Opiskelussa on hyvätkin puolensa…
Liian lyhyitä nämä päivät nykyään. Ei vain ehdi. Mitään.
Tänäänkin kello oli jo seitsemän ennen kuin olin edes kotona. Sitä ennen oli ollut taas sellainen tällä kertaa jopa yli viiden tunnin mittaiseksi venynyt labratuokio. Siis istuskelua käsikädessä IT:n kanssa laboratorion pöydän ääressä ja piirustelua vasemmalla kädellä. Oikean käden sormet olivat kummallakin aivan jäässä, joten ne spontaanisti hakeutuivat toistensa seuraan.
Ja piirtäminen vain tuntui kaikkein fiksuimmalta ajanvietteeltä kun käytettävissä oli pelkkä vasen käsi. Erityisen älykkäältä se tuntui sitten siinä vaiheessa, kun opettaja kumartui meidän viereen ja kysyi, miten laskeminen sujuu. Selitä siinä sitten, miksi kummankin paperit ovat täynnä harakanvarpailla kirjoitettuja nimmareita ja epämääräisiä kukkasia.
“Hyvinhän tämä tässä.” “Mikä atropiini?” “Konsentraatio? Mikä se on?”
Mutta nyt… Aika painaa pää tyynyyn palata kasvifysiologian kirjan pariin.
---------------------
Sama stoori osoitteessa http://kesamaa.com/.