"Men når vi kommer igen for/ Og gør det igen så/ Så vil I hør det igen og/ Igen og igen og"
Nephew: "Igen Og Igen Og"
Aloin tänään lukea Vilhelm Mobergin Utvandrarna-nimistä kirjaa. Maanantaina pitäisi keskustella siitä pienryhmässä (toivottavasti joku muukin on sattunut valitsemaan Mobergiä...). Odotan innolla. Minulla on jo ensimmäisten viidenkymmenen sivun pohjalta PALJON asiaa, sanottavaa, kommentoitavaa. Näinköhän lehtori J:sson antaisi minun vetää homman monologina? :D Olen ihan kahden vaiheilla, pitäisikö minun alkaa avautua mielipiteistäni ruotsalaisista Amerikan-siirtolaisista kertovasta kirjasta jo nyt vai säästänkö kaiken kirja-arvosteluun.
I started reading The Emigrants by Vilhelm Moberg today. On Monday, I should discuss it in a small group, and I can only hope that someone else has read something by Moberg, too. Nevertheless, I am looking forward to it. I have a LOT to say after having read only the first 50 pages. I wonder if the lecturer would allow me to have a "little" 90-minute monologue instead of discussing the book. :D I am not quite sure if I should start sharing my thoughts already, or if I save all of it for the review.
Pakko silti todeta, että en tiedä, mitä pitäisin kirjasta, jos en jo ennakkoon tietäisi, miten hahmoille tulee käymään. Törmäsin aikanaan muutaman mutkan ("The Phantom of the Opera" => "Les Misérables" => Tommy Körberg => "Chess" => Helen Sjöholm & Anders Ekborg => "Kristina från Duvemåla") ABBA:n Björnin ja Bennyn kirjojen pohjalta tekemään musikaaliin, "Kristina från Duvemåla". Sen vuoksi minulla on jo pohjalla hyvin, hyvin vankat käsitykset hahmoista, heidän luonteistaan ja motiiveistaan: olkootkin hieman erilaisen oloisia näin puhtaasti kirjallisessa muodossa.
Yet, I have to admit that I would probably not like the book in the same way I do now if I didn't already know how the story is going to end. I have heard the musical, "Kristina från Duvemåla" by Benny Andersson and Björn Ulvaeus, so I already have opinions on the characters, their motives and so forth - even if they are a bit different in their book forms.
Nyt, kun kirjoista aloin naputella, pakko jatkaa samalla linjalla. Itse tapaan nimittäin saada kummeksuvia katseita ihmisten tajutessa, että teen muistiinpanoja kirjoja lukiessani. Minulla on kirjanmerkkinä tyhjä (tai no, täyttyvä :D) paperilappunen, yleensä puolikas A4-arkki, johon raapustelen ajatuksiani, merkitsen ylös sivut, joilla on potentiaalisia sitaatteja ja niin päin pois. Tunnustaako kukaan muu tekevänsä samaa vai onko kaikkien muiden muisti niin paljon parempi, että uskallatte luottaa siihen toisin kuin minä omaani?
Now that I began with the books, I am going to have to continue. See, people tend to give me the weirdest of looks when they realise that I actually make notes on the books I read. I use an empty sheet of paper as a bookmark, and scribble on it my thoughts, potential quotes et cetera. Am I the only one who trusts her memory so little, or does someone else admit doing the same?
Elämäni muuten: sairastelua, opiskelua, hautajaispuheita, alati kasvavia rästitehtävälistoja, stressiä - tylsäksi sitä ei varsinaisesti voi sanoa. Tylsempikin kelpaisi totta puhuakseni. Eilen pohdin, pitäisikö ottaa iltapäivä omaalomaa. Ei tarvinnut. Sain suoranaisena lahjana wanhaan, tuttuun sairauteeni läheisesti liittyviä oireita sekä niihin liittyvän lääkärivisiitin heti aamusella - siis sairaslomaa, ei omaalomaa. (Hähää, eipä tarvinnut jonottaa kunnallisellekaan.) Ja sitten odotellaan taas kokeiden tuloksia, sehän se aina on hauskaa.
Other than that, my life consists of being ill, studying, speaking at funerals, avoiding my assignments, stress - you can't really call that boring, can you? To be honest, I would be quite happy with a bit more boring life. Yesterday, I was wondering if I should take the afternoon off. Well, I didn't. Instead, it was taken off. In the morning I had a bunch of symptoms that are closely related to my good ole illness, so I got to go to the doctor instead of the university. And now, I am back to waiting the results, and that's always as fun, huh?
Mielialani on tänään ollut aamun panikoinnista huolimatta yllättävän hyvä. Tämä tietysti sai minut potemaan huonoa omaatuntoa. Bennyn kuolemasta on vasta pari hassua viikkoa ja minä alan jo voida näin hyvin. Naurettavaa, tiedän, mutta niin minun sairas pieni pääkoppani toimii. (Taidan olla aika naurettava ihmisotus.) Voin hyvin, siksi voin huonosti. :D Tyhmä, pieni Tiina.
Despite the minor panic attack in the morning, I have been doing quite well today. This, of course, made me feel horrible. It has been but a few weeks since Benny's death, and I am already feeling this well. It's rather ridiculous, I know, but that's how my stupid, little brain works. (I guess I am a ridiculous person.) I'm doing well, therefore, I'm feeling horrible. :D Stupid, little Tiina.
Vähintään yhtä hullu naurettava exäni sentään ymmärsi minua ja yritti myös piristää minua lähettelemällä mitä kummallisimpia linkkejä ja kappaleita. Tanskassa on jotain, jotain, joka saa minut paremmalle tuulelle. Ehkä se mystinen jokin on stød, ehkä sanasto, ehkä vokaaliharmonia (onko sitä? :D) - oli miten oli, tanska hymyilyttää. Duckie samaten.
My ex, who is at least equally as crazy ridiculous as I am, luckily understands me. He has done his best to cheer me up by sending me the weirdest links and songs. There is something, something, in Danish that makes me feel better. It might be the stød, it might be the lexicon, it might be the vowel harmony (is there any? :D) - whatever the case, Danish makes me smile. And Duckie, too.
Aloin tänään lukea Vilhelm Mobergin Utvandrarna-nimistä kirjaa. Maanantaina pitäisi keskustella siitä pienryhmässä (toivottavasti joku muukin on sattunut valitsemaan Mobergiä...). Odotan innolla. Minulla on jo ensimmäisten viidenkymmenen sivun pohjalta PALJON asiaa, sanottavaa, kommentoitavaa. Näinköhän lehtori J:sson antaisi minun vetää homman monologina? :D Olen ihan kahden vaiheilla, pitäisikö minun alkaa avautua mielipiteistäni ruotsalaisista Amerikan-siirtolaisista kertovasta kirjasta jo nyt vai säästänkö kaiken kirja-arvosteluun.
I started reading The Emigrants by Vilhelm Moberg today. On Monday, I should discuss it in a small group, and I can only hope that someone else has read something by Moberg, too. Nevertheless, I am looking forward to it. I have a LOT to say after having read only the first 50 pages. I wonder if the lecturer would allow me to have a "little" 90-minute monologue instead of discussing the book. :D I am not quite sure if I should start sharing my thoughts already, or if I save all of it for the review.
Pakko silti todeta, että en tiedä, mitä pitäisin kirjasta, jos en jo ennakkoon tietäisi, miten hahmoille tulee käymään. Törmäsin aikanaan muutaman mutkan ("The Phantom of the Opera" => "Les Misérables" => Tommy Körberg => "Chess" => Helen Sjöholm & Anders Ekborg => "Kristina från Duvemåla") ABBA:n Björnin ja Bennyn kirjojen pohjalta tekemään musikaaliin, "Kristina från Duvemåla". Sen vuoksi minulla on jo pohjalla hyvin, hyvin vankat käsitykset hahmoista, heidän luonteistaan ja motiiveistaan: olkootkin hieman erilaisen oloisia näin puhtaasti kirjallisessa muodossa.
Yet, I have to admit that I would probably not like the book in the same way I do now if I didn't already know how the story is going to end. I have heard the musical, "Kristina från Duvemåla" by Benny Andersson and Björn Ulvaeus, so I already have opinions on the characters, their motives and so forth - even if they are a bit different in their book forms.
Nyt, kun kirjoista aloin naputella, pakko jatkaa samalla linjalla. Itse tapaan nimittäin saada kummeksuvia katseita ihmisten tajutessa, että teen muistiinpanoja kirjoja lukiessani. Minulla on kirjanmerkkinä tyhjä (tai no, täyttyvä :D) paperilappunen, yleensä puolikas A4-arkki, johon raapustelen ajatuksiani, merkitsen ylös sivut, joilla on potentiaalisia sitaatteja ja niin päin pois. Tunnustaako kukaan muu tekevänsä samaa vai onko kaikkien muiden muisti niin paljon parempi, että uskallatte luottaa siihen toisin kuin minä omaani?
Now that I began with the books, I am going to have to continue. See, people tend to give me the weirdest of looks when they realise that I actually make notes on the books I read. I use an empty sheet of paper as a bookmark, and scribble on it my thoughts, potential quotes et cetera. Am I the only one who trusts her memory so little, or does someone else admit doing the same?
Elämäni muuten: sairastelua, opiskelua, hautajaispuheita, alati kasvavia rästitehtävälistoja, stressiä - tylsäksi sitä ei varsinaisesti voi sanoa. Tylsempikin kelpaisi totta puhuakseni. Eilen pohdin, pitäisikö ottaa iltapäivä omaalomaa. Ei tarvinnut. Sain suoranaisena lahjana wanhaan, tuttuun sairauteeni läheisesti liittyviä oireita sekä niihin liittyvän lääkärivisiitin heti aamusella - siis sairaslomaa, ei omaalomaa. (Hähää, eipä tarvinnut jonottaa kunnallisellekaan.) Ja sitten odotellaan taas kokeiden tuloksia, sehän se aina on hauskaa.
Other than that, my life consists of being ill, studying, speaking at funerals, avoiding my assignments, stress - you can't really call that boring, can you? To be honest, I would be quite happy with a bit more boring life. Yesterday, I was wondering if I should take the afternoon off. Well, I didn't. Instead, it was taken off. In the morning I had a bunch of symptoms that are closely related to my good ole illness, so I got to go to the doctor instead of the university. And now, I am back to waiting the results, and that's always as fun, huh?
Mielialani on tänään ollut aamun panikoinnista huolimatta yllättävän hyvä. Tämä tietysti sai minut potemaan huonoa omaatuntoa. Bennyn kuolemasta on vasta pari hassua viikkoa ja minä alan jo voida näin hyvin. Naurettavaa, tiedän, mutta niin minun sairas pieni pääkoppani toimii. (Taidan olla aika naurettava ihmisotus.) Voin hyvin, siksi voin huonosti. :D Tyhmä, pieni Tiina.
Despite the minor panic attack in the morning, I have been doing quite well today. This, of course, made me feel horrible. It has been but a few weeks since Benny's death, and I am already feeling this well. It's rather ridiculous, I know, but that's how my stupid, little brain works. (I guess I am a ridiculous person.) I'm doing well, therefore, I'm feeling horrible. :D Stupid, little Tiina.
Vähintään yhtä hullu naurettava exäni sentään ymmärsi minua ja yritti myös piristää minua lähettelemällä mitä kummallisimpia linkkejä ja kappaleita. Tanskassa on jotain, jotain, joka saa minut paremmalle tuulelle. Ehkä se mystinen jokin on stød, ehkä sanasto, ehkä vokaaliharmonia (onko sitä? :D) - oli miten oli, tanska hymyilyttää. Duckie samaten.
My ex, who is at least equally as crazy ridiculous as I am, luckily understands me. He has done his best to cheer me up by sending me the weirdest links and songs. There is something, something, in Danish that makes me feel better. It might be the stød, it might be the lexicon, it might be the vowel harmony (is there any? :D) - whatever the case, Danish makes me smile. And Duckie, too.
Click to view