Usko siirtää vuoria - minä luon niitä
Mä olen koko päivän miettinyt, mikä tää tunne oikein on. Mistä tää oikein johtuu? Mikä tänään muka on niin erilaista kuin muina päivinä? Äsken sähköpostia kirjoitellessani mä sen sitten tajusin. Aloin nimittäin matkustaa ajassa taaksepäin ajatusten voimalla niin pitkälle kuin muistikapasiteetti salli - siis tasan kahden viikon päähän.
Tasan kahden viikon ajan ollaan IT:n kanssa onnistuttu tapaamaan toisemme joka ikisenä päivänä - kenties yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Ja nyt kun IT on viettämässä viikonloppua peräti kaupungin rajojen ulkopuolella, on mulla yhtäkkiä sangen orpo olo.
Mulla on ikävä.
Vaan on tässä aihetta fanfaareihinkin. *rummuttaa sormillaan pöytää* Se korkeudessaan jopa Mount Everestin ja Mont Blancin päihittänyt pyykkivuori, jota mä olin koko kesän ajan tuohon kämppäni nurkkaan kasannut, on nyt nimittäin viimein saatu lanattua maan tasalle. Siis joka ikinen lakana, pussilakana, viltti ja muu riepu on nyt pesty ja pääosin peräti arkistoitu takaisin paikoilleen tuonne pieneen valkoiseen kaappiin. Huomenna voikin sitten taas vaikka vaihtaa lakanat, jolloin huoneen nurkkaan ilmestyy oitis sellainen vähintäänkin Saana-tunturin korkuinen pyykkinyppylä.
Pyykinpesu on ikuisuusprojekti…
Vaan nyt nukkumaan! Tässä on näköjään taas salakavalasti siirrytty seuraavan vuorokauden puolelle…
---------------------
Sama stoori osoitteessa http://kesamaa.com/.