Rivejä ulkonäöstä

[lilimartini]

Mä oon vähä kade kaikille jotka heruttelee jossain galtsuis tai myspaceissa. Miksi? Koska jostain syystä haluis itekki. Ja miksei voi. No siksi kun en osaa järkeillä itselleni yhtään hyvää syytä, miksi tekisin niin ja mitä sillä oikeen ajattelisin saavuttavani. Miks mulla olisi tarve rakentaa identiteettiä internetissä tai enhä mä edes kaipaa lisää

Comments

[fauni]

Mielenkiintoinen merkintä, vaikka itse olen katsellut aihetta toiselta suunnalta. Aloin ottaa omakuvia ensimmäisen kerran 11-vuotiaana, ja myöhemmin digiajan mahdollistaessa taloudellisesti järkevän hukkaotostelun, löysin erilaisilla rooleilla leikittelemisen uudestaan. Verkkogallerioiden käyttö alkoi irkkauksen myötä -olen aina vierastanut täyttä anonyymiyttä ja halunnut osoittaa olevani todellinen ihminen joka seisoo sanojensa takana. Myöhemmin kaistanleveyden kasvun muutettua kuvienjaon luonnetta, syntyi mahdollisuus ladata useita erilaisia, kohtuullisen korkealaatuisia kuvia esille. Visuaalisuuden kautta maailmaa hahmottavana halusin tietysti avata persoonallisuuttani hyvinkin lavastettujen mahdollisten maailmojen kautta. (Hitto mitä köyhän naisen Cindy Shermaniutta XD) Missään vaiheessa en ole ottanut koko juttua kauhean vakavasti, poliittisuus liittyy enemmän todellisten ihmisten näkemiseen, myönnän ilahtuvani valtavasti jokaisesta persoonallisesta, virheellisestä ja elävännäköisestä ihmisestä näkemissäni kuvissa, koska kokemaani kuvakulttuuria leimaa plastofiilinen photoshoppaus yhdistettynä melko yksiulotteiseen ihmisyyteen (itseasiassa monia mainoskuvia voisi mielestäni pitää ennemmin digitaalisena taiteena kuin valokuvina, alkuperäisen kuvan ja käsittellyn version välillä kun on niin valtavia eroja, jotka syntyvät maalaamalla sekä kuvattavan pintaa että ääriviivoja.) Omissa kuvissani olen tykännyt leikitellä klassisella pinup/valtavirtaestetiikalla yhdistettynä genreen sopimattomaan ulkonäköön, luoda säröjä ja toisia tapoja olla. Ja toisaalta, monet niistä ovat vain nättejä juttuja, vähän samalla tavalla kuin tykkään jostain asioista konnotaatioista huolimatta ihan vain siksi, että ne miellyttävät silmää niin hemmetisti. Kieltäydyn ehdottomasti pitämästä piikkikorko- ja punatut huulet -mielitekojani paheina ;)

Olen myös viimeaikoina yrittänyt selvittää kantaani esteettisiin valintoihin ja niiden vaikutuksiin; kuten taannoinen tynkäkeskustelu unionin listalla osoitti, aika monille esteettinen kirurgia on vain silikonirintoja ja sitä kautta pahuutta, ja alakulttuurinen kehonmuokkaus musteineen, koruineen ja arpineen vain jotain kummallista, jonka voi tunkea takaisin marginaaliin sen merkitystä miettimättä. Joka tapauksessa, mitä enemmän mietin kehoa ja sen haltuunottoa ja ihmisten esteettisiä valintoja, sitä vaikeampi minun on nähdä mitään kehollis-visuaalista valintaa "pahana" tai vääränä (ja selkeästi ajattelumaailmani saa minut ahdistumaan tuollaisten hölmöjen sanojen käytöstä, sitaateissa tai ilman.) Tuntuu hassulta, että kotiäitiys/uraäitiys tai lapsettomuus/perheellisyys -jakojen kanssa ollaan jo liikuttu siihen suuntaan, että yksilölliset valinnat eivät automaatisesti herätä paheksuntaa kuin pahimmissa jäärissä, ja esimerkiski
perinteisen patriarkaalinen avioliittokin on jo kosher. Vaan mitä tapahtuukaan kun siirrytään kauneuden/kauneuskäsitysten maailmaan; estetiikan tavoittelu (oli se sitten alakulttuurista tai ei) on turhaa pinnallista hömppää, aivottomien kanojen miehenmiellyttämistä. Ja mikäli käy niin hirveästi, että omat ulkonäköihanteet (tai ruumiinmuodot!) osuvat ratkaisevissa kohdissa yhteen valtavirran kanssa, niin kysehän ei voi olla omasta vapaasta valinnasta, vaan aivopesusta ja säälittävästä uhriasemasta. Nainen saa kyllä kaikessa rauhassa valita kotiäitiyden (jos vain ilmaisee kyseenalaistaneensa valintansa ensin), mutta ulkonäöstääm kiinnostunut nainen on automaattisesti tietämätön raukka. Ja toisin kuin perinteiset perheinstitutiot joiden rajoja voidaan venyttää ja neuvotella, estetiikan maailma on jollain mystisellä tavalla lopullisesti valtasuhteiden vääristämä. Jep jep, logiikka on mielenkiintoinen asia.

Tähän voisi lisätä vielä iänikuista pohdintaa siitä, miksi tietyt kauniina pidetyt ominaisuudet yhä pitää kätkeä (hoikan pukeutua säkkiin, rintavan vältellä avonaisia kaula-aukkoja) sekä omilta että muilta, ja miksi ihmeessä klassiseen poikatyttölookkiin sonnustautuminen ja tietynlaisen indiemuodin seuraaminen on vallan sallittua, mutta feministibileissä ei sovi näyttäytyä femme fatalena. Vaan tulvahdanpa näistä joskus oman journalini puolelle, kunhan jaksaisin.

[lilimartini]

Törmäsin samaiseen tynkäkeskusteluun listalla aikanaan, ja se kyllä antoi miettiminen aihetta. Tavallaan olin erittäin samaa mieltä johtopäätökset kanssa, ettei mitään kehollis-visuaalista valintaa kuten silikolirintoja voi pitää ilmaisuna alistumisesta johonkin, mihinkään. Idiotismiahan se olisi, ruveta väittämään että toisen henkilökohtainen kehollinen valinta on toista parempi.

(Jotenkin kierosti kuitenkin ajattelen, että silikonirintojen tms. "hyväksyminen" esteettisenä valintana johtaisi siihen, että kauneusihanteista ja niiden seurauksista (mihin lasken mm. silikonirintojen yleisyyden) puhuminen pitäisi lopettaa. Että siinä olisi taustalla joku kuningaskuluttaja-usko, että ihminen on tarpeeksi fiksu tekemään omat valintansa, tekemään omat esteettiset päätöksensä oman kehonsa suhteen ulkoisista vaikutteista vapaana ja siitä johtuen kritiikki esmes. mainoskuvastoa kohtaan voitaisiin painaa villaisella. Vaikka eihän sen hyväksyminenkään, ettei biologisia sukupuolia olisi, johtaisi sukupuolittuneista palkka-eroista puhumisen lakkauttamiseen. Mutta tämä on nyt jo aika off-topic.)

Vaan mitä tapahtuukaan kun siirrytään kauneuden/kauneuskäsitysten maailmaan; estetiikan tavoittelu (oli se sitten alakulttuurista tai ei) on turhaa pinnallista hömppää, aivottomien kanojen miehenmiellyttämistä.

Niinpä. Mutta tässä kohtaa voisin sanoa, että ongelmoin pahasti koko estetiikan tavoittelua pelkän estetiikan takia, mutta lasken mukaan myös miehet. (Tiedän että itse puhuin naiskuvasta jnejne joten sitä ei oikein mistään voinut arvata.) Mutta siinä on tosiaan se ero, että ulkonäöstään kiinnostuneista naisista puhutaan eri äänenpainoin kuin miehistä.

En siis tiedä, mitä muuta estetiikan tavoittelu pelkän estetiikan vuoksi on mielestäni, paitsi "turhaa pinnallista hömppää". Jos se nyt ei kerta ruoki ketään tai pelasta sademetsiä. Mutta onko se sitten niin vaarallista, että yksi puoli ihmisestä voisi pitää pelkästä "pinnallisesta hömpästä", riippumatta siitä, onko siinä hömpässä mitään poliittisesti arvokasta? Ei kai sitä ole pakko murjottaa koko ajan ja tehdä vain ikäviä juttuja ollakseen ihan hyvä ihminen? Taidan olla langennut siihen ansaan, että ajattelen itseni pystyvän olemaan joko pinnallinen tai syvällinen, (yhdessä nää sanat saa muuten aikaan teini-ikä-mietintänostalgiaa) mutta en molempia samaan aikaan. Ja huom, tämä idiotismi kohdistuu vain muhun itseeni, jostain kumman syystä muut ihmiset ovat päässäni paljon vapaampi tästä luokittelusta.

(Siihen, minkä takia minulle on vaikea "hyväksyä" estetiikan tavoittelua sen itsensä takia, yhdistyy varmasti jotenkin lähestymistapani nykytaiteeseen, jolta toivon jotain muuta kuin kauneudentavoittelua, kriittisyyttä ja jotain älyyn vetoavaa. Ja sitten olen vain laajentanut tämän olettamuksen kaikkiin muihinkin kuvallisen alueisiin, enkä vain osaa lopettaa.)

Toivottavasti tulvahdat pian, odotan pääseväni lukemaan/pohtimaan aihetta lisää :).