Terppa!
Terveiset Afrikasta!
Tultiin tänne Capo Verdeen toissa yönä. Saaren nimi on Ilha de Sal. Jaahas... mistäköhän aloittaisin... Aikamoinen purjehdusmatka tuli tehtyä! :) Aloitettiin Puerto de Moganista 24.2. tiistaina. Oli aurinkoinen aamu ja laiva lipui mukavasti kohti aavaa Atlanttia. Iltapäivän kuluessa sitten ei lipunutkaan enää. Tuuli tyyntyi ja me oltiin paikallaan, niin lähellä että Gran Kanaria näkyi vielä valoisana möykkynä tähtien ja kuun loisteessa. Seuraavana aamuna oli edelleen tyyntä, käynnistettiin moottori ja ajeltiin sen avulla navakampaa tuulta toivoen. Meininki oli hyvä kuitenkin, me nähtiin paljon delfiinejä ja joitain pikkuisia kaloja, meduusoja! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ei ketään missään, ei mitään kasitystä kellonajoista... vapaa olo! Tuuli ei tahtonut tulla vielä torstainakaan, silloin olin jo varma että saan kuulla kunniani kun pääsen maan kamaralle. Nimittäin kotijoukot oletti että otan yhteyksiä viimeistään seuraavan vkon tiistaina, kuitenkin 3 päivää oltiin pelkästään kelluttu, välillä mentiin varmaan pakkiakin! :D Nähtiin myös valaskala, tai ehkä jopa 2! Ne oli kaukana mutta kuitenkin nähtiin kun ruiskutti vettä, pshhhhhhh!! Ihanaa! Silloin ajattelin että on tämä elämä kyllä hienoa ja maailma ihmeellinen. Sitten koitti perjantai, alkoi tuulla. Edettiin jo ihan mukavaa vauhtia. Mikäs siinä. Purjehtimisessa raskainta ovat ehkä yöt. Kun kokoajan jonkun on valvottava ja oltava tarkkana ainakin 15 minuutin välein, ettei vastaan tule laivoja tai ettei tuuli yhtäkkikä käänny ja purjeet pyörahdä nurin kurin. Minun vahtivuorot meni aika sutjakasti tähdnlentoja laskiessa. Tähtitaivas on lumoava kun ympärillä on vain musta meri ja musta mutta kuun valaisema taivas ja milkywayn voi nähdä ihan selvästi. Raskaaksi minulle koitui välillä myös jatkuva saksan murteen kuuleminen. Tai se, ettei suurimmaksi osaksi voi osallistua keskusteluun vaikka haluaisikin ja tietäisi suurin piirtein mistä puhutaan. Sen takia välillä oli yksinäinen olo. Ja kun oli yksinäinen olo ja liikaa aikaa ja pelkkää loputonta merta edessä... silloin ajoittain iski ikäväkin. Tuli kelattua paljon kaikkia juttuja. Mutta onpahan kelattu nyt sitten ainakin. Lauantain tulin merisairaaksi. Ja sitä kestikin sitten 6 päivää. heh. Ei paljoo naurattanu. Jumalaude mulla oli huono olo. Ekat pari päivää oli ihan siedettävää. Silleen... etä ok. No nyt on vähän heikko olo, kaipa se menee ohi ihan pian. Sitten neljäntenä päivänä aloin olla jo aika kypsä, kaiken mitä väkisin yritin saada syötyä yrjösin. Bueno. Noi kehotti ottamaan matkapahoinvointi lääkettä. Otin. Se pisti väsyttämään niin että nukuin kellon ympäri ja vähän ylikin. Toisaalta se oli hyvä, koska se yö minkä tämän pillerin avulla nukuin, oli kaikkein kamalin. Aallot oli jotain 6 metrisiä. Laiva kolisi ja rämisi ja vettä lenti joka paikkaan. Toinen pojistamme makoili lattialla ja rukoili jumalaa. Itsekin heräilin aina väilillä rukoilemaan. Vaikka kumma kzllä, en pelännyt juurikaan. Ennemmin rukoilin että oksennusta ei enää tulisi! Myrsky jatkui vähän vielä sueraavanakin päivänä. Samoin merisairaus. Aloin jo tottua oksentamiseen, mulle kehittyi aika hyvä tekniikka. Nimittäin keinuvassa veneessä ei ole mikään helppo homma laatata! Myrskystä oli se ilo, että kun se oli ohi, niin tuntui todella helpolta. Ja se ilo että niin kovassa tuulessa edettiin ihan mukavaa vauhtia. Torstaina illalla sain kännykän toimimaan kun Capo Verde lähestyi. Sain kasan viestejä, huolestuneita sellaisia. Soitin äidille. Mia soitti ja Anna soitti. Kun saatiin vene ankkuroitua laitettiin pientä purtavaa ja meikäläinenkin pystyi syömään! Vau. Viideltä aamulla menin nukkumaan. Heräiltiin Perjantaina puolilta päivin ja heti samantien kalastajavene tuli myymään meille vähän fisuja! Neljällä eurolla ostettiin mahtavia kaloja. Paistettiin ne aamupalaksi ja nautittiin saharan tuulesta ja auringon paahteesta!
Suureksi kasvanut suihkun tarve oli jokaisella. kymmenen päivän raskatukka on kovaa kamaa... heh. Rantauduttiin pyykkikassiemme ja pesutamineidemme kanssa saarelle. Hah. Ihan totaalinen Afrikkahan siellä oli vastassa. Suihku ei ollut kallis, Muutama kymmentä senttiä, vesi kylmää, mutta ihan sama tässä vaiheessa!! Poliisille piti käydä näyttämässä passeja, poliisit oli ihan rentoja. Ei paljon kyttälaitoksen sisustuksessa ollut kehumista, kaikki tarvittava kuitenkin, tuoli, pöytä, leimasin ja telkkari. heh! Pyykinpesu koitui hieman vaikeaksi. Missään ei ollut mitään pesukonetta. Yksi kylän tyttö olisi voinut pestä käsin, mutta ei tohdittu jätää niin isoa hommaa sille. Toisaalta ajateltiin että montakohan vaatekappaletta puuttuu kun pyykit on pesty... Ihmiset täällä ovat kuitenkin jo tottuneet nähtävästi tosi hyvin valkoihoisiin.Täällä on jonkin verran turismia ja näitä purjevenesankareita kanssa! Nyt kun on tutustunut tähän purjevenetouhuun niin on tajunnut että nää purjehtijat on ihan oma ihmislajinsa, tai ryhmänsä. Ja tosi monet purjehtii yksin! Se on hullua!
Niin, aika olennainen osa tekstistäni vielä uupuu... Se että mitä nyt!! Kun olin neljä päivää oksentanut, sanoin kumppaneille, että saa riittää minulle tämä veneily. Kuitenkin aika ahdistava se ajatus oli, että jäisin yksin Afrikkaan. Yhtä ahdistavaa oli ajatella että jatkan oksentamista kohti Karibiaa, 3 viikkoa! Huh! Jan, toinen meijän pojista, sanoin myrskyyon jälkeen ettei halua myöskään jatkaa matkaa enää. Ok. Tuntui kivemmalti sinäänsä, että ois joku sittenAfrikassa seurana ja jatko suunnitelmaa tekemässä. Kuitenkin nyt Jan on tullut taas toisiin aatoksiin ja haluaa jatkaa matkaa Karibialle. Minä en vaihda kantaani, vaikka nuo kuinka vannoo etä myrskyjä ei siellä ole. Ok. En silti ota riskiä! Sitäpaitsi koko Karibialle meno oli vaan pieni hauska suunnitelma. ei se mikään unelma mulle ollu. Tänään katselen lentoja, Tähtään Thaimaaseen maaliskuun loppuun. Mutta ennen sitähän ehtii vielä... ja tässä veneessä on kyllä kiva asustella taas kun se ei heilu!! Heh. Pojat haluaa jatkaa matkaa ensi vkolla. Heittävät minut sitten tuonne Ilha de Salin kivikkoisille teille tallustamaan reppuni kanssa kohti uusia seikkailuja!!!
Paljon haleja sinne kotiinpäin!!
Yritän taas kirjotella että missä mennään!
Kuvia myöhemmin....
Taina
Tultiin tänne Capo Verdeen toissa yönä. Saaren nimi on Ilha de Sal. Jaahas... mistäköhän aloittaisin... Aikamoinen purjehdusmatka tuli tehtyä! :) Aloitettiin Puerto de Moganista 24.2. tiistaina. Oli aurinkoinen aamu ja laiva lipui mukavasti kohti aavaa Atlanttia. Iltapäivän kuluessa sitten ei lipunutkaan enää. Tuuli tyyntyi ja me oltiin paikallaan, niin lähellä että Gran Kanaria näkyi vielä valoisana möykkynä tähtien ja kuun loisteessa. Seuraavana aamuna oli edelleen tyyntä, käynnistettiin moottori ja ajeltiin sen avulla navakampaa tuulta toivoen. Meininki oli hyvä kuitenkin, me nähtiin paljon delfiinejä ja joitain pikkuisia kaloja, meduusoja! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ei ketään missään, ei mitään kasitystä kellonajoista... vapaa olo! Tuuli ei tahtonut tulla vielä torstainakaan, silloin olin jo varma että saan kuulla kunniani kun pääsen maan kamaralle. Nimittäin kotijoukot oletti että otan yhteyksiä viimeistään seuraavan vkon tiistaina, kuitenkin 3 päivää oltiin pelkästään kelluttu, välillä mentiin varmaan pakkiakin! :D Nähtiin myös valaskala, tai ehkä jopa 2! Ne oli kaukana mutta kuitenkin nähtiin kun ruiskutti vettä, pshhhhhhh!! Ihanaa! Silloin ajattelin että on tämä elämä kyllä hienoa ja maailma ihmeellinen. Sitten koitti perjantai, alkoi tuulla. Edettiin jo ihan mukavaa vauhtia. Mikäs siinä. Purjehtimisessa raskainta ovat ehkä yöt. Kun kokoajan jonkun on valvottava ja oltava tarkkana ainakin 15 minuutin välein, ettei vastaan tule laivoja tai ettei tuuli yhtäkkikä käänny ja purjeet pyörahdä nurin kurin. Minun vahtivuorot meni aika sutjakasti tähdnlentoja laskiessa. Tähtitaivas on lumoava kun ympärillä on vain musta meri ja musta mutta kuun valaisema taivas ja milkywayn voi nähdä ihan selvästi. Raskaaksi minulle koitui välillä myös jatkuva saksan murteen kuuleminen. Tai se, ettei suurimmaksi osaksi voi osallistua keskusteluun vaikka haluaisikin ja tietäisi suurin piirtein mistä puhutaan. Sen takia välillä oli yksinäinen olo. Ja kun oli yksinäinen olo ja liikaa aikaa ja pelkkää loputonta merta edessä... silloin ajoittain iski ikäväkin. Tuli kelattua paljon kaikkia juttuja. Mutta onpahan kelattu nyt sitten ainakin. Lauantain tulin merisairaaksi. Ja sitä kestikin sitten 6 päivää. heh. Ei paljoo naurattanu. Jumalaude mulla oli huono olo. Ekat pari päivää oli ihan siedettävää. Silleen... etä ok. No nyt on vähän heikko olo, kaipa se menee ohi ihan pian. Sitten neljäntenä päivänä aloin olla jo aika kypsä, kaiken mitä väkisin yritin saada syötyä yrjösin. Bueno. Noi kehotti ottamaan matkapahoinvointi lääkettä. Otin. Se pisti väsyttämään niin että nukuin kellon ympäri ja vähän ylikin. Toisaalta se oli hyvä, koska se yö minkä tämän pillerin avulla nukuin, oli kaikkein kamalin. Aallot oli jotain 6 metrisiä. Laiva kolisi ja rämisi ja vettä lenti joka paikkaan. Toinen pojistamme makoili lattialla ja rukoili jumalaa. Itsekin heräilin aina väilillä rukoilemaan. Vaikka kumma kzllä, en pelännyt juurikaan. Ennemmin rukoilin että oksennusta ei enää tulisi! Myrsky jatkui vähän vielä sueraavanakin päivänä. Samoin merisairaus. Aloin jo tottua oksentamiseen, mulle kehittyi aika hyvä tekniikka. Nimittäin keinuvassa veneessä ei ole mikään helppo homma laatata! Myrskystä oli se ilo, että kun se oli ohi, niin tuntui todella helpolta. Ja se ilo että niin kovassa tuulessa edettiin ihan mukavaa vauhtia. Torstaina illalla sain kännykän toimimaan kun Capo Verde lähestyi. Sain kasan viestejä, huolestuneita sellaisia. Soitin äidille. Mia soitti ja Anna soitti. Kun saatiin vene ankkuroitua laitettiin pientä purtavaa ja meikäläinenkin pystyi syömään! Vau. Viideltä aamulla menin nukkumaan. Heräiltiin Perjantaina puolilta päivin ja heti samantien kalastajavene tuli myymään meille vähän fisuja! Neljällä eurolla ostettiin mahtavia kaloja. Paistettiin ne aamupalaksi ja nautittiin saharan tuulesta ja auringon paahteesta!
Suureksi kasvanut suihkun tarve oli jokaisella. kymmenen päivän raskatukka on kovaa kamaa... heh. Rantauduttiin pyykkikassiemme ja pesutamineidemme kanssa saarelle. Hah. Ihan totaalinen Afrikkahan siellä oli vastassa. Suihku ei ollut kallis, Muutama kymmentä senttiä, vesi kylmää, mutta ihan sama tässä vaiheessa!! Poliisille piti käydä näyttämässä passeja, poliisit oli ihan rentoja. Ei paljon kyttälaitoksen sisustuksessa ollut kehumista, kaikki tarvittava kuitenkin, tuoli, pöytä, leimasin ja telkkari. heh! Pyykinpesu koitui hieman vaikeaksi. Missään ei ollut mitään pesukonetta. Yksi kylän tyttö olisi voinut pestä käsin, mutta ei tohdittu jätää niin isoa hommaa sille. Toisaalta ajateltiin että montakohan vaatekappaletta puuttuu kun pyykit on pesty... Ihmiset täällä ovat kuitenkin jo tottuneet nähtävästi tosi hyvin valkoihoisiin.Täällä on jonkin verran turismia ja näitä purjevenesankareita kanssa! Nyt kun on tutustunut tähän purjevenetouhuun niin on tajunnut että nää purjehtijat on ihan oma ihmislajinsa, tai ryhmänsä. Ja tosi monet purjehtii yksin! Se on hullua!
Niin, aika olennainen osa tekstistäni vielä uupuu... Se että mitä nyt!! Kun olin neljä päivää oksentanut, sanoin kumppaneille, että saa riittää minulle tämä veneily. Kuitenkin aika ahdistava se ajatus oli, että jäisin yksin Afrikkaan. Yhtä ahdistavaa oli ajatella että jatkan oksentamista kohti Karibiaa, 3 viikkoa! Huh! Jan, toinen meijän pojista, sanoin myrskyyon jälkeen ettei halua myöskään jatkaa matkaa enää. Ok. Tuntui kivemmalti sinäänsä, että ois joku sittenAfrikassa seurana ja jatko suunnitelmaa tekemässä. Kuitenkin nyt Jan on tullut taas toisiin aatoksiin ja haluaa jatkaa matkaa Karibialle. Minä en vaihda kantaani, vaikka nuo kuinka vannoo etä myrskyjä ei siellä ole. Ok. En silti ota riskiä! Sitäpaitsi koko Karibialle meno oli vaan pieni hauska suunnitelma. ei se mikään unelma mulle ollu. Tänään katselen lentoja, Tähtään Thaimaaseen maaliskuun loppuun. Mutta ennen sitähän ehtii vielä... ja tässä veneessä on kyllä kiva asustella taas kun se ei heilu!! Heh. Pojat haluaa jatkaa matkaa ensi vkolla. Heittävät minut sitten tuonne Ilha de Salin kivikkoisille teille tallustamaan reppuni kanssa kohti uusia seikkailuja!!!
Paljon haleja sinne kotiinpäin!!
Yritän taas kirjotella että missä mennään!
Kuvia myöhemmin....
Taina