“Sympaatti lähtee kotiin”
Me ollaan IT:n kanssa opiskelukavereita. Siis kaiken muun hyvän lisäksi. Opintojemme eri vaiheissa tosin, mutta aina silloin tällöin mekin onnistutaan eksymään samalle kurssille. Viimeisen reilun kolmen vuoden aikana niin on tainnut tapahtua jotakuinkin tasan kahdesti. Ensimmäisestä kerrasta on jo puolisentoista vuotta. Se oli se pakollinen ruotsin kurssi. Ja ainakin minä pidin jo silloin näkemästäni.
Toinen kerta osui tähän syksyyn. Täysin toisistamme tietämättä me nimittäin onnistuttiin ilmoittautumaan samalle labrakurssille. Samoin täysin toisistamme tietämättä me onnistuttiin jokin aika sitten kumpikin etsiytymään muun muassa leffateatteriin, Taiteiden yöhön ja Suomenlinnaan. Ennen ensimmäisiä virallisia treffejä oli siis ainakin kolmen illan ja päivän putki, joiden aikana pyörittiin koko ajan samoissa ympyröissä, mutta ei kertaakaan onnistuttu toisiamme bongaamaan. Vasta sitten päivän päätteeksi sai aina viestitellä toisen kanssa ja lähetellä niitä lähes pelottavan yleisiksi käyneitä “et kyllä nyt usko, mutta mäkin olin tänään siellä” -viestejä. Hassuja sattumia…
Ja nyt ollaan siis samalla kurssilla. Labrakurssilla, joka on pihistänyt multa jo viisi perättäistä iltaa ja joka jatkuu vielä ensi viikollakin. Yhdestä kuuteen sijoittuvat, yhtäjaksoiset opiskelusessiot pitäisi kieltää lailla… Tai ainakin niiden ajaksi jokaiselle pitäisi lahjoittaa oma henkilökohtainen kodinhoitaja, joka pesisi pyykit, tiskaisi astiat ja ennen kaikkea kävisi ruokakaupassa ennen niiden ovien sulkeutumista. Ei nimittäin ole mitenkään nautinnollista kömpiä aamulla lämpöisestä vuoteesta arktisen kylmään keittiöön löytääkseen jääkaapista vain valon. Ja vaikka mä aamuisin saatankin jossain määrin vihannesta muistuttaa, en mä silti ihan yhteyttämään kykene. Jotain muutakin kuin valoa siis tarvitaan…
Vaan ei mun tyhjästä jääkaapistani pitänyt valittaa. Sen sijaan mun oli tarkoitus mainita, miten mukavaa on olla toisen kanssa samalla kurssilla. Siitäkin huolimatta, että mun huomioni tuppaa aina välillä herpaantumaan, kun vaihtoehtona on joko kalvojen tai IT:n tuijottaminen…
Mutta onhan se mukavaa. Hektisen laboratoriotyöskentelyn lomassa hetkeksi istahtaa alas siihen IT:n viereen ja napata se pöydällä pyörivä foliokappale kouraansa. “Mitä siitä tulee?” IT lukee mun ajatukseni ja arvaa jo etukäteen, että mä aion taitella neliskanttisesta foliosta jotakin. Pienen purjeveneen, jonka kylkeen kirjoitan labran tussilla sanan “Sympaatti”. Maailman herttaisin laivan nimi.
Ja toisesta foliopalasta mä pyörittelen paatille matkustajan. Eikä mikään ole mukavampaa kuin katsella IT:n leikkivän pienellä foliopurrella ja kuulla oman sydämellisen naurunsa peittävän opettajan yritykset saada ihmisten huomio kääntymään jälleen piirtoheittimen suuntaan.
Ja se vasta sydäntä lämmittääkin, kun viisituntisen labrasähellyksen päätteeksi tuo niin paljon huvia tuottanut paatti sukeltaa roskiksen sijaan IT:n reppuun. “Sympaatti lähtee kotiin.” Se, selviääkö Sympaatti kotiin asti hengissä onkin sitten asia erikseen…
---------------------
Sama stoori osoitteessa http://kesamaa.com/.