(no subject)
Lokakuu -08
Peli: Yksinäisyyden Kaiku
Paikka: Luukin kesäsiirtola
Hahmo: Jeff Davis, näyttelijä
Yksinäisyyden kaiun kolmas uudelleenpelautus. Erakoituneen tutkijan muistotilaisuuteen/perinnönjakoon saapunut sekalainen seurakunta joutui vaikeuksiin kun vainajan menneisyydestä alkoi paljastua ikäviä piirteitä... Pelin proppaus oli huomattavasti tavanomaista suomilarppia parempaa, pelipaikalle oli roudattu huomattavasti juonen kannalta epäolennaista sekalaista proppia jonka ainoana tarkoituksena oli tuoda esiin entisen omistajan persoonaa. Tämän ansiosta oli myös pelin aikana usein vaikeaa sanoa mitkä löytyneistä esineitstä olivat pelin kannalta oikeasti tärkeitä, mitkä olivat rekvisiittaa ja mitkä eivät liittyneet pelinjohdon suunnitelmiin mitenkään; Kiitos ihmisluonnon taipumuksen löytää syy-seuraussuhteita myös sellaisten asioiden väliltä joissa niitä ei ole mm. eräs takasta löytynyt palanut paperinpala josta löytyi kellonaika "20:45" sai hyvinkin... erikoisia tunnelmia aikaan pelin juonen kannalta. Varsinkin kun pelin jälkeen saan kuulla että kyseinen lappu olikin pelipaikassa pidetyn nuorisoleirin aikataulusta eikä sillä ollut mitään tekemistä itse pelin kanssa oli tilanteeseen johtaneiden yhteensattumien summa suorastaan pelottava, vastaavaa ei olisi saanut aikaan suunnitellusti edes sekunttikellon kanssa ajoittaen :)
Ilmeisesti olimme YK:n luupäisin pelaajaporukka joka väisti pelinjohdon piilottamat ratakiskot ja rymisteli useampaan kertaan päin männikköä... siltikin onnistuivat mokomat suorastaan loistavalla improvisoinnilla pelastamaan pelin ja myös tältä osin luomaan tilanteita joita ei pysty suunnittelemaan, sellaisia syntyy vain pakkosauman synnyttämällä nerokkaalla ideoinnilla yhdistettynä hyvään ripaukseen onnea.
Yleensä olen melko skeptinen kauhupelien suhteen, ne kun menevät usein helposti pannukakuiksi... YK kuitenkin pujotteli uskomattoman taitavasti genreä vaanivien sudenkuoppien ohitse poislukien ehkä loppukohtauksen joka oli osalle pelaajista pienehkö antikliimaksi (itselläni esim. meni useampi minuutti tajuta että hahmoni oli siis oikeasti joutunut mörönruoaksi, pelin ehkä vähiten onnistunut pikaimprovisointi koska riehuva mörkö ei tehnyt selväksi että "off-game, sut on nyt syöty"). Anyway, pelistä näkyi selvästi se aika, vaiva ja rakkaus jonka pelinjohto oli peliin upottanut.
Arvio: ***** (hienoimpia pelejä joihin olen osallistunut. hyvä peli, hyviä hahmoja, hyviä pelaajia, hyvää proppausta ja viimekädessä Larppauksen Jumalat sekä Rouva Fortuna hymyilemässä pelille kuin rivi naantalin aurinkoja)
Peli: Yksinäisyyden Kaiku
Paikka: Luukin kesäsiirtola
Hahmo: Jeff Davis, näyttelijä
Yksinäisyyden kaiun kolmas uudelleenpelautus. Erakoituneen tutkijan muistotilaisuuteen/perinnönjakoon saapunut sekalainen seurakunta joutui vaikeuksiin kun vainajan menneisyydestä alkoi paljastua ikäviä piirteitä... Pelin proppaus oli huomattavasti tavanomaista suomilarppia parempaa, pelipaikalle oli roudattu huomattavasti juonen kannalta epäolennaista sekalaista proppia jonka ainoana tarkoituksena oli tuoda esiin entisen omistajan persoonaa. Tämän ansiosta oli myös pelin aikana usein vaikeaa sanoa mitkä löytyneistä esineitstä olivat pelin kannalta oikeasti tärkeitä, mitkä olivat rekvisiittaa ja mitkä eivät liittyneet pelinjohdon suunnitelmiin mitenkään; Kiitos ihmisluonnon taipumuksen löytää syy-seuraussuhteita myös sellaisten asioiden väliltä joissa niitä ei ole mm. eräs takasta löytynyt palanut paperinpala josta löytyi kellonaika "20:45" sai hyvinkin... erikoisia tunnelmia aikaan pelin juonen kannalta. Varsinkin kun pelin jälkeen saan kuulla että kyseinen lappu olikin pelipaikassa pidetyn nuorisoleirin aikataulusta eikä sillä ollut mitään tekemistä itse pelin kanssa oli tilanteeseen johtaneiden yhteensattumien summa suorastaan pelottava, vastaavaa ei olisi saanut aikaan suunnitellusti edes sekunttikellon kanssa ajoittaen :)
Ilmeisesti olimme YK:n luupäisin pelaajaporukka joka väisti pelinjohdon piilottamat ratakiskot ja rymisteli useampaan kertaan päin männikköä... siltikin onnistuivat mokomat suorastaan loistavalla improvisoinnilla pelastamaan pelin ja myös tältä osin luomaan tilanteita joita ei pysty suunnittelemaan, sellaisia syntyy vain pakkosauman synnyttämällä nerokkaalla ideoinnilla yhdistettynä hyvään ripaukseen onnea.
Yleensä olen melko skeptinen kauhupelien suhteen, ne kun menevät usein helposti pannukakuiksi... YK kuitenkin pujotteli uskomattoman taitavasti genreä vaanivien sudenkuoppien ohitse poislukien ehkä loppukohtauksen joka oli osalle pelaajista pienehkö antikliimaksi (itselläni esim. meni useampi minuutti tajuta että hahmoni oli siis oikeasti joutunut mörönruoaksi, pelin ehkä vähiten onnistunut pikaimprovisointi koska riehuva mörkö ei tehnyt selväksi että "off-game, sut on nyt syöty"). Anyway, pelistä näkyi selvästi se aika, vaiva ja rakkaus jonka pelinjohto oli peliin upottanut.
Arvio: ***** (hienoimpia pelejä joihin olen osallistunut. hyvä peli, hyviä hahmoja, hyviä pelaajia, hyvää proppausta ja viimekädessä Larppauksen Jumalat sekä Rouva Fortuna hymyilemässä pelille kuin rivi naantalin aurinkoja)