2007

Jan 02, 2008 16:13


Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Aloitin liikunnallisen harrastuksen vapaaehtoisesti,
hankin joukon lemmikkejä ja menetin rakkaimman kalani.
Olin puoli vuotta töissä taidekoulussa.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En muista mitä lupasin.

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Serkkuni sai pojan.

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

Missä maissa kävit?
En käynyt ulkomailla.

Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Haluan matkustella enemmän, tahdon myös työpaikan.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
Ei mikään erityisesti.

Vuoden suurin saavutuksesi?
Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin.

...ja suurin epäonnistuminen?
Työpaikan puute, samoin opiskelujen

Kärsitkö vammoista?
En.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Akvaario.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Santun.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Äidin.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan ja ruokaan. Välttämättömyyksien jälkeen eniten kului akvaariojuttuihin ja viherkasveihin. o.O

Mistä innostuit eniten?
Nykyisestä asunnosta, mahdollisuuksien avautumisesta

Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Bob Marleyn Lively up yourselfia on tullut soitettua paljon.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Surullisempi.

...lihavampi vai laihempi?
Lihavampi.

...rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, ihme kyllä.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin toivonut pitäneeni kavereista paremmin kiinni.

...entä vähemmän?
Olisin tahtonut olla vähemmän sidottu.

Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun Antin vanhempien luona Porissa.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Yksi hetki ei riittäisi.

Rakastuitko vuonna 2007?
En.

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
En seurannut ainuttakaan tv-sarjaa.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ohoh, en osaa sanoa..

...entä musiikillinen löytö?
Niitä ei ole tullut tehtyä vähään aikaan.

Mitä halusit ja sait?
Halusin tulla vahvemmaksi. Tulinkin.

Mitä halusit, muttet saanut?
Vapauden. Myös opiskelupaikan.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Parfyymi.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Juhlin itsekseni.

Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Uusi kaveri.

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
Verrattuna aikaisempiin vuosiin pukeudun hitusen värikkäämmin ja
uskaltauduin jopa näyttämään säärtäkin vähän.

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Kirjoittaminen.

Ketä kaipasit?
Muutamaa kaveria jotka asuvat kaukana
sekä veljeäni.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Uusia tuttavuuksia ei ole tullut juurikaan,
luultavasti Sampsa ja Tommi.
Previous post Next post
Up