"We are perfectly normal, thank you."
Joo-o, tänään en sitten oikein saanut juuri mitään aikaiseksi. No, sentään sain esitelmäni rangan kirjoitettua, nyt se vaan pitäisi jaksaa kirjoittaa koneelle ja hioa täydellisyyteen. Mitä mun on nyt pitänyt tuntitolkulla tehdä tässä istuessani, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Eilisilta oli vähän samanlainen. Kun jään kotiin yksin viikonlopuksi, kökötän koneella kuuntelemassa podcasteja ja katsomassa kerääntyneitä töllösarjajaksoja. Eilen esimerkiksi tuli vihdoinkin katsottua Comedians of Comedyn eka osa. Nyt pitäisi sitten raivata jostain koneelle tilaa, että voisi ladata loputkin, sen verran hauskaa matskua oli. (Mutta niinhän sitä saattoi odottaakin, niin suuri suosikki Zach Galifianakis on. Ja kyllä, osaan kirjoittaa tuon sukunimen lunttaamatta.) Muutenkin kone varmaan tykkäisi pienestä tyhjennyksestä, vähän tuntuu netti hidastelevan etc.
Eilen katsoin myös The Return of Jezebel James-sarjan ekan osan. Eipä yhtään ihmetytä miksi tämä Gilmoren tyttöjen takapirujen uutukainen lopetettiin kolmen jakson näyttämisen jälkeen... Se ihan pikkuisen parani loppua kohti, mutta ei tarpeeksi. Lauren Ambrose ja Parker Posey päärooleissa, en tajua miten se homma meni näin metsään. Osansa oli sillä kauhealla naururaidalla, se oli osoitteleva ja häiritsevä, samalla tavalla kuin Booshin pilottijaksossa. Jotkut vitsit vain ei ole tarkoitettu aiheuttamaan hysteeristä naurunremakkaa. Sääli sinänsä. Olisihan siitä ajan kanssa voinut tulla jotakin, mutta kun ei niin ei. Pitää olla alusta asti briljantti, toista näytön paikkaa ei anneta.
Mutta jotain positiivisempaakin on, nimittäin Being Human! BBC Threellä oli nyt joku tällainen hommeli, jossa ne näytti vissiin kuusi one-off -ohjelmaa, joista osa saattaa päästä ihan varsinaiseen sarjatuotantoonkin. Yksi näistä on Being Human, joka on tuntunut saaneen sen verran hyvän vastaanoton, että toivoa jatkosta on. Tuo toimiikin tuollaisena yksittäisenä hiukan huonosti, sehän suorastaan huutaa olevansa pitemmän sarjan avausosa. Kyseessä siis yliluonnollinen draama, jonka pääkolmikon muodostavat vampyyri, ihmissusi ja aave. Mielessäni oli aikaisemmin päivällä kaikenlaisia suht koherentteja kommentteja ohjelmasta, mutta nyt en osaa sanoa enää muuta kuin "whiiiii, Johanna tykkää!" Niin ja että siellä on vampyyri kylpyammeessa! Että joo. Katsokaa ihmeessä. Päreet palavat jos ne eivät BBCllä tajua jatkaa sitä, vaikka ne suoltavat varsin vaihtelevantasoista Torchwoodia ulos. (Taitaakin muuten jäädä meikäläisten Torchwoodin katsominen nyt vähän epämääräiseksi "20 minuuttia joka jakson lopusta"-katsomiseksi, kun Weedsin uudet jaksot alkoivat eikä pystytä nauhoittamaankaan.)
Torchwoodista puheenollen, opin männäviikolla näkemästäni unesta jotain: Seuraavan kerran kun näen randomisti Citymarketin kulmilla hengailevan Jack Harknessin ja se on ihan "o hai meen nappaamaan yhden monsterin", sen sijaan että reagoin "whee tuun mukaan!", pitää vaan hymyillä ystävällisesti ja sanoa "sepä mukavaa" ja painella toiseen suuntaan niin kovaa kuin jaloista lähtee. Muuten saattaa päätyä epämääräiseen asuntoon kykkimään ja pelkäämään epämääräistä ihmishirviötä jonka Jack vaan jätti sinne missä se oli. En voinut kuunnella saksankielistä musiikkia, koska hirviö puhui saksaa ja olisi voinut löytää mun asuntoon raikaavan musiikin perusteella. Että tällaista. Ennen kaikkea tätä ostin sieltä Cittarin edestä jätskikiskalta Boosh-jäätelöä. Se oli tummanvihreää. Welcome to my brain, it certainly is kinda weird in here.
Nukkumaankin pitäisi kai yrittää mennä. Varsinkin kun tässä menettää sitten taas yhden tunnin, kun piti kelloja siirtää. Pitäisi maanantai-iltaan mennessä repäistä jostain kaksi sivua esseetä lähetettäväksi Korkalle, joka sitten printtaa ne ja kirjoittelee niihin kaikkea siitä kuinka huonosti olen muotoillut kappaleeni ja kuinka asian kuljetusta ei ole hiottu loppuun asti ja niin edelleen. Ei kai sitä ole hiottu, jos ne väkisin muutamassa tunnissa puristan aivoistani ruudulle jotta ehtisivät ennen deadlinea... Työskentelytottumuksissani on ehdottomasti toivomisen varaa.
Tiistaina Rufus. Ah. Olen jo vähän päässyt fiilikseen, vaikka koulustressi on ollut aika voimakasta. Varsinkin kun keskiviikkona on se helkkarin esitelmä. Todennäköisyys sille, että polotan sitä matkaseuralleni keikalle mennessä/sieltä tullessa... No, itse asiassa aika pieni, koska en tunne porukoita kauhean hyvin. Eikä ketään kuitenkaan kiinnosta mitä sanottavaa mulla on hahmojen suhteista ja asenteista kieliä kohtaan Brian Frielin Translations-näytelmässä.
Tekisi mieli alkaa tagittaa entryjä, mutta ehkä mä nyt kuitenkin vaan vaikka syön omenan ja menen nukkumaan tai jotain.
Eilen katsoin myös The Return of Jezebel James-sarjan ekan osan. Eipä yhtään ihmetytä miksi tämä Gilmoren tyttöjen takapirujen uutukainen lopetettiin kolmen jakson näyttämisen jälkeen... Se ihan pikkuisen parani loppua kohti, mutta ei tarpeeksi. Lauren Ambrose ja Parker Posey päärooleissa, en tajua miten se homma meni näin metsään. Osansa oli sillä kauhealla naururaidalla, se oli osoitteleva ja häiritsevä, samalla tavalla kuin Booshin pilottijaksossa. Jotkut vitsit vain ei ole tarkoitettu aiheuttamaan hysteeristä naurunremakkaa. Sääli sinänsä. Olisihan siitä ajan kanssa voinut tulla jotakin, mutta kun ei niin ei. Pitää olla alusta asti briljantti, toista näytön paikkaa ei anneta.
Mutta jotain positiivisempaakin on, nimittäin Being Human! BBC Threellä oli nyt joku tällainen hommeli, jossa ne näytti vissiin kuusi one-off -ohjelmaa, joista osa saattaa päästä ihan varsinaiseen sarjatuotantoonkin. Yksi näistä on Being Human, joka on tuntunut saaneen sen verran hyvän vastaanoton, että toivoa jatkosta on. Tuo toimiikin tuollaisena yksittäisenä hiukan huonosti, sehän suorastaan huutaa olevansa pitemmän sarjan avausosa. Kyseessä siis yliluonnollinen draama, jonka pääkolmikon muodostavat vampyyri, ihmissusi ja aave. Mielessäni oli aikaisemmin päivällä kaikenlaisia suht koherentteja kommentteja ohjelmasta, mutta nyt en osaa sanoa enää muuta kuin "whiiiii, Johanna tykkää!" Niin ja että siellä on vampyyri kylpyammeessa! Että joo. Katsokaa ihmeessä. Päreet palavat jos ne eivät BBCllä tajua jatkaa sitä, vaikka ne suoltavat varsin vaihtelevantasoista Torchwoodia ulos. (Taitaakin muuten jäädä meikäläisten Torchwoodin katsominen nyt vähän epämääräiseksi "20 minuuttia joka jakson lopusta"-katsomiseksi, kun Weedsin uudet jaksot alkoivat eikä pystytä nauhoittamaankaan.)
Torchwoodista puheenollen, opin männäviikolla näkemästäni unesta jotain: Seuraavan kerran kun näen randomisti Citymarketin kulmilla hengailevan Jack Harknessin ja se on ihan "o hai meen nappaamaan yhden monsterin", sen sijaan että reagoin "whee tuun mukaan!", pitää vaan hymyillä ystävällisesti ja sanoa "sepä mukavaa" ja painella toiseen suuntaan niin kovaa kuin jaloista lähtee. Muuten saattaa päätyä epämääräiseen asuntoon kykkimään ja pelkäämään epämääräistä ihmishirviötä jonka Jack vaan jätti sinne missä se oli. En voinut kuunnella saksankielistä musiikkia, koska hirviö puhui saksaa ja olisi voinut löytää mun asuntoon raikaavan musiikin perusteella. Että tällaista. Ennen kaikkea tätä ostin sieltä Cittarin edestä jätskikiskalta Boosh-jäätelöä. Se oli tummanvihreää. Welcome to my brain, it certainly is kinda weird in here.
Nukkumaankin pitäisi kai yrittää mennä. Varsinkin kun tässä menettää sitten taas yhden tunnin, kun piti kelloja siirtää. Pitäisi maanantai-iltaan mennessä repäistä jostain kaksi sivua esseetä lähetettäväksi Korkalle, joka sitten printtaa ne ja kirjoittelee niihin kaikkea siitä kuinka huonosti olen muotoillut kappaleeni ja kuinka asian kuljetusta ei ole hiottu loppuun asti ja niin edelleen. Ei kai sitä ole hiottu, jos ne väkisin muutamassa tunnissa puristan aivoistani ruudulle jotta ehtisivät ennen deadlinea... Työskentelytottumuksissani on ehdottomasti toivomisen varaa.
Tiistaina Rufus. Ah. Olen jo vähän päässyt fiilikseen, vaikka koulustressi on ollut aika voimakasta. Varsinkin kun keskiviikkona on se helkkarin esitelmä. Todennäköisyys sille, että polotan sitä matkaseuralleni keikalle mennessä/sieltä tullessa... No, itse asiassa aika pieni, koska en tunne porukoita kauhean hyvin. Eikä ketään kuitenkaan kiinnosta mitä sanottavaa mulla on hahmojen suhteista ja asenteista kieliä kohtaan Brian Frielin Translations-näytelmässä.
Tekisi mieli alkaa tagittaa entryjä, mutta ehkä mä nyt kuitenkin vaan vaikka syön omenan ja menen nukkumaan tai jotain.