Ylöspäin käy Loiskiksen tie.
Oltiin seinäkiipeilemässä liikuntaryhmän kanssa. Ensimmäinen kosketukseni kyseiseen lajiin tapahtui seiskaluokalla, jolloin olin aika nynny vielä. Tänään sitten uutta tuntumaan kiipeilyyn, ja pääsin kuin pääsinkin koskettamaan kämmenellä kattoa. Sitten tein sen mokan että katsoin alas.
Kiljaisin, että haluan alas. Meni ehkä kolme sekuntia ennen kuin Jari sai varmistuksen kuntoon ja laskeutuminen pääsi alkamaan, mutta aika tuntui noin vuodelta. Kädet ja jalat täristen tarrasin kiinni seinässä oleviin mötteihin ja purin huultani etten olisi huutanut. Lopulta sain irroittaa otteeni ja heijata pikkuhiljaa alas. Sekin tuntui kestävän ikuisuuden.
Nyt sormista on iho rikki, ja näppiksen hakkaaminen tuntuu vähän ikävältä. Mutta ylitin itseni (vaikkei minulla olekaan varsinaisesti korkeanpaikankammoa) ja olen tyytyväinen kestävyyteeni. Seinäkiipeilyä voisi kokeilla joskus ihan vapaa-ajallakin.
Kiljaisin, että haluan alas. Meni ehkä kolme sekuntia ennen kuin Jari sai varmistuksen kuntoon ja laskeutuminen pääsi alkamaan, mutta aika tuntui noin vuodelta. Kädet ja jalat täristen tarrasin kiinni seinässä oleviin mötteihin ja purin huultani etten olisi huutanut. Lopulta sain irroittaa otteeni ja heijata pikkuhiljaa alas. Sekin tuntui kestävän ikuisuuden.
Nyt sormista on iho rikki, ja näppiksen hakkaaminen tuntuu vähän ikävältä. Mutta ylitin itseni (vaikkei minulla olekaan varsinaisesti korkeanpaikankammoa) ja olen tyytyväinen kestävyyteeni. Seinäkiipeilyä voisi kokeilla joskus ihan vapaa-ajallakin.