(no subject)
Melko lahjakkaasti sitä onnistuu hämmentymään omista salamannopeista (mielen)muutoksistaan edelleen. En voi väittää iän tuoneen muunlaista kypsyyttä kuin ehkä entistä vahvempaa kypsymistä ajoittain koko eloon. Nyt on taas syksyn mukainen välinpitämättömyys kuvioissa, omatunto on lomilla ja järki kirkuu tyhjää. Huominen tuntuu kaikesta huolimatta ihan lupaavalta aina sänkyyn rojahtaessa.
Olin lauantaina kymmenen tuntia häissä keittiöapulaisena. Huh, mikä rääkki, lihakset jumittaa edelleen kaikesta nostelusta ja juoksemisesta. Siinä vaiheessa kun on kahteen otteeseen pessyt aterimet ja kiillottanut ne viimeistä nurkkaa myöten, ei välttämättä halua kuulla laatikkoon jo laitettujen olevan SEKAISIN (muutama poissa armeijakurijärjestyksestä) ja tajuta joutuvansa tekemään saman rumban jälleen alusta asti. Eipä sillä, täytyy myöntää että oikeastikin nautin siitä leveän tyhjän hymyn luomisesta tarjoillessa ja teitittelystä kahvikupin maitovaraa kyseltäessä, pitää ilmeisesti aina luoda jonkinlainen estradi itselleen elämässään. Viime viikonloppuna taas tienasin laulamalla Siikajoen kansalaisopiston 40-vuotisjuhlissa joutuen kahdeksankymppisten pikkupoikien flirttailun kohteeksi. Se imarteli enemmän kuin yksikään vihjaileva katse viikonlopun riennoissa.
Taidan olla tekopyhä. Mulla ei muka ole ikinä rahaa, ja silti lopulta kohtaan ne ihmiset, joille sellaista olen väittänyt, useamman lasin vaikutuksen alaisena kuin ne itse on. Oon myös niin persaukinen, että oon taas lähdössä Pakkahuoneelle keikoille kaks kertaa parin kuukauden sisään, ja kolmen viikon päästä on edessä reissut niin Helsinkiin kuin Tampereellekin (ja Jyväskylään?). Koko syksyn olen ollut niin köyhä opiskelija, että oon ehtinyt jo kulkea Oulussa ja Ylivieskassa joka viikonloppu, ja rappioittanut itseni siellä niillä olemattomilla varoillani. Eh?
Että semmosta. Nyt lähden vetämään ainakin litran teetä kiduksiini (oispa) ja sitten aion istua hiljaa koko loppupäivän. Ruska on mainio, voisin lähteä vähän pyöräilemään. Paitsi jos sataa, silloin on mukavampi kävellä.
Olin lauantaina kymmenen tuntia häissä keittiöapulaisena. Huh, mikä rääkki, lihakset jumittaa edelleen kaikesta nostelusta ja juoksemisesta. Siinä vaiheessa kun on kahteen otteeseen pessyt aterimet ja kiillottanut ne viimeistä nurkkaa myöten, ei välttämättä halua kuulla laatikkoon jo laitettujen olevan SEKAISIN (muutama poissa armeijakurijärjestyksestä) ja tajuta joutuvansa tekemään saman rumban jälleen alusta asti. Eipä sillä, täytyy myöntää että oikeastikin nautin siitä leveän tyhjän hymyn luomisesta tarjoillessa ja teitittelystä kahvikupin maitovaraa kyseltäessä, pitää ilmeisesti aina luoda jonkinlainen estradi itselleen elämässään. Viime viikonloppuna taas tienasin laulamalla Siikajoen kansalaisopiston 40-vuotisjuhlissa joutuen kahdeksankymppisten pikkupoikien flirttailun kohteeksi. Se imarteli enemmän kuin yksikään vihjaileva katse viikonlopun riennoissa.
Taidan olla tekopyhä. Mulla ei muka ole ikinä rahaa, ja silti lopulta kohtaan ne ihmiset, joille sellaista olen väittänyt, useamman lasin vaikutuksen alaisena kuin ne itse on. Oon myös niin persaukinen, että oon taas lähdössä Pakkahuoneelle keikoille kaks kertaa parin kuukauden sisään, ja kolmen viikon päästä on edessä reissut niin Helsinkiin kuin Tampereellekin (ja Jyväskylään?). Koko syksyn olen ollut niin köyhä opiskelija, että oon ehtinyt jo kulkea Oulussa ja Ylivieskassa joka viikonloppu, ja rappioittanut itseni siellä niillä olemattomilla varoillani. Eh?
Että semmosta. Nyt lähden vetämään ainakin litran teetä kiduksiini (oispa) ja sitten aion istua hiljaa koko loppupäivän. Ruska on mainio, voisin lähteä vähän pyöräilemään. Paitsi jos sataa, silloin on mukavampi kävellä.