a Topshop princess, a rockstar too
olen vakaasti sitä mieltä, että shoppailu on parasta liikuntaa ikinä, noh heti rumpujen soittamisen jälkeen. voih, helsinki on ihana kaupunki. siellä on ihmisiä, oikeita ihmisiä eikä vastaan tule aina ne kaksi samaa naamaa kuten täällä tuppaa tulemaan. päädyin vahingossa ostamaan vähän ehkä liikaakin tavaraa. en vaan pysty vastustamaan houkutusta, vaatteet huutavat minulle 'osta minut! osta minut!' etenkin silloin jos löydän oikeasti oman tyylisiä vaatteitani. on toisaalta ihan mukavaa, kun tietää täsmälleen minkälaisista asioista ja vaatteista pitää, niin on helpompi yrittää löytää kun tietää tarkalleen mitä etsii. juoksimme paapaan kanssa unelma-saapikkaiden perässä(huusin muuten kaupassa täysiä 'sun pitäis ottaa noi housut pois niin näkyis paremmin noi kengät!' ja tietenkin myyjä seisoi vieress' ja katseli minua hämmästyneenä), joita ei valitettavasti sitten lopulta löytynytkään. törmäsimme vahingossa salkkareitten juuliaan, siis siihen näyttelijään. hah, näitä suomi-julkimoita, tunnistan vaan salkkari-näyttelijät ja olin ihan innoissaan (oh-so-lame). tajusin vihdoin osaavani oikeasti liikkua siinä helsingin keskustassa ihan suht hyvin. ihan mukavaa kun ei tarvitse pelätä eksyvänsä jatkuvasti.
ostimme k-kaupasta punaisen banaanin. se näytti hyvin epäilyttävältä, ihan oikeasti. kuka ostaa punaisia banaaneja kilohintaan seitsemän euroa?! tuo yksi yksilökin maksoi jotain 70 senttiä. banaani näytti hieman jauhoiselta ja limaiselta, kyllä kumpaakin samaan aikaan, mutta se maistui aivan normi-banaanille. punaiset banaanit ovat ihan huijausta tai ehkä ne ovat vaan jotenkin kauniimpia tai ne sisältävät jotain uber-terveellisiä aines-osia. huijausta sanoisin. olisin niin toivonut, että kuorien alta olisi löytynyt oikeasti jotain epäilyttävää, kuten vaaleanpunaista mössöä.
kävin ensimmäistä kertaa ikinä stockmannilla ja eksyin sinne sisälle. ei sieltä vaan löytynyt yksin kertaisesti mitään. päädyimme lopulta jonnekin miesten osastolle ja tein minun yleisen hämäyksen 'juuh, isällä on kohta synttärit!' joka kerta jos ostan jotain noloa jätkien tai pikku-poikien puolelta niin alan kassalla selittelemään kavereille 'pikku-villellehän nämä menee'. pikku-poikien puolelta vaan löytyy oikeasti parhaimmat asiat, kuten pimeässä loistavat luuranko-sormikkaat.
at the moment, minulla on pakkomielle ajatella täältä pois muuttamista, tulevaa kesää ja noita keikkoja. haluaisin niin sinne seppälään kesätöihin, tuskin kyllä palkkaavat mutta siitä huolimatta. nyt haluan vaan pitsaa ja katsoa salkkareita. ahh. shoppailu on kivaa. huhuh
ostimme k-kaupasta punaisen banaanin. se näytti hyvin epäilyttävältä, ihan oikeasti. kuka ostaa punaisia banaaneja kilohintaan seitsemän euroa?! tuo yksi yksilökin maksoi jotain 70 senttiä. banaani näytti hieman jauhoiselta ja limaiselta, kyllä kumpaakin samaan aikaan, mutta se maistui aivan normi-banaanille. punaiset banaanit ovat ihan huijausta tai ehkä ne ovat vaan jotenkin kauniimpia tai ne sisältävät jotain uber-terveellisiä aines-osia. huijausta sanoisin. olisin niin toivonut, että kuorien alta olisi löytynyt oikeasti jotain epäilyttävää, kuten vaaleanpunaista mössöä.
kävin ensimmäistä kertaa ikinä stockmannilla ja eksyin sinne sisälle. ei sieltä vaan löytynyt yksin kertaisesti mitään. päädyimme lopulta jonnekin miesten osastolle ja tein minun yleisen hämäyksen 'juuh, isällä on kohta synttärit!' joka kerta jos ostan jotain noloa jätkien tai pikku-poikien puolelta niin alan kassalla selittelemään kavereille 'pikku-villellehän nämä menee'. pikku-poikien puolelta vaan löytyy oikeasti parhaimmat asiat, kuten pimeässä loistavat luuranko-sormikkaat.
at the moment, minulla on pakkomielle ajatella täältä pois muuttamista, tulevaa kesää ja noita keikkoja. haluaisin niin sinne seppälään kesätöihin, tuskin kyllä palkkaavat mutta siitä huolimatta. nyt haluan vaan pitsaa ja katsoa salkkareita. ahh. shoppailu on kivaa. huhuh