All mixed up
Rytmini menee päivä päivältä pahemmin sekaisin.
Eilen olin niin väsynyt jo yhdentoista maissa, että olin päättänyt käydä aikaisin nukkumaan.
En kuitenkaan halunnut käydä niin aikaisin, koska olin varma, etten saisi unta. Surffailin taas netissä, kuinkas muuten. Juttelin hieman mesessä pauliinan kanssa. Toivottelin hyvät yöt ehkä puolen yön maissa. Tarkoitus todella oli käydä nukkumaan. Mutta. Aloinkin jutella erään Palstalaisen kanssa mesessä, ja sitä juttua riitti sitten yli kahteen yöllä. Olisi varmasti riittänyt vaikka aamuun, mutta joku järjen ripe oli vielä ilmeisesti aivoissa, kun tuohon aikaan päätin lopettaa. Sen jälkeen en tietysti saanut unta, kun mietin kaikkia käsittelemiämme asioita, ja valvoin yli kolmeen. Jee. Sanomattakin on selvää, että en mennyt tänään portugalin tunneille. Toisaalta luulen, että olin jo päättänyt sen jollain tasolla maanantaisen tunnin jälkeen. Tuntui liian absurdilta olla siellä, kun tiesi, mitä on tulossa. Mahdoton motivoitua.
En usko, että saan tätä unirytmiä mitenkään normalisoitua enää ennen leikkausta. Jotenkin harmittaa ja tekisi mieli syytellä itseä. Olisi ollut niin paljon parempi, jos olisin ennen leikkausta viettänyt oikein tervehenkistä elämää; lenkkeillyt, syönyt hyvin, käynyt aikaisin nukkumaan. Nyt en ole tehnyt mitään noista.
En jaksa tuntea huonoa omaatuntoa. Ei ihminen ole kone.
En pysty tällä hetkellä muuhun. Kunhan nyt jotenkin selviän tästä jäljelläolevasta ajasta.
Ja eilen kaksi henkilöä sanoi minulle spontaanisti, että näytän nyt ihan terveeltä.
Voi kunpa se jatkuisi vielä leikkauksen jälkeenkin.
Eilen olin niin väsynyt jo yhdentoista maissa, että olin päättänyt käydä aikaisin nukkumaan.
En kuitenkaan halunnut käydä niin aikaisin, koska olin varma, etten saisi unta. Surffailin taas netissä, kuinkas muuten. Juttelin hieman mesessä pauliinan kanssa. Toivottelin hyvät yöt ehkä puolen yön maissa. Tarkoitus todella oli käydä nukkumaan. Mutta. Aloinkin jutella erään Palstalaisen kanssa mesessä, ja sitä juttua riitti sitten yli kahteen yöllä. Olisi varmasti riittänyt vaikka aamuun, mutta joku järjen ripe oli vielä ilmeisesti aivoissa, kun tuohon aikaan päätin lopettaa. Sen jälkeen en tietysti saanut unta, kun mietin kaikkia käsittelemiämme asioita, ja valvoin yli kolmeen. Jee. Sanomattakin on selvää, että en mennyt tänään portugalin tunneille. Toisaalta luulen, että olin jo päättänyt sen jollain tasolla maanantaisen tunnin jälkeen. Tuntui liian absurdilta olla siellä, kun tiesi, mitä on tulossa. Mahdoton motivoitua.
En usko, että saan tätä unirytmiä mitenkään normalisoitua enää ennen leikkausta. Jotenkin harmittaa ja tekisi mieli syytellä itseä. Olisi ollut niin paljon parempi, jos olisin ennen leikkausta viettänyt oikein tervehenkistä elämää; lenkkeillyt, syönyt hyvin, käynyt aikaisin nukkumaan. Nyt en ole tehnyt mitään noista.
En jaksa tuntea huonoa omaatuntoa. Ei ihminen ole kone.
En pysty tällä hetkellä muuhun. Kunhan nyt jotenkin selviän tästä jäljelläolevasta ajasta.
Ja eilen kaksi henkilöä sanoi minulle spontaanisti, että näytän nyt ihan terveeltä.
Voi kunpa se jatkuisi vielä leikkauksen jälkeenkin.