Tämä blogimerkintä on rattailta tipahtavan vesimelonin (tai muun herkun) tapainen.
Mietin, että suohonhan tämä journaali joutaisi, mutta murhalta se tuntuisi, koska tässä on merkintöjä neljältä vuodelta. Tämä on siis kiintoisa ja nolo pala henkilökohtaista historiaa, vaikka ainakin kaksi vuotta jo olen tätä päivittäessäni pitänyt kieltä keskisuun sijaan posken perällä. Edellisen kerran taisin lisätä kaverin joskus alaikäisenä. Elikkä sikälikin kykenen näin blogeitse vaikuttamaan lähinnä vasenkätisesti viivatun marginaaliryhmän mietteisiin.
Niin, siis juuri nyt haluaisin, että olisi kesä ja että olisin metsässä. Tai olisi edes maanantai, niin olisin luennolla. Tai jos sittenkin olisi vain päivä, niin olisin kaupungilla muuten vaan tai esimerkiksi lenkillä. Jos näiden skenaarioiden sijaan olisikin (ja onkin) vain tämä hetki, niin ei maailma suinkaan kuolemansairautensa alle heti murtuisi, vaan voisin viettää tätä iltaa kuten tähänkin asti olen sitä viettänyt, eli menemällä tupakalle ja valmistamalla sämpylää ja sitten pihan poikki ystävän luokse. Jotain onnentapaista lienee olemassaolon pohjavirtauksista havaittavissa. Ja miksi ei olisi? Onhan aina ollut.
Niin, siis juuri nyt haluaisin, että olisi kesä ja että olisin metsässä. Tai olisi edes maanantai, niin olisin luennolla. Tai jos sittenkin olisi vain päivä, niin olisin kaupungilla muuten vaan tai esimerkiksi lenkillä. Jos näiden skenaarioiden sijaan olisikin (ja onkin) vain tämä hetki, niin ei maailma suinkaan kuolemansairautensa alle heti murtuisi, vaan voisin viettää tätä iltaa kuten tähänkin asti olen sitä viettänyt, eli menemällä tupakalle ja valmistamalla sämpylää ja sitten pihan poikki ystävän luokse. Jotain onnentapaista lienee olemassaolon pohjavirtauksista havaittavissa. Ja miksi ei olisi? Onhan aina ollut.