Kopsasin kysymykset Ipen blogista...
1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Kävin ainakin ensimmäistä kertaa Tampereen työväenteatterissa, Tallinnan KUMUssa, yliopiston Tieteidenpäivien yleisöluennoilla ja publiikeissa. Olin keväällä mukana Hehku-työryhmässä. Söin kesällä toriaamiaisia ystävien kanssa. Leikkautin itselleni otsatukan.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En muista, lupasinko viimeksi mitään, en varmaan. Tänä vuonna lupasin pitää ensimmäistä kertaa tipattoman tammikuun, hui.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Enoni naisystävä synnytti tyttövauvan. Olin ristiäisissä joulukuun alussa.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Serkkuni Marianne.
5. Missä maissa kävit?
Lontoossa, Tallinnassa kaksi kertaa ja Berliinissä. Tai nuo ovat kaupunkeja ulkomailla.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Kesätyön, mieluiten lehden toimituksesta. Tosin en viime vuonna edes hakenut kesätöitä, koska tein kesällä gradua ja nostin opintotukea. Nyt syksyllä pitäisi kai myös päästä kunnolla "oikeisiin" töihin.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
26.8. Marianne
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Gradun tekeminen / valmistuminen yliopistosta.
9. ...ja suurin epäonnistuminen?
En saanut viime kesäksi laitoksen harjoittelupaikkaa kirjakustantamoista, mutta enpä tiedä jäinkö sitä loppujen lopuksi edes kaipaamaan. En myöskään onnistunut keväällä pitämään karkkipäivä-periaatettani - voi makealle persoa luonnettani...
10. Kärsitkö vammoista?
Hampaita paikattiin.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Goottiballeriina-henkinen talvitakki Lontoosta.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Niinan, joka on aina mun puolellani, hurmaava ja innostunut sekä joka ääriharvoin arvostelee tai tuomitsee. Paulan, joka kärsivällisesti auttoi mut keväällä läpi hankalan ruotsin kurssin sekä on muutenkin niin vilpitön ystävä. Monien ihanien ystävieni käytös!!! Vanhempieni, jotka tukevat mua suuresti taloudellisesti ja mahdollistavat mm. opiskeluni HEO:ssa. Ohjaajani Pyrhösen neuvot ja tuki graduntekovaiheessa.
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Joidenkin naisten epämääräinen ja ristiriitainen käytös. Ehkä myös omat estoni.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Hyvään ruokaan, juhlimiseen, lahjoihin, vaatteisiin ja asusteisiin.
15. Mistä innostuit eniten?
Varmaan HEO:sta. Ja säätämisestä! <3
16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Uudet levytuttavuudet Mika, Jenni Vartiainen ja The Gossip. Kävin myös parilla mainiolla Reginan keikalla. Scissor Sisters ja Patti Smith Provinssirockissa sekä The Ark ja PMMP Ankkarockissa.
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Huh, olen tehnyt kaikkea niin paljon! Olisin voinut toki kirjoittaa enemmän...
19. ...entä vähemmän?
Herkuttelua ja välipaloja.
20. Miten aiot viettää joulun?
Vietin sen jo eli vanhempien ja siskojen luona Kruununhaassa. Kävimme jouluaattona perinteisesti sukujuhlissa vaarin luona Puotilassa.
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Vaikea sanoa mitään tiettyä hetkeä. Kai jotkut tyhmät kommentit olisi voinut jättää möläyttämättä.
22. Rakastuitko vuonna 2007?
Apua. Paljon ihastumista.
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Varsinaisesti vain yksi YHDEN illan juttu, ja sekin ex-heilan kanssa. Jos pelkkä yhden illan pusuttelu ja muu vehtaaminen lasketaan "yhden illan jutuksi", niin lisäksi muistaakseni seitsemän. Eh.
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Seuraan tuskin mitään tv-sarjaa. Paitsi L-koodia. ;-D L-koodissa on paljon piirteitä, joista en pidä, mutta televisiossa harvinainen aihe silti kiinnostaa... Tuntuu, kuin olisi ikuisuus siitä, kun sarja viimeksi tuli!! Lisäksi tietysti ikisuosikkini Simpsonit ja South Park. Henkinen ikäni on näköjään 15-vuotiaan pojan luokkaa.
25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En taida vihata ketään tuntemaani ihmistä. :-/ Kaikista tutuistani en tosin pidä.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Huh, luin niin paljon... Ehkä Margaret Atwoodin Ryövärimorsian tai Poikkeustila. Walt Whitmanin runokokoelma.
27. ...entä musiikillinen löytö?
Moni näistä tuli esille jo ylempänä. The Gossip?
28. Mitä halusit ja sait?
Kandin ja maisterin paperit, kirja-arvostelijan töitä lehdistä, opiskelupaikan HEO:sta, harjoittelupaikan Imagesta (tosin harjoittelu on vasta keväällä), Berliinin matkan, kaksi seurustelusuhdetta (tosin aika kevyttä), säätöjä ja treffejä, paljon hauskoja bileitä ja muuta kivaa.
29. Mitä halusit, muttet saanut?
Pitkäkestoista ja onnellista parisuhdetta. Tai ehkä kestävä suhde onkin vasta vuoden 2008 pyrkimys.
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Näitäkin on niin paljon!!! Parhaita olivat Tervetuloa nukketaloon, My Fair Lady (katsoin sen siis äskettäin uudestaan), Little Miss Sunshine, Äkkiä viime kesänä, Sininen enkeli ja animaatio Persepolis.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin lomalla Berliinissä. Päivällä shoppailin yksin ja illalla kävin Paulan kanssa syömässä boheemissa italialaisessa ravintolassa ja drinkeillä baarissa Paulan ja sen kaverin kanssa.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Jos olisin stressannut ja huolehtinut vähemmän. Ja jos olisin kirjoittanut enemmän runoja.
33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Värikäs, naisellinen, tyylikäs, kimalteleva.
34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Antoisat keskustelut ystävien kanssa. Pitkät yöunet.
35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Satu Manninen teki ainakin vaikutuksen, sekä runokirjallaan että miellyttävyydellään kun tapasimme.
36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Kiistely suomen kielen ammattinimikkeiden sovinismista. :-D
37. Ketä kaipasit?
Ystäviä ulkomailla.
38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Viime vuosi toi mukanaan paljon uusia hyviä tuttavuuksia ja ystäviä, erityisesti HEO:sta. Parhaita sieltä ovat varmaan Johanna, Enni, Essi ja Sami.
39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Meidän pitää arvostaa myös vaikeita aikojamme, koska juuri vaikeudet muovaavat meistä sitä mitä olemme. (Little Miss Sunshine)