New Era [Marco/Tuomas, R]
New Era
Pairing: Marco/Tuomas
Rating: R
Genre: Romance, one-shot
A/N: Sain inspiraation tähän kuvasta joka on otettu Ateenassa 8.10.2005 keikan jälkeen bäkkärillä.
- Tiedän että sinuun sattuu. Marcon sanat olivat hiljaiset ja lempeät.
Tuomas tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Mitä sitä yrittää valehdella, toinen tunsi hänet paremmin kuin kukaan. Selkänsä takana tuo seisoi, kätensä lepäsivät kevyesti Tuomaksen harteilla.
- Antaisit minun auttaa..
Tuomaksella ei ollut hajuakaan mistä ystävänsä puhui, ja hän kääntyi katsomaan tätä kysyvä ilme kasvoillaan. Marco hymyili pientä surullista hymyä ja hipaisi Tuomaksen poskea sormenpäillään. Tuomas hämmästyi eleestä, ei toisella ollut tapana kosketella häntä noin.
- Tiedäthän sinä että rakastan sinua? Marcon kysymys sai Tuomaksen hetkeksi aivan sanattomaksi. Mistä toinen oli nyt tuollaista keksinyt kysyä?
- Rakastan minäkin sinua. Mutta miksi me puhumme tästä? Hän vastasi puhekykynsä palattua.
- Sinä itket itsesi iltaisin uneen ja yrität näyttää ulospäin siltä, että kaikki on kunnossa. Kuka muukaan tietää kuinka rikki olet? Marcon viimeinen kysymys oli tuohtunut huudahdus.
Tuomas vain tuijotti toista.
- Muistatko Ateenan? Muistatko kuinka nauroit ensimmäistä kertaa viikkoihin kun pidin sinua sylissäni bäkkärillä?
Kyllä, kiitos kysymästä, Tuomas muisti varsin hyvin.
- Juu. Hivenen kysyvään yksitavuiseen toinen sai nyt tyytyä, hymyn noustessa Tuomaksen huulille.
- No tule tänne sitten. Marco sanoi, ehkä vähäsen komentavaan sävyyn, levitti kätensä kutsuen.
Tuomasta ei tarvinnut montaa kertaa käskeä, hän nousi ja kietoi kätensä Marcon hartioille, ja tunsi kireiden lihastensa rentoutuvan, hermostuneisuutensa sulavan pois. Toisen vartalon lämpö tuntui niin hyvältä, toisen kädet hänen vyötäisillään, huulet kevyesti poskeaan hipaisemassa.. Hetkinen.. Marco suukotti hänen poskeaan, ja tämän kädet olivat alkaneet hellästi hieroa hänen selkäänsä.
- Marco..?
- Haluatko että lopetan? Toinen kuiskasi hänen korvaansa.
Ei, Tuomas ei todellakaan halunnut että Marco lopettaisi, mutta hän halusi tietää mitä oikein oli tapahtumassa.
- En.. Mutta miksi..?
- Pitääkö vääntää rautalangasta? Marco vetäytyi taaksepäin katsoakseen Tuomasta.
Tuomasta joka sillä hetkellä tajusi mitä toisen mielessä liikkui. Hänen teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan. Marco ei tahtonut vain lohduttaa häntä. Tuomas laski päänsä toisen olalle, antoi Marcon tehdä mitä tämä tahtoi, hyväillä hänen selkäänsä, eikä kestänyt kauaakaan kun toisen sormet löysivät tiensä hänen paitansa alle.
- Minä tiedän miltä sinusta tuntuu. Sinä laitat sielusi ja sydämesi, kaiken, musiikkiin jota teet. Se sattuu kun sille ei anneta arvoa. Marcon puhuessa Tuomas tunsi ystävänsä hengityksen poskellaan.
- Ja Tarjan menettäminen. Tiedän miten kauan ja miten läheisiä ystäviä te olitte. Ja miten kauan sinä yritit. Marco jatkoi ja puristi Tuomasta hellästi itseään vasten.
- En halunnut sotkea elämääsi yhtään enempää omilla tunteillani, mutta en voinut enää katsoa sivusta kun kärsit, en varsinkaan, kun Ateena pyöri mielessäni koko ajan. Marco suuteli ensin hänen poskeaan, sitten kaulaa, näykkäisi varoen juuri siitä missä kaula muuttuu hartiaksi.
Tuomaskin palasi ajatuksissaan Ateenaan. Se oli alkanut vitsinä. He olivat molemmat olleet humalassa ja bäkkärillä joku tyttö oli sanonut miten paljon oli pitänyt heidän välisistään hellyydenosoituksista. Marco oli välittömästi kaapannut hänet kainaloonsa, ja hän oli vain jäänyt siihen, ja he olivat jotenkin koko loppuillan hakeutuneet toistensa lähelle. Humalaisessa mielessään hän oli nähnyt sen yksinkertaisempana kuin koskaan olisi selvinpäin. Marco tuntui hyvältä, siispä hän meni Marcon lähelle. Aamulla hän oli päättänyt pontevasti ohittaa sen humalaisen kohelluksena. Kunnes Marco oli toivottanut hyvää huomenta halauksella. Liian häkeltyneenä Tuomas oli vain hymyillyt puoliunisena, ja sitten paikalle olikin pyyhältänyt Tero. Miksi ja miten Terolla oli avain jokaisen huoneeseen, jokaisessa hotellissa missä he asuivat, se ei ollut koskaan selvinnyt hänelle.
- Miksi juuri Ateenassa? Tuomas kysyi, lähinnä ääneen ajatellen.
- Olin odottanut jotain hyvää tekosyytä. Erittäin hyvää tekosyytä. Marco vastasi virnistäen.
- Eipä enää tarvitse.. Tuomas jätti lauseen lopun riippumaan ilmaan.
- Eikä Tero ole täällä aamulla ennen kuin kukaan järkevä ihmisen nousee ylös.. Siinä missä Tuomaksen toteamus oli kysynyt, Marcon vihjasi.
Tuomas vetäytyi hiukan erilleen Marcosta, puraisi ja nuolaisi huultaan, vilkaisi toista vinosti. Hän oli odottanut Marcon ehkä naurahtavan, halaavan häntä tiukemmin, mutta hän sai jotain aivan muuta. Marco alkoi hengittää raskaammin ja hänen kätensä puristivat Tuomasta. Marco oli halusta hulluna ja se sai Tuomaksen hymyilemään ujona, hämmentyneenä, ilahtuneena. Tuo viaton katse oli kuin öljyn heittämistä liekkeihin.
- Kai sinulla on kumeja? Marco kuiskasi käheästi.
- Juu.. Makuuhuoneessa..
Jokin vielä toimiva aivosolu kirkui Tuomaksen päässä häntä miettimään, mitä oikein oli tekemässä, mutta Tuomasta ei pelottanut. Marco pitäisi hänestä huolta.
Pairing: Marco/Tuomas
Rating: R
Genre: Romance, one-shot
A/N: Sain inspiraation tähän kuvasta joka on otettu Ateenassa 8.10.2005 keikan jälkeen bäkkärillä.
- Tiedän että sinuun sattuu. Marcon sanat olivat hiljaiset ja lempeät.
Tuomas tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Mitä sitä yrittää valehdella, toinen tunsi hänet paremmin kuin kukaan. Selkänsä takana tuo seisoi, kätensä lepäsivät kevyesti Tuomaksen harteilla.
- Antaisit minun auttaa..
Tuomaksella ei ollut hajuakaan mistä ystävänsä puhui, ja hän kääntyi katsomaan tätä kysyvä ilme kasvoillaan. Marco hymyili pientä surullista hymyä ja hipaisi Tuomaksen poskea sormenpäillään. Tuomas hämmästyi eleestä, ei toisella ollut tapana kosketella häntä noin.
- Tiedäthän sinä että rakastan sinua? Marcon kysymys sai Tuomaksen hetkeksi aivan sanattomaksi. Mistä toinen oli nyt tuollaista keksinyt kysyä?
- Rakastan minäkin sinua. Mutta miksi me puhumme tästä? Hän vastasi puhekykynsä palattua.
- Sinä itket itsesi iltaisin uneen ja yrität näyttää ulospäin siltä, että kaikki on kunnossa. Kuka muukaan tietää kuinka rikki olet? Marcon viimeinen kysymys oli tuohtunut huudahdus.
Tuomas vain tuijotti toista.
- Muistatko Ateenan? Muistatko kuinka nauroit ensimmäistä kertaa viikkoihin kun pidin sinua sylissäni bäkkärillä?
Kyllä, kiitos kysymästä, Tuomas muisti varsin hyvin.
- Juu. Hivenen kysyvään yksitavuiseen toinen sai nyt tyytyä, hymyn noustessa Tuomaksen huulille.
- No tule tänne sitten. Marco sanoi, ehkä vähäsen komentavaan sävyyn, levitti kätensä kutsuen.
Tuomasta ei tarvinnut montaa kertaa käskeä, hän nousi ja kietoi kätensä Marcon hartioille, ja tunsi kireiden lihastensa rentoutuvan, hermostuneisuutensa sulavan pois. Toisen vartalon lämpö tuntui niin hyvältä, toisen kädet hänen vyötäisillään, huulet kevyesti poskeaan hipaisemassa.. Hetkinen.. Marco suukotti hänen poskeaan, ja tämän kädet olivat alkaneet hellästi hieroa hänen selkäänsä.
- Marco..?
- Haluatko että lopetan? Toinen kuiskasi hänen korvaansa.
Ei, Tuomas ei todellakaan halunnut että Marco lopettaisi, mutta hän halusi tietää mitä oikein oli tapahtumassa.
- En.. Mutta miksi..?
- Pitääkö vääntää rautalangasta? Marco vetäytyi taaksepäin katsoakseen Tuomasta.
Tuomasta joka sillä hetkellä tajusi mitä toisen mielessä liikkui. Hänen teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan. Marco ei tahtonut vain lohduttaa häntä. Tuomas laski päänsä toisen olalle, antoi Marcon tehdä mitä tämä tahtoi, hyväillä hänen selkäänsä, eikä kestänyt kauaakaan kun toisen sormet löysivät tiensä hänen paitansa alle.
- Minä tiedän miltä sinusta tuntuu. Sinä laitat sielusi ja sydämesi, kaiken, musiikkiin jota teet. Se sattuu kun sille ei anneta arvoa. Marcon puhuessa Tuomas tunsi ystävänsä hengityksen poskellaan.
- Ja Tarjan menettäminen. Tiedän miten kauan ja miten läheisiä ystäviä te olitte. Ja miten kauan sinä yritit. Marco jatkoi ja puristi Tuomasta hellästi itseään vasten.
- En halunnut sotkea elämääsi yhtään enempää omilla tunteillani, mutta en voinut enää katsoa sivusta kun kärsit, en varsinkaan, kun Ateena pyöri mielessäni koko ajan. Marco suuteli ensin hänen poskeaan, sitten kaulaa, näykkäisi varoen juuri siitä missä kaula muuttuu hartiaksi.
Tuomaskin palasi ajatuksissaan Ateenaan. Se oli alkanut vitsinä. He olivat molemmat olleet humalassa ja bäkkärillä joku tyttö oli sanonut miten paljon oli pitänyt heidän välisistään hellyydenosoituksista. Marco oli välittömästi kaapannut hänet kainaloonsa, ja hän oli vain jäänyt siihen, ja he olivat jotenkin koko loppuillan hakeutuneet toistensa lähelle. Humalaisessa mielessään hän oli nähnyt sen yksinkertaisempana kuin koskaan olisi selvinpäin. Marco tuntui hyvältä, siispä hän meni Marcon lähelle. Aamulla hän oli päättänyt pontevasti ohittaa sen humalaisen kohelluksena. Kunnes Marco oli toivottanut hyvää huomenta halauksella. Liian häkeltyneenä Tuomas oli vain hymyillyt puoliunisena, ja sitten paikalle olikin pyyhältänyt Tero. Miksi ja miten Terolla oli avain jokaisen huoneeseen, jokaisessa hotellissa missä he asuivat, se ei ollut koskaan selvinnyt hänelle.
- Miksi juuri Ateenassa? Tuomas kysyi, lähinnä ääneen ajatellen.
- Olin odottanut jotain hyvää tekosyytä. Erittäin hyvää tekosyytä. Marco vastasi virnistäen.
- Eipä enää tarvitse.. Tuomas jätti lauseen lopun riippumaan ilmaan.
- Eikä Tero ole täällä aamulla ennen kuin kukaan järkevä ihmisen nousee ylös.. Siinä missä Tuomaksen toteamus oli kysynyt, Marcon vihjasi.
Tuomas vetäytyi hiukan erilleen Marcosta, puraisi ja nuolaisi huultaan, vilkaisi toista vinosti. Hän oli odottanut Marcon ehkä naurahtavan, halaavan häntä tiukemmin, mutta hän sai jotain aivan muuta. Marco alkoi hengittää raskaammin ja hänen kätensä puristivat Tuomasta. Marco oli halusta hulluna ja se sai Tuomaksen hymyilemään ujona, hämmentyneenä, ilahtuneena. Tuo viaton katse oli kuin öljyn heittämistä liekkeihin.
- Kai sinulla on kumeja? Marco kuiskasi käheästi.
- Juu.. Makuuhuoneessa..
Jokin vielä toimiva aivosolu kirkui Tuomaksen päässä häntä miettimään, mitä oikein oli tekemässä, mutta Tuomasta ei pelottanut. Marco pitäisi hänestä huolta.