Aug 02, 2006 16:52
Tästä ei oo tarkoitus tulla uniblogi, mutta oli taas kohtuullisen kipeä aamuyö. Olin ottamassa genitaalilävistystä, pientä rengasta siihen kohtaan missä esinahka ja terska kohtaavat peniksen alapinnalla. Mulla oli hirveä paniikkikohtaus etten uskalla, vaikka makasin jo valmiiksi putsattuna lävistyspöydällä. Kysyin lävistäjältä, että tulehtuukohan tämä - "no todennäköisesti". Silti vaan sitten päätin ottaa sen, ja lopulta rauhotuin jotenkin. Piti saada stondis päälle, ja olin hieman hämmentynyt, jolloin lävistäjä lohdutti mua: "ihan rohkeesti vaan, mää oon kuule nähny kaikenlaista". Lävistämisen ajan puristin hulluna kaksin käsin kyrpääni, eikä se sitten sattunutkaan yhtään, mutta lävistäjä jotenkin suurensi reikää valtavilla liikkeillä, niin että mää heiluin kauheesti. Oikeestaan en tuntenut varsinaisesti mitään, edes käsillä puristaminen ei sattunut. sitten lähdin verkkarit jalassa pois kun en uskaltanut laittaa muita kuin pehmeät housut jalkaan.
Oon nähnyt myös unia joissa harrastan seksiä naisen kanssa, mutta vehje on tunnoton. Vaikka luulis että unimaailmassa vois tuntea myös sellaista, minkä tuntua ei tiedä aistimaailmassa. Tai sitten sellainen aistikokemus katoaa herätessä. Toisaalta tossakin jo unessa nimenomaan ajattelin, että eihän tää satu tai tunnu miltään.
Otsikko viittaa aamulla näkemääni Deutsche Welle tv:n Suomi-pätkään. sieltä on tullut jo monta vaikka ihan satunnaisesti kääntelen vaan kanavia. Puhuttiin mm. suomalaisesta tangosta, M.A. puhui saksaa (en osaa saksaa, siis katselin vain kuvia) ja lopuksi Mauri "lauloi" frakki päällä Pedron istuessa flyygelin takana vain sivuja käännellen. Jee jee.
Vein Päiville nivaskan paperia. Saan palautetta ei ens vaan sitä seuraavalla viikolla. Nyt tuntuu etten osaa tehdä mitään ennen sitä. Mutta pitäisi kyllä lukea. Ja toivottavasti saan järjestettyä ensi viikon leilat (työn) niin että pääsen mummun mehustusavuksi edes pariks päivää.