Too bad you're not above the average.
Paluu arkeen ei oo kivaa... Varsinkaan kun päässä pyörii samat jutut viikosta toiseen. No ainakin olen itse saanut hiukan selkoa asioihin, vaikka tuntuu että kaikki on edelleenkin ihan yhtä sekaisin.
Huomenna kysymään töitä ja sit sen prusteella mietimään mitä teen. Lopetan insinööriopiskelut joka tapauksessa, mutta se mitä sitten teen on hiukan vielä hämärän peitossa. Kaikein ideaalisinta olisi, jos saisin töitä ainakin jouluun asti, keväällä saattaisi päästä johonkin toisen asteen oppilaitokseen... Lähihoitajakoulutusta voisin jatkaa kyllä... Siitä saisi itselleen ammatin, jossa olisi töitäkin.
Nukkumaan olisi hyvä mennä, mutta olen mennyt yli unieni jo tunteja sitten ja kun nyt päätin, etten ole menossa huomenna kouluunkaan, niin ei kai sen sitten ole niin väliä.
Jotenkin tuntuu nyt, kun olen päättänyt, etten jatka tota koulua, että kivi olis pudonnut harteilta. Ei stressaa yhtään niin paljon, kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten saan suoritettua rästiin jääneet kurssit.
Ahdistaa, kun elämä ei mene niin kuin pitäisi... Koko ajan pitää miettiä, mitä seuraavaksi... Olisin onnellinen, jos kaksi asiaa olivat mahdollisia. Ensinnäkin se, että pystyisin sunnittelen suur piirteisesti vaikka kaksi viikkoa eteenpäin, niin ettei tarvitsisi jokaista tekemistään ajatella juuri ennen kuin tekee jotain, pätee vain isompiin juttuihin. Asioita, joilla ei suuremmin ole vaikutusta loppuelämään, ei nyt niin välttämättä tarvitse miettiä etukäteen. Toiseksi voisin maksaa paljon rahaa, jos saisin joka kuukausi yhden sellaisen päivän, että aivot voisi vaan ottaa pois päältä ei tarvitsisi ajatella yhtikäs mitään. Päässä pyörii kymmeniä asioita yhtä aikaa sikin sokin, eikä se todellakaan auta keskittymään mihinkään tärkeään.
Meinasin, että olisin aloittanut jonkun englannin kursssin kansalaisopistolla, mutta tiedä nyt sitten häntä, kun rahatilanne on mitä on eikä sinne ole kiva mennä ilman kaveria.
Nyt yritän pikkuhiljaa päästä nukkumaan.
Huomenna kysymään töitä ja sit sen prusteella mietimään mitä teen. Lopetan insinööriopiskelut joka tapauksessa, mutta se mitä sitten teen on hiukan vielä hämärän peitossa. Kaikein ideaalisinta olisi, jos saisin töitä ainakin jouluun asti, keväällä saattaisi päästä johonkin toisen asteen oppilaitokseen... Lähihoitajakoulutusta voisin jatkaa kyllä... Siitä saisi itselleen ammatin, jossa olisi töitäkin.
Nukkumaan olisi hyvä mennä, mutta olen mennyt yli unieni jo tunteja sitten ja kun nyt päätin, etten ole menossa huomenna kouluunkaan, niin ei kai sen sitten ole niin väliä.
Jotenkin tuntuu nyt, kun olen päättänyt, etten jatka tota koulua, että kivi olis pudonnut harteilta. Ei stressaa yhtään niin paljon, kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten saan suoritettua rästiin jääneet kurssit.
Ahdistaa, kun elämä ei mene niin kuin pitäisi... Koko ajan pitää miettiä, mitä seuraavaksi... Olisin onnellinen, jos kaksi asiaa olivat mahdollisia. Ensinnäkin se, että pystyisin sunnittelen suur piirteisesti vaikka kaksi viikkoa eteenpäin, niin ettei tarvitsisi jokaista tekemistään ajatella juuri ennen kuin tekee jotain, pätee vain isompiin juttuihin. Asioita, joilla ei suuremmin ole vaikutusta loppuelämään, ei nyt niin välttämättä tarvitse miettiä etukäteen. Toiseksi voisin maksaa paljon rahaa, jos saisin joka kuukausi yhden sellaisen päivän, että aivot voisi vaan ottaa pois päältä ei tarvitsisi ajatella yhtikäs mitään. Päässä pyörii kymmeniä asioita yhtä aikaa sikin sokin, eikä se todellakaan auta keskittymään mihinkään tärkeään.
Meinasin, että olisin aloittanut jonkun englannin kursssin kansalaisopistolla, mutta tiedä nyt sitten häntä, kun rahatilanne on mitä on eikä sinne ole kiva mennä ilman kaveria.
Nyt yritän pikkuhiljaa päästä nukkumaan.