bilsan major thesis paper. Pelottaa, mut eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Oon edes melkein ajoissa liikkeellä.
Mihinkään en taaskaan voi lähteä pariin viikkoon, mut yritän silti järkätä itelleni edes jotain kivaa et selviän järjissäni.