olispa se adsl, niin ei ois tylsää.

Jul 25, 2004 17:58

Melkein viikko on vierähtänyt viime entrystä. Ajattelin alkaa käyttämään lauseessa isoa alkukirjainta. Toivotaan, että muistan päätökseni myös seuraavassa kappaleessa.

Voisin varmaan muistinvirkistykseksi kirjoittaa pienen koosteen kuluneesta viikosta. Tiistaina lähdettiin kohti Rukaa. Oltiin kerrankin ihan ajoissa valmiit ja jouduttiin tietty odottelemaan kyytiä puol tuntia, koska muut oli myöhässä. Se on vaan niin ironista. Yleensä meitä kai joudutaan odottamaan. Matkaan meni jotakuinkin seittemän tuntia ja oltiin täällä neljän aikoihin. Olin kyllä pikkasen väsynyt… Tuli nukuttua edellisenä yönä vaan viis tuntia, niin koko tiistaipäivän olin jossain horroksessa. On se matkustaminen vaan niin rankkaa. Keskiviikkona lähdettiin käymään lyhyellä vaelluskierroksella. Käveltiin jokin 7-8 km:n pituinen lenkki. Oli ihan kivaa, vaikka mulla oli pää ihan hirmu kipeä. Se kipu lähti vasta seuraavana aamuna… Mulla oli koko keskiviikon niin paha mieli, että se joko aiheutti sen migreenin tai sitten se lisäsi sitä tuskaa. Keskiviikkona mentiin T:n kanssa nukkumaan hotellille, kun saatiin sinne lahjakortti. Oli se hotellihuone kyllä hieno… Mutta siellä ei näkynyt SubTV:tä, mikä oli aika tyhmää. Sain sitten purettua mieltäni ja tuli vähän parempi olo, kun sain ”patoutumat” pois. Mä en vaan aina jaksa itseäni. En tajua, miks mun täytyy aina ajatella niin negatiivisesti itsestäni… Noh, torstaina lähettiin käymään päiväseltään meijän mökillä. Oli tosi kylmä sää eikä voitu käydä uimassa hiekkarannalla. Sekin oli tyhmää. Ajeltiin kahdella autolla ja sitten isä ajoi niin lujaa soraisilla ja mutkaisilla teillä, että mulle ja äitille tuli taas pää kipeeksi. Mutta onneksi se pääkipu meni ohi, kun otti Buranaa. Mutta muistinpa taas sen, miksen kovin mielelläni mee isännän kyytiin. Se ajaa aina niin lujaa. Perjantaina käytiin kaupungilla, mutta eipä siellä ollut mitään erikoisempaa. Käytiin Saaran kanssa uimassakin. Oli aika kylmää vettä, mutta kyllä se siitä sitten lämpeni. ;)

T lähti perheensä kanssa eilen pois. En oikein tiennyt eilen, mitä teen täällä. Tajusin, että yleensä kesälomalla oon ollut joko töissä tai sitten T:n kanssa jossakin. Ja nyt pitäis viettää täällä viikko tai pari ilman töitä ja ilman Tuomoa. Se tuntuu niin oudolta! Onneks Niina ja Marko tulevat ens viikolla, huomenna tai tiistaina, niin on jotain ohjelmaa tiedossa. Tuntuu, että kaikki kaveritkin on jossakin ja sitten en vaan kehtaa ottaa sellasiin ihmisiin yhteyttä, joitten kanssa en oo ollut aikoihin yhteydessä. Oon se mäkin kaveri. Lupasin itselleni olla syksyllä aktiivisempi ihmissuhteiden hoitamisen suhteen.

Kävin tänäänkin uimassa. Oli aika kova tuuli, niin ei ollut vesikään niin lämmintä. Tuli mieleen, että mulla menee varmaan pari päivää pelkkien Big Brother -jaksojen kattomiseen videolta, kun meen takas Jyväskylään. Voisin alkaa lukemaan jotain kirjaa. Tuossa vieressä olis Anna Karenina, mutta kai sitä voisi lukea jotain ennestään lukematontakin kirjaa… Ehkä voisin myös vastata kirjeeseen, jonka sain vuosi sitten.
Previous post Next post
Up