26.2 kello 10.57
En ole pitkään aikaan kirjoittanut päiväkirjaa.Nyt tuntuu siltä että kirjoittaminen helpottaisi oloa.Olen käynyt tukiasemalla ,mutta en haluaisi tilittää sinne tälläistä olotilaa.Mua hävettää mun elämä tosi paljon ,häpeän itseäni, lapsiani,omaa olotilaani.Tuli melkein taas mokattua kun
jätin thyroxinin pois.Olin ilman thyroxinia ainakin kaksi kuukautta.Oli pakko taas nöyrtyä koska mieliala oli menossa alaspäin.En tiedä oliko
Rivatrillillä osuutta asiaan ,mutta sen jälkeen kun otin Rivarin jotta selvisin 86-vuotissynttärijuhlista.Olen taas ollut pelokas ja Kelan kirje
ei myöskään auttanut asiaa.Tuntuu niin hullulta,kun ei saa mitään aikaan .Haluaisin jotain mutta en tiedä mitä.Seksielämä on olematonta
Tunnen syyllisyyttä siitä asiasta.Tunnen myötätuntoa Villeä kohtaan.Mun ei ole tehnyt mieli seksiä pitkään aikaan.En tiedä miten voin korjata asian.Pitäisikö siitä puhua vai ei .Tuntuu että pitäisi.Tuntuu että Ville on luovuttanut mun suhteen.Mä rakastan Villeä tosi paljon .En haluaisi loukata Villeä,mutta en tiedä mitä tehdä.Kotona oleminen on sujunut aika hyvin . Olen vain kovin epävarma kaikesta.Haluaisin olla varmempi.Tunnen taas syyllisyyttä siitä kun lapset ovat sellaisia että joudun miettimään sitä että miten saisin lapseni muuttumaan.Kiusaan
itseäni sellaisilla ajatuksilla,enkä ymmärrä mitä voisin tehdä.On niin rankkaa,kun joutuu miettimään asioita mille ei voi mitään ja ottaa päähän kun minä en pysty muutttumaan sellaiseksi mikä haluaisin olla.Katson vain telkkaria ja käyn kaupassa ja teen ruuan.Mun on vaikea
lähteä kotoa mihinkään.Tuntuu että on aina päässä sellainen jarru päällä,että ajattelen aina negatiivisesti asioita.Pääni täyttyy turhilla peloilla enkä halua puhua niistä kenellekkään,koska tiedän että ne on ihan turhia. Haikailen sen ajan perään kun olin terve.Kai se vaan on
vieläkin sellainen asia mihin on vaikea sopeutua.En meinaa sopeutua siihenkään että Viivillä on pitkäaikainen sairaus.Toivon että se häviäisi pois itsestään.Olen järkyttynyt Viivin sairaudesta enkä meinaa sopeutua siihen mitenkään.Elättelen toivetta normaalielämästä
enkä ymmärrä miksi minulle on käynyt näin.Olen juuttunut paikalleni omissa ajatuksissani ja omassa elämässäni.Luulin että olisi helpompi kirjoitella ihmisille joilla on samoja ongelmia mutta on vaikea kirjoittaa koska en voi olla rehellinen .On niin vaikea kertoa
ihmisille omista synkistä ajatuksista,koska häpeän omia ajatuksiani.Häpeän omaa elämääni.Häpeän kaikkia vaikeuksia ja tunnen
oloni kovin epävarmaksi. Voisitko Jumala auttaa minua etten olisi niin synkkä ja epävarma.Etten pakoilisi todellista elämää.
On niin vaikea olla ihmisten kanssa tekemisissä kun pelkään koko ajan mitä ihmiset ajattelevat minusta ja minun lapsistani.
jätin thyroxinin pois.Olin ilman thyroxinia ainakin kaksi kuukautta.Oli pakko taas nöyrtyä koska mieliala oli menossa alaspäin.En tiedä oliko
Rivatrillillä osuutta asiaan ,mutta sen jälkeen kun otin Rivarin jotta selvisin 86-vuotissynttärijuhlista.Olen taas ollut pelokas ja Kelan kirje
ei myöskään auttanut asiaa.Tuntuu niin hullulta,kun ei saa mitään aikaan .Haluaisin jotain mutta en tiedä mitä.Seksielämä on olematonta
Tunnen syyllisyyttä siitä asiasta.Tunnen myötätuntoa Villeä kohtaan.Mun ei ole tehnyt mieli seksiä pitkään aikaan.En tiedä miten voin korjata asian.Pitäisikö siitä puhua vai ei .Tuntuu että pitäisi.Tuntuu että Ville on luovuttanut mun suhteen.Mä rakastan Villeä tosi paljon .En haluaisi loukata Villeä,mutta en tiedä mitä tehdä.Kotona oleminen on sujunut aika hyvin . Olen vain kovin epävarma kaikesta.Haluaisin olla varmempi.Tunnen taas syyllisyyttä siitä kun lapset ovat sellaisia että joudun miettimään sitä että miten saisin lapseni muuttumaan.Kiusaan
itseäni sellaisilla ajatuksilla,enkä ymmärrä mitä voisin tehdä.On niin rankkaa,kun joutuu miettimään asioita mille ei voi mitään ja ottaa päähän kun minä en pysty muutttumaan sellaiseksi mikä haluaisin olla.Katson vain telkkaria ja käyn kaupassa ja teen ruuan.Mun on vaikea
lähteä kotoa mihinkään.Tuntuu että on aina päässä sellainen jarru päällä,että ajattelen aina negatiivisesti asioita.Pääni täyttyy turhilla peloilla enkä halua puhua niistä kenellekkään,koska tiedän että ne on ihan turhia. Haikailen sen ajan perään kun olin terve.Kai se vaan on
vieläkin sellainen asia mihin on vaikea sopeutua.En meinaa sopeutua siihenkään että Viivillä on pitkäaikainen sairaus.Toivon että se häviäisi pois itsestään.Olen järkyttynyt Viivin sairaudesta enkä meinaa sopeutua siihen mitenkään.Elättelen toivetta normaalielämästä
enkä ymmärrä miksi minulle on käynyt näin.Olen juuttunut paikalleni omissa ajatuksissani ja omassa elämässäni.Luulin että olisi helpompi kirjoitella ihmisille joilla on samoja ongelmia mutta on vaikea kirjoittaa koska en voi olla rehellinen .On niin vaikea kertoa
ihmisille omista synkistä ajatuksista,koska häpeän omia ajatuksiani.Häpeän omaa elämääni.Häpeän kaikkia vaikeuksia ja tunnen
oloni kovin epävarmaksi. Voisitko Jumala auttaa minua etten olisi niin synkkä ja epävarma.Etten pakoilisi todellista elämää.
On niin vaikea olla ihmisten kanssa tekemisissä kun pelkään koko ajan mitä ihmiset ajattelevat minusta ja minun lapsistani.