Halt’ den Kopf hoch, der Weg nach unten ist lang
Omatunto kirkuu. Elämääni tunkeutui viime keväänä yhtäkkisesti saksalainen poika nimeltä Tobias. Muistan edelleen selvästi jokaisen sataman valon ja maaliskuisen tuulenhenkäyksen jäähyväisillalta, takertuvan ja varauksettoman halauksen, palan kurkussa ja vaivihkaa ujutetun pienen yhteystietolapun. Meille syntyi heti kohdatessa jonkinlainen käsittämätön yhteenkuuluvuuden tunne, mikä johtikin yllättäen jatkuvaan yhteydenpitoon välillä München-Suomi. Kesällä vietin Tobin kanssa elämäni luontevimpia päiviä ennen kuin tyyppi painui Malesiaan ja minä itse Biberachiin. Viime marraskuun jälkeen kaikki kuitenkin jotenkin hiipui. Ei kai vaikkapa ainoastaan yhden sähköpostiviestin lähettäminen voi oikeasti olla niin ylitsepääsemättömän vaikeaa? Ilmeisesti voi. Mulla on ihan hillitön ikävä, enkä tiedä millä selittää sen ilmaisemattomuus. Jos meidän välillä olisi ollut jonkinlainen roihuava jännite, olis tämä ahdinko ihan ymmärrettävissä, mutta sen sijaan koin löytäneeni siitä ihmisestä pitkästä aikaa oikean ystävän. Sellaisen, jonka silmistä kohkaa välittömyys ja jonka otteeseen voi sillankaiteella kävellessä luottaa. Taidan puolitietoisesti sössiä ihmissuhteita aina silloin, kun oma suojamuurini on uhattuna. Tobiaksen kanssa mulla ei missään vaiheessa mitään muureja luultavasti ollutkaan. Mikä parasta, kirjoitan tästä aiheesta ennemmin livejournaliin kuin henkilöllle itselleen. Missä viiraa?
Niin, oikeastaan koko asia on pyörinyt mielessä entistä enemmän erään tiistaina tapahtuneen kohtaamisen tähden. Törmäsin kaupungilla sattumalta erääseen saksalaiseen poikaan viime kesän Southside-festareilta - kyllä, kotikaupungissani, jonkinlainen opiskelijavaihto ja juuri tähän kytykaupunkiin, öh - ja hetkellisen huutamisreaktion jälkeen syöksyimme toisiamme kohti portaikossa kuin kaksi järkensä menettänyttä. Damir (muistaakseni, mulla on surkea nimimuisti) nosti mut korkealle ilmaan elokuvamaisen syleilyn aikana ja en ole varma, tulinko missään vaiheessa laisinkaan alas. Olin jo täysin unohtanut, miten luontevasti saksan kieli soljuu ulos suusta, ja miten kotonani olin Baden-Württembergissä.
Voisin lähteä takaisin hetkenä minä hyvänsä. Soittaa Tobiakselle, että tule kentälle vastaan, herätä aamulla Georgen joka-aamuiseen venyttelyrääkäykseen ja mennä vaikka tarjoilijaksi johonkin Münchenin lukemattomista kahviloista. Saada kaiken toivotun ja puhutun. Ja juuri nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, mulla on tilanne, jonka tähden en halua poistua maasta. Lähtö on ollut useita vuosia ovella, ja hetkenä jona sitä vähiten odotin olenkin yhtäkkiä tiukasti kiinni tässä nimenomaisessa paikassa ja hetkessä. Ihmisessä. Ehkä olen liian ruususilmäinen nähdäkseni tilannetta kovin monessa valossa nyt, mutta valinta ei millään lailla tunnu vaikealta. Kuulun tähän nyt.
Lähettäkää rahaa.
Niin, oikeastaan koko asia on pyörinyt mielessä entistä enemmän erään tiistaina tapahtuneen kohtaamisen tähden. Törmäsin kaupungilla sattumalta erääseen saksalaiseen poikaan viime kesän Southside-festareilta - kyllä, kotikaupungissani, jonkinlainen opiskelijavaihto ja juuri tähän kytykaupunkiin, öh - ja hetkellisen huutamisreaktion jälkeen syöksyimme toisiamme kohti portaikossa kuin kaksi järkensä menettänyttä. Damir (muistaakseni, mulla on surkea nimimuisti) nosti mut korkealle ilmaan elokuvamaisen syleilyn aikana ja en ole varma, tulinko missään vaiheessa laisinkaan alas. Olin jo täysin unohtanut, miten luontevasti saksan kieli soljuu ulos suusta, ja miten kotonani olin Baden-Württembergissä.
Voisin lähteä takaisin hetkenä minä hyvänsä. Soittaa Tobiakselle, että tule kentälle vastaan, herätä aamulla Georgen joka-aamuiseen venyttelyrääkäykseen ja mennä vaikka tarjoilijaksi johonkin Münchenin lukemattomista kahviloista. Saada kaiken toivotun ja puhutun. Ja juuri nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, mulla on tilanne, jonka tähden en halua poistua maasta. Lähtö on ollut useita vuosia ovella, ja hetkenä jona sitä vähiten odotin olenkin yhtäkkiä tiukasti kiinni tässä nimenomaisessa paikassa ja hetkessä. Ihmisessä. Ehkä olen liian ruususilmäinen nähdäkseni tilannetta kovin monessa valossa nyt, mutta valinta ei millään lailla tunnu vaikealta. Kuulun tähän nyt.
Lähettäkää rahaa.