May 21, 2005 16:38
Julkista välillä.
Tulin tekemään ruotsin tiivistelmää, mutta en ole saanut vielä sanaakaan valmiiksi. Hmph, pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja aktivoida itsensä jonkin asian avulla. "Saat sitten jäätelöä, kun tehtävä on suoritettu." Noo, en ole mikään vitsien kertoja.
Vanhemmat ja pikkusisko ovat poissa, menivät Oulun erämessuille, jonka yhteydessä on myös puutarhamessut. Kummallekin siis jotain (lukuun ottamatta Niinaa). Ihan hyvä, saanpa olla ainakin rauhassa.
Tullut estoja kirjoittaa. Pitäisi valmistella äidinkielen aineitakin pari kappaletta, mutta aina kun satun katsomaan aiheita, ajatukset kaikkoavat eikä mistään tule mitään. Pyrin liialliseen täydellisyyteen, enkä voi ajatella lähettäväni jotain kökköyttä opettajalle. Harmi, kun enää ei ole oikein ajatuksia joita jakaa.
Kone temppuilee.
Kesäksikään ei ole mitään suunnitelmia.