Kofeiinia ja sammakoita
Mä jo harkitsin luopuvani tästä. Nettipäiväkirjasta. Yhteen aikaan tämä nimittäin jollain tasolla täytti mun elämässäni vallinneen sosiaalisen tyhjiön. Tällä oli jonkinsorttinen terapeuttinen vaikutus. Kirjoittaminen piti mut täysjärkisenä. Nyt mä olen luopunut viimeisistäkin järjen rippeistä mulla on kuitenkin muita asioita, jotka pitävät mut kiinni elämässä. Tai siis nyt mulla on elämää.
Vaan tulee näitä tällaisia päiviä siitä huolimatta.
Päiviä. Jolloin. Ei. Ole. Mitään. Tekemistä.
Ja jotenkin tällaiset päivät onnistuvat aina tulemaan pyytämättä ja yllätyksenä. Takavasemmalta ja kulman takaa. Täysin varoittamatta. Siis juuri silloin kun on edelliset kolme miljardia vuotta (vai oliko se kolme viikkoa?) käyttänyt kaiken liikenevän vapaa-aikansa tenttimateriaaleissa kahlaamiseen ja on jo ehtinyt tottua siihen, että koskaan ei ole aikaa hengähtää kuin korkeintaan syömisen tai nukkumisen ajaksi. Tai no… Ottaen huomioon, että viime aikoina on paineltu eteenpäin aika pitkälti vain ja ainoastaan legendaarisen kofeiinia suoneen -mentaliteetin voimalla, voi olla että tuolle nukkumisellekaan ei ole tullut annettua ihan niin paljon aikaa kuin saattaisi olla hyväksi. Vaan onhan sitä sitten eläkkeellä aikaa nukkua.
Mutta tosiaan… Viimeisten viikkojen aikana ympäri ämpäri kämpän nurkkia sedimentoituneet kurssimateriaalit saa nyt arkistoida mappiin Ö (tunnetaan myös nimellä paperinkeräysastia) ja vapaa-aikaansa voi taas alkaa käyttää muuhunkin kuin heterodupleksien, fenomenologian, paikkatietojärjestelmien ja kasvihormonihirviöiden kummasteluun.
Nyt ei sitten tarvitsekaan enää kuin keksiä mitä tekisi. IT:täkään ei sovi häiritä ennen kuin se saa sammakon urogenitaalialueen osat ja laakamatojen sielunelämän opeteltua ja tentittyä… (Ei kai huomaa, että seurustelen biologin kanssa..?
)
---------------------
Sama stoori osoitteessa http://kesamaa.com/.