ilmoitusluontoinen asia

[kynsisakset]

Hei jätkät hei,

olen viimein kirjoittanut ensimmaisen kunnon merkinnän uuteen journaliini. Hooray!

Uusikin journal on yhtä lailla friends only ja tulee luultavasti sisältämään melko henkilökohtaista settiä. Jos olet kaverilistallani nyt, mutta mun tulot ja menot ei varsinaisesti kiinnosta, no problemo - jätä mut lisäämättä. En ota sitä mitenkään

Comments

[anonymous]

Ensinnäkin, olen iloinen että aiot pitää vaihtariblogia. Kiva tietää, mitä siellä päin maailmaa tapahtuu. Ja etenkin on kivaa kuulla, mitä sinun elämääsi kuuluu.

Jälkimmäiseen on syynsä. Ennen vaihtoon lähtöäsi en nähnyt sinua usein, oikeastaan kokonainen vuosi ennen lähtöäsi oli aika hiljainen. Olet minulle selittyänytkin, miksi asia oli näin, mutten ole varma kuinka ympäripyöreä vastauksesi lopulta oli. En ota "viilenneitä välejä" itseeni, koska minulla on sinuun - meihin - sen verran luottoa, että uskon ettei syy ollut minussa tai meidän suhteessamme. Olen kyllä huomannut, miten valtavan paljon ystäviä sinulla on, ja uskon että yhteydenpito kaikkiin vaatii energiaa ja aikaa ehkä enemmän kuin ihmiseltä saisi vaatia. En siis syytä sinua mistään, ystäväni. Kuitenkin olen pohtinut, onko sinun elämässäsi kaikki hyvin. Että onko energianpuutteeseesi (?) jokin syy. Toki kysyin, aina kun nähtiin, että mitä sinulle kuuluu, mutten enää ole varma sainko niin rehellistä vastausta kuin silloin joskus yläasteella. Ehkä sain, ehkä ylianalysoin. Haluan vielä tarkentaa, etten ole katkera siitä, ettemme kerinneet nähdä usein ennen lähtöäsi. Olen vain hieman surullinen ja kaihoisa, etten enää ole ollut niin mukana elämässäsi kuin ennen. Minun itsenikin takia (ihminen saa olla itsekäs); olen viettänyt elämäni parhaita hetkiä kanssasi. Ja tulen varmasti viettämään yhtä ihania, luotan siihen. Pidän sinusta kiinni, ja uskon että sinäkin pidät minusta.

Aina, kun juon kahvia, ajattelen sinua. Aina, kun kirjoitan tai näen muumihahmon, tai nyt kun syksy uhkaa värjätä vaahteranlehdet punaisiksi, ajattelen sinua. Aina, kun näen jossain Union Jackin, kun laitan Converset jalkaan, kun astun sisään koulun ovista - ajattelen (tietoisesti tai alitajunnassani) sinua. Vaikka emme olekaan nähneet fyysisesti kunnolla kenties aikoihin, se ei estä sinua olemasta luonani - tai minua sinun luonasi, ehkä, toivottavasti. Olet yksi niistä parista ihmisestä jotka elämä on tielleni heittänyt, joista en kykene päästämään irti. Ja luulen, ettei minun tarvitsekaan.

Taisi tässä nyt niin käydä, että tunnistat minut. Ehkä. Joka tapauksessa, rakastan sinua.