Justiinsa niin!

Jun 23, 2009 03:25

Miten voi ihimisen elämä olla taas niin pirun vaikeaa... Voi vittu mä inhoan lomakkeiden täyttämistä ja vielä enemmän niiden toimittamista. Huomenna pitäisi mennä kelaan ja sossuun viemään taas kaikki mahdolliset liput ja laput. Jos asuisi vielä kotona, niin ei tarttisi miettiä esimerkiksi sitä, että mistä saa rahaa seuraavan vuokran maksuun yms. Olisi jotenkin huojentavaa, kun ei tarvitsisi pitää omaa taloutta pystyssä. Se on kiva kun käy kerran viikossa kotona kääntymässä ja ensimmäisenä ovella tervehtii vino pino laskuja.

No jaa... Sitä se kai teettää sitten se itsenäistyminen. Täytyy kyllä sanoa, että koko perheen tilanne on edelleen ihan päin persettä ja edelleenkin mennään hurjaa vauhtia alaspäin. Kyllä sen nyt tietää, ettei tällä hetkellä varmaan kellään ole taloudellisen tilanteen suhteen kauheesti hurraamista, mutta mä en oikeesti olisi välttämättä kovinkaan hämmästynyt vaikka koko perhe vetäisi itsensä narun jatkoksi. x) Ei nyt sentään... Mutta kuitenkin. Ei tässä kauheesti ruusuilla ole tanssittu moneen kuukauteen ja silloin aikaisemminkaan ei tuo rahatilanne ollut kovin kummoinen, mutta tultiin sentään jotenkin toimeen.

Ja miksi niiden tarttee siellä saatanan sossussakin syynätä kaikki niin helvetin tarkkaan?

Huomenna menen taas takaisin Marttilaan. Siellä ei tule koko ajan mietittyä kaikkea tämmöstä saaatanan paskaa.
Previous post Next post
Up