Tunnustuksia
Disclaimer: Tämän tekstin oli alunperin tarkoitus olla vastaus kaverin LJ-päivitykseen. Vastaus alkoi kuitenkin paisua sellaisiin mittoihin että päätin loppujen lopuksi tehdä siitä ihan oman entryn.
----------------------------------------
Hei kaikille. Minun nimeni on Juho ja minä olen... larppaaja. (Hei Juho!)
Mä olen nyt larpannut aika pitkään, tuollaiset 15 vuotta on varmaan siitä kun mä kokeilin larppaamista ensimmäistä kertaa ja säännöllisesti mä olen pelaillut varmaan tuollaiset kahdeksan vuotta.
Mä olen lähtöisin sellaisesta aika tavallisesta perheestä, isä on kuljetusalan yrittäjä, äiti on opettaja, itse olen vanhin kolmesta sisaruksesta... me asuttiin omakotitalossa Tornion lähellä noin 10 kilometrin päässä kaupungista. Mä kävin ala-astetta sellaisessa pienessä kyläkoulussa jossa oli jotain 70-80 oppilasta ja yläasteen hornan tuutissa olevassa vähän reilun 100 oppilaan laitoksessa jonne oli kotoa matkaa 17 kilometriä. Joo, se oli huomattavasti kauempana kuin Tornion keskusta ja ainakin 3 yläastetta olisi ollut lyhyemmän matkan päässä mutta koulupiirijaot oli tehty silleen "luovasti" lähinnä poliittisista syistä. Näihin pikkukouluihin oli oppilaat haalittu kokoon alueen syrjäkylistä ja suurin osa ikäryhmän pojista oli kiinnostunut lähinnä mopojen rassaamisesta. Itse olin jo lapsena sellainen vähän outo tapaus, mä lueskelin paljon ja olin kiinnostunut todella paljon historiasta. Varsinkin keskiajasta ja ritareista.
Larppaukseen mä ajauduin pikkuhiljaa eräänlaisen porttiteorian kautta. Joskus 10 -vuotiaana mä sain joululahjaksi sellaisen punaisen laatikon jonka kannessa luki "Dungeons & Dragons - fantasiaroolipeli". Se laatikko muutti mun maailmankuvaani. Aikaisemmin pelit oli olleet joko jotain mitä pelattiin tietokoneella tai sitten kokoonnuttiin pelilaudan ympärille pelailemaan monopolia tai afrikan tähteä. Tää roolipelaamisjuttu oli jotain ihan erilaista, siinä ei ollut pelilautaa eikä tarkkaan määritettyjä alkutilanteita tai voittoehtoja. Yhden peli-illan tapahtumat saattoivat vaikuttaa seuraavaan pelikertaan toisin kuin monopolissa jossa oli ihan sama päädyitkö konkurssiin vai tyhjensitkö koko pankin, seuraavalla kerralla lähtötilanteesi oli sama kuin aina ennenkin. Pikku hiljaa alkoi kaveripiiriin löytyä saman henkisiä tyyppejä ja kun muut istui illat rassaamassa ja virittämässä mopoja me vaellettiin luolastoissa ja tapettiin lohikäärmeitä.
Tornio ei tosiaan ollut mikään hirveen iso tai edistyksellinen paikka. Se on pikemminkin vähän niinkuin "Fucking Åmål" -leffan nimikkokaupunki, paikka jonne uudet asiat tulee vasta siinä vaiheessa kun ne on jo vanhentuneet. Mutta tuolloin kaukaisella 90 -luvulla Suomessa ilmestyi sellainen roolipelaajille suunnattu harrastajalehti nimeltä Magus. Ja kyseisen lehden numeroissa oli silloin tällöin kirjoitettu juttuja sellaisesta jutusta kuin Live-roolipelaaminen. Ne artikkelit oli todella kiehtovia, sen sijaan että toimittaja olisi istunut pöydän ääressä viskomassa noppia se pukeutui hahmokseen ja lähti metsään muiden kaltaistensa ihmisten kanssa taistelemaan metsärosvoja ja örkkejä vastaan Ihan. Oikeesti. Siis, oltiinhan mekin joskus muksuna leikitty Robin Hoodia metsässä, juoksenneltu kylpypyyhe selässä ja huidottu toisiamme puumiekoilla mutta tää juttu oli ihan erilaista. Ongelma oli vaan se että Torniossa ei vaan ollut mitään harrastuspiirejä olemassa, kaikki tällaiset siistit jutut tapahtui joskus kaukana etelässä eikä niillä ollut mitään mahdollisuutta rantautua Tornioon koska ne ei liittyneet mopon virittämiseen eikä sitä voinut harrastaa Lapin Kullan lippis päässä. Pöytäropettajia oli sentään onneksi sen verran että sillä saralla alkoi olemaan ympärillä vakiintuneet piirit ja harrastustoimintaa. Voisi kai sanoa että olin tuolloin kaukaisella 90 -luvulla jo silleen Larp -curious, minua olis kiinnostanut hirveästi kokeilla larppaamista mutta siihen ei oikein ollut tilaisuutta.
Ekan kosketuksen larppaamiseen sain lukioikäisenä, vuonna -97. Peräpohjolan opiston nuorisotyön linjan opiskelijat päättivät tuolloin toteuttaa liveroolipelin opiskeluprojektinaan. Kyseinen peli oli... no joo, joillain on noloja muistoja ekasta seksikokemuksestaan. Mulla on noloja muistoja ensimmäisestä Larp -kokemuksestani. Kyseinen tapahtuma muistutti aika paljon Kummelin "Larppaajat" -sketsiä. Paitsi että vielä hieman nolompi...
http://www.youtube.com/watch?v=4wqrKuS1zMA
Joo, kyseisen pelin toteutus hiukka oli mitä oli, ilmeisesti sen enempää pelin järjestäjillä kuin pelaajillakaan ei ollut hirveästi ideaa siitä mikä tää Larppijuttu oikein on joten kyseinen viikonloppu lähinnä rämmittiin metsässä teippipatongeilla toisiamme ja muutamaa npc-örkkiä mätkien etsien maagisia pikareita ja rahapusseja joilla olisi saanut ostettua paikalliselta tietäjältä kertakäyttöisiä loitsuja taikomiskykyisille hahmoille jos se olisi suostunut niitä myymään ja eläytymisen taso oli useimmilla tasoa 0. Itse johdin läpi erämaiden barbaarisankarien joukkoa joka oli pukeutunut farkkuihin ja lakanakankaasta harsittuihin kaapuihin ja höpötti koko ajan viikon TV -ohjelmista tai valitti että kenkiin menee vettä. Joo, ei mulla ollut mitään aikaisempaa vertailukohtaa paitsi ne Maguksessa olleet lehtijutut mutta niihin nähden koko juttu oli melkoinen pettymys ja sen jälkeen tää larpiton korpivaellukseni sai jatkua.
No, lukiokaverilla joka kuului samoihin ropepiireihin oli tyttökaveri joka oli hieman meitä vanhempi. Hän oli alkujaan ollut aika skeptinen ropettamisen suhteen mutta kaverini oli kerran saanut puhuttua hänet seuraamaan sivusta yhtä pelikertaa ja ihan kuin vahingossa hänkin oli luiskahtanut mukaan harrastukseen. Kyseinen henkilö lähti 2. asteen koulutuksen jälkeen etelään opiskelemaan ja pääsi siellä osallistumaan muutamaankin peliin niihin aikoihin kun itse kirjoitin ylioppilaaksi ja suoritin intin. Hän houkutteli minut sitten ilmoittautumaan elämäni toiseen larppiin joka pelattiin kesällä 2000. Siihen aikaan peleihin ilmoittauduttiin jopa vuotta etukäteen (mekin syksyllä -99) ja hahmotkin saatiin kouraan puoli vuotta ennen peliä minkä jälkeen sitten odotettiin ja jännitettiin ja suunniteltiin ja valmistauduttiin porukalla. Meitä oli kaikkiaan neljä kaverusta joista tuo edellä mainitsemani tuttava oli ainoa jolla oli pelikokemusta enempää kuin oma yhden likimain larpiksi laskettavan tapahtuman kokemukseni. Ai niin, mainitsinko että tapahtuma oli Joensuussa, vaatimattomasti noin 700 kilometrin päässä? No, kyseinen reissu oli varsinainen seikkailu jo matkojenkin puolesta mutta niin vain reissattiin sinne ja takaisin rinkat selässämme. Joo, tiedätte varmaan kaikki nämä legendaariset yllättävän hyvät nyypparit, tyypit jotka tulee ekaan peliinsä ja onnistuvat olemaan käsittämättömän hyviä ja pelin jälkeen kun asia tulee mainituksi kaikki on että "WTF?!? oliko tää sun EKA pelisi?". No joo, mä en todellakaan ollut yksi niistä. Mun propit oli aika järkyttävät, mä olin pelaajana aika kehno ja salassa mua harmitti tosi paljon että minut oli castattu pelaamaan leppoista keski-ikäistä kylänvanhinta eikä jotain eeppistä soturia joka suojelee kylää metsissä vaanivilta epäkuolleilta (niitäkin pelissä oli). Mutta kyseinen peli oli muutoin minulle tajunnan räjäyttävä kokemus. Pelin puitteet olivat todella hienot, pelissä oli juuri sellaista eeppistä seikkailullisuutta joka vetosi minun juuri teini-iän ohitse päässeeseen mieleeni ja peli jätti sisimpääni palavan halun saada lisää. Ja ensimmäistä kertaa pääsin kosketuksiin larp-skenen ihmisten kanssa, oli yllätävää miten ympärillä oli yhden viikonlopun ajan kymmeniä ihmisiä jotka toivottivat meidän toiselta puolen Suomea saapuneen muukalaisjoukkomme tervetulleeksi todella lämpimästi ja jotka olivat vähintään yhtä outoja friikkejä (siis Torniolaisessa mittapuussa) kuin minäkin. Erityisesti jäi mieleen sellainen iso parrakas äijä joka oli jo ennen pelin alkua koko ajan äänessä ja jonka ympärille kokoontui jo ennen pelin alkua lauma ihmetteleviä pikkularppareita kuuntelemaan vanhoja sotatarinoita menneistä peleistä... Jossain vaiheessa joku kysyi tältä lentääkö häneltä juttu yhtä vauhdikkaasti pelin aikana johon vastaus oli "Ei, sinnehän minä säästelen niitä kaikkia OIKEASTI hyviä juttuja." Ensimuistoni miehestä jonka vuosia myöhemmin opin tuntemaan Juha-Pekka Rantalaisena.
Seuraavat vuodet kun vielä asuin Torniossa olivat sellaista muutama peli vuodessa ja niitä valittiin ja odotettiin hartaudella. Opiskelijabudjetilla ei ollut varaa reissata pitkin suomea joka vikkonloppu. Peleissä kävin uudelleen Joensuussa, muutaman kerran Helsingissä ja välillä Oulussakin joka oli melkein naapurissa, matkaakin alle 200 kilsaa. Enemmänkin olis ollut kivaa pelata ja kerran yritettiin järjestää peliä Tornioonkin mutta homma kaatui kun ei saatu tarpeeksi pelaajia. (Kyseinen peli pelautettiin myöhemmin Oulussa yhteistyössä OIEI:n kanssa). Aktiivisemmin pelaamista aloin harrastaa vuodesta 2004 kun valmistuin ja muutin Suomen Turkuun. Kanssalarppaajiin oli mahdollisuuksia tutustua enemmän, pelejä oli tarjolla enemmän ja reissaamiseenkin oli enemmän resursseja. Tämän myötä vuosittainen pelimäärä alkoi pikkuhiljaa kasvamaan ja vakiintui parissa vuodessa tuonne 10-12 peliin vuodessa.
Näistä lähtökodista katsellen minulla on nyt takanani larppaushistoriaa kaikenkaikkiaan 15 vuotta, pelejä joihin olen osallistunut on tähän mennessä vyön alla varmaan jonkin verran yli sata. Kotona on yksi komero täynnä larppaamiseen liittyvää rojua, sängynalusta pullottaa pehmoaseita ja nurkissa pyörii teräsmiekkoja ja haarniskan palasia. Mitäs näistä vuosista on jäänyt käteen? Pakko tunnustaa että vieläkin lähes aina peliin mennesä ja alkubriiffejä kuunnellessa ajatuksissa pyörii osapuilleen "Jumalauta mies, sä olet yli 30 vuotias ja edelleen lähdet viikonlopuksi kavereiden kanssa metsään juoksentelemaan örkki parpaariksi pukeutuneena leikkimiekka kädessä. Mitä vittua sä täällä edes teet?" Oikeastaan aina kun peli on alkanut nuo ajatukset ovat hävinneet kuin kamelin pieru saharaan siinä vaiheessa kun peli on lähtenyt käyntiin. Onhan uran aikana ollut yksi jos toinenkin peli joissa on läpi koko pelin pyörinyt mielessä "ei vittu mitä paskaa, tää on niin noloa..." mutta kokonaissaldon kannalta ne ovat yleensä jääneet vähemmistöön ja niissäkin yritän yleensä itse vetää oman osani ns. 100% teholla siinä toivossa että jos peli olisikin muuten ihan "sitä ihteensä" niin ainakin voin itse sanoa yrittäneeni parhaani. Niistä hienoista peleistä taas... niistä on jäänyt muistoksi rutosti hienoja sotatarinoita kerrattavaksi kavereiden kanssa saunan lauteilla ja kyllä, olen niiden kautta päässyt kokemaan ja eläytymään moniin asioihin ja tunnetiloihin jotka reaalimailmassa olisivat jääneet kokematta. Olen tarkastellut maailmaa niin 80-vuotiaan yökerhon isännän, nuoren haltiaprinssin kuin lynkatun murhamiehenkin silmin. Koen myös kehittyneeni pelaajana. Proppaajana en ole koskaan ollut mitenkään erikoinen joten silläpuolen voin lähinnä todeta että nykyään on paremmat resurssit niin lopputuloskin on parempi. Pelaajana taas? No, kun miettii taaksepäin niitä ensimmäisiä pelejäni viimeisimpiin joissa olen ollut niin ainakin haluaisin uskoa kehittyneeni pelaajana. Silloin parikymppisenä nyyppana kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä tuli kai peleihin heittäydyttyäkin eri tavalla. Monet tuntemukset ja elämykset olivat itselleni todella intensiivisiä mutta ne olivat enemmän sellaista Juhon elämyssirkusta, omia tunteitani ja kokemuksiani, eivät hahmon... hienon tapahtuman/kohtauksen/pelihetken jälkeen saattoi helposti käydä niin että tipahin kokonaan irti hahmostani ja päädyin hyppimään jonkinlaisessa "vittu kun siistiä, lauma peikkoja hyökkäsi puskasta ja väyjytti meidät, rakas serkkuni kuoli ja itse selvisin nipin napin kun ratsuväki saapui..." (ei, ei ollut siistiä, mä olen juuri menettänyt serkkuni joka oli rakas lapsuudenystävä ja just nyt mun epäeläytymiseni vesittää muidenkin tunnelmia tästä tilanteesta...) Et joo, syvältä on lähdetty kapuamaan ja toivon mukaan mä nyt olen raapinut tietäni edes jonkin matkaa ylös kuopan pohjalta tai ainakin olen kehittänyt sen verran tilannetajua että osaan tarjota muille parempaa pelillistä vuorovaikutusta...
Mitä muuta sitten on jäänyt käteen? No, uskon että missään muussa ympäristössä en olisi tutustunut näin laajaan ja monenkirjavaan joukkoon todella kiehtovia ihmisiä ja persoonallisuuksia. Larpparit nyt muutenkin on ihan luonnostaan aika vahvoja... tai no selkeästi erottuvia persoonia ja tämän harrastuksen myötä monille kehittyy jonkinlainen taipumus heittäytyä kaikkiin tosi erikoisiin asioihin. Tuttavapiirini olisi varmasti huomattavasti suppeampi (ja harmaampi ja värittömämpi) jollen olisi päätynyt larppaamaan. Ja on harrastus jättänyt minuunkin merkkinsä, nykyään koen olevani avoimempi ja paljon valmiimpi heittäytymään uusiin asioihin, silloin reilut kymmenisen vuotta sitten kun harrastusta aloittelin olin melko syrjäänvetäytyvä erakko joka viihtyi paremmin kirjojen kuin ihmisten seurassa ja jolla oli sormilla laskettava määrä ihmisiä joita saattoi kutsua ystävikseen tai edes ihmisiksi-joiden-seurassa-viihdyn-luontevasti. Joo, onko edistystä tapahtunut verrattuna menneeseen? En mä vaan tiedä, sano sinä...