Muurit alas

[laumis]

Mulla on noin niinkuin ammatillisessa mielessä huono ominaisuus: erittäin fiilispohjainen suhtautuminen lukemiseen. Voin lukea hyviä kirjoja uudestaan ja uudestaan. Useinhan kerta riittäisi ja sitten voisi lukea jotain muuta. Myös jos kirja vaikuttaa ei-kiinnostavalta ekojen sivujen perusteella, jätän sen varmasti kesken. Lisäksi on paljon kirjoja, joiden tiedän olevan hyviä ja kiinnostavia, mutta mulla on jotain pösilömäistä psyykkista vastarintaa, enkä pysty tarttumaan niihin (esimerkiksi Rikos ja rangaistus). Samoin Woolfin lukemista olen aina vältellyt, vaikka siihen viitataan aina ja kiinnostavan kuuloisesti. Eilen kuitenkin menin Humanikassa veivattavien kaunokirjallisuushyllyjen luo tekemään löytöretkiä. Lainasin Jeanette Wintersonin kirjat The Passion ja Sexing the Cherry, Batesin (tmv) kirjan Darling Buds of May ihan vain tutustuakseni ilmauksen moniin merkityksiin ja: tadaa, Woolfin Orlandon. Olen ekan 15 sivun perusteella jo fiiliksissä!
"Nuori mies vastusti hänen tuijotustaan punastuen vain kuin damastiruusu, kuten hänelle sopi. Rohkeutta, siroutta, romanttisuutta, hulluttelua, runoutta, nuoruutta -"
Tällaista tänään.