Superrealismia
Vapaapäiväni on kulunut mukavasti: Unicafe-lounas (sattumalta Aikun seurassa) - Tennispalatsin kaksi taidenäyttelyä - kuntosali - iltaruoka ja kahvi vanhempien luona Krunikassa - pyykinpesua. Nyt on vielä vuorossa Atwoodin romaanin lukemista.
Teen tosiaan tänään journaliini toisenkin entryn, koska haluan hehkuttaa amerikkalaisen Duane Hansonin "Veistoksia amerikkalaisesta unelmasta" -näyttelyä. Se on muuten nyt viimeistä viikkoa Tennispalatsin taidemuseon alakerrassa!! Maksaa opiskelijalta vain viisi euroa.
Hansonin luonnollisen kokoiset vahanuket ovat superrealistisia. Hahmoilla on ryppyjä, selluliittiä, finnejä ja ylipainoa niin kuin oikeillakin ihmisillä. Hanson kuvasi töissään tavallisia sekä syrjäytyneitä ihmisiä. Hän otti kantaa yhteiskunnan epäkohtiin mm. veistoksellaan, jossa aborttia halunnut nainen on kuollut puoskarin käsissä. Veistosten hahmot näyttävät usein poissaolevilta, yksinäisiltä ja tyytymättömiltä elämäänsä, mikä ehkä kuvaa sitä, ettei Amerikka ole pelkästään kiiltokuvamainen onnela. Hanson oli aina pienten puolella ja veistoksista henkii hänen empaattisuutensa kuvattaviaan kohtaan. Monet hahmoista näyttävät sydäntäsärkevän liikuttavilta ja haurailta. :'-) Tavallinenkin on tärkeää.
Tennispalatsin taidemuseon Yläkerrassa on yhä "Oi maamme!" -valokuvanäyttely, joka on myös näkemisen arvoinen. Kävin katsomassa sen ekan kerran jo alkukesällä Tytin kanssa, mutta kesti se toisenkin katselukerran.
Tässä pari kuvaa Hansonin näyttelystä.
Teen tosiaan tänään journaliini toisenkin entryn, koska haluan hehkuttaa amerikkalaisen Duane Hansonin "Veistoksia amerikkalaisesta unelmasta" -näyttelyä. Se on muuten nyt viimeistä viikkoa Tennispalatsin taidemuseon alakerrassa!! Maksaa opiskelijalta vain viisi euroa.
Hansonin luonnollisen kokoiset vahanuket ovat superrealistisia. Hahmoilla on ryppyjä, selluliittiä, finnejä ja ylipainoa niin kuin oikeillakin ihmisillä. Hanson kuvasi töissään tavallisia sekä syrjäytyneitä ihmisiä. Hän otti kantaa yhteiskunnan epäkohtiin mm. veistoksellaan, jossa aborttia halunnut nainen on kuollut puoskarin käsissä. Veistosten hahmot näyttävät usein poissaolevilta, yksinäisiltä ja tyytymättömiltä elämäänsä, mikä ehkä kuvaa sitä, ettei Amerikka ole pelkästään kiiltokuvamainen onnela. Hanson oli aina pienten puolella ja veistoksista henkii hänen empaattisuutensa kuvattaviaan kohtaan. Monet hahmoista näyttävät sydäntäsärkevän liikuttavilta ja haurailta. :'-) Tavallinenkin on tärkeää.
Tennispalatsin taidemuseon Yläkerrassa on yhä "Oi maamme!" -valokuvanäyttely, joka on myös näkemisen arvoinen. Kävin katsomassa sen ekan kerran jo alkukesällä Tytin kanssa, mutta kesti se toisenkin katselukerran.
Tässä pari kuvaa Hansonin näyttelystä.