And if you wanna leave that's alright.
Joskus tekisi vain mieli soittaa jollekin tuntemattomalle, vain kertoakseni että näin tummansinisellä taivaalla kuunsirpin, pellavansiemenöljy ja pellavanöljy ovat sama asia, Kira Poutasen kirjan toisella sivulla viimeiset sanat ovat "sillä elämä on suurempi kuin sinä, se on suurempi kuin minä ja meidän murheet yhteensä", siitä kuinka mä aamulla jouduin juoksemaan bussi-pysäkille ja ehdin juuri ja juuri kyytiin. Siitä kuinka Red Hot Chili Peppers oli ainut bändi, jota mun teki aamulla mieli kuunnella ja haluaisin myös kertoa HC-jonotus suunnitelmista, nauraa niille vähän ja sanoa perään kuinka mä olen alkanut juomaan kahvia ihan liikaa, niin paljon että mun aamut eivät edes pysty käynnistymään ilman sitä kaunista kupillista kahvia. Kertoisin myös siitä, kuinka nykyään unohdan murheeni tanssimalla yöllä huoneessani Disco-biisin tahtiin. Tiedätkös, harjoittelin pari päivää sitten räppäämään Linkin Parkin biisien tahtiin, joskus päässä soi ne biisit, joita ystäväni kuunteli täysillä autossa mua on vituttanut koko päivän, en tiedä mikä mua vaivaa, on varmaan täyskuu ja korkeet vedet ja joskus koulussa mun tekisi mieli vain laulaa jotain random-räppejä puhut mulle kuin tuntisit mut vitun mulkvisti, mutsiski tietää et tuskin sun musiikist voi tulla tän tasost, sulkisit suus bitch. Voisin myös kuvailla sen kuinka mun sydämeni joskus hakkaa ihan liikaa ja kuinka stressaaminen saa minut väsymään kaikkeen liian nopeasti ja väsyneenä mua vain itkettää. Pieniä turhia asioita, joista kukaan ei oikeasti ollenkaan välitä. Bussissa pikkupoika innostuneena selittää äidilleen nyt tää bussi törmää liikennemerkkiin. Koulussa laitoin puhelimen vahingossa kaiuttimelle, tokaisin perään soitan hetken kuluttua uudestaan. Kuinka viimeiset sanat jotka mä kirjoitin eilein illalla olivat ne tahtoo sen saatanan ingalsin lauran. Mutta toisaalta, mä en haluaisi soittaa yhtäkään puhelua vapaa-ajallani.