Unia
Kolme unta, jotka piti kuvailla. Ei mitään ihmeellisempää.
Minä lennän kauas pois. Kauas, kaukaiseen maahan. Tunnen ilmavirran vaatteitteni läpi ja lempeän tuulen kasvoillani. Maa allani näyttää rauhaisalta ja tyyneltä, kuin mikään ei voisi rikkoa sen rauhaa. Kultaiset pellot, vihreät niityt ja kristallinkirkkaat järvet ja joet tuijottavat takaisin minuun, kuin virkkoen "Hyvästi".
Nousen korkeammalle, liidän läpi pumpulisten pilvien. Täysikuu edessäni näyttää suuremmalta kuin koskaan, tunnen että voisin vaikka koskettaa sitä halutessani. Etäältä kuulen iloista linnun laulua, ja tosiaan, kun käännän päätäni, näen valkoisen kyyhkysparin vähän matkan päässä. Ne näyttävät lähteneen iltalennolle niin kuin minäkin. Kyyhkyt livertävät toisilleen ja lentelevät ympäriinsä leikkien kuunvalossa pilviharsojen keskellä. Ja tuona hetkenä minulle valkenee, että nuo kaksi kyyhkyä ovat rakastuneita.
Ja ehkä tämä on jotain muutakin kuin pelkkää unta.
Ei kuulu muuta kuin suuri molskahdus kun putoan veteen.Vesi ympäröi minut heti, kastelee vaatteni ja hiukseni, tehden minusta entistä painavamman. Yläpuolellani ukkostaa ja salamoi, myrskyisät aallot heittelevät minua ympäriinsä. Horisontissa vilahtaa harmaa selkäevä, sitten se katoaa pinnan alle. Hengitän syvään ennen kuin sukellan. Siellä se on, isompi kuin kuvittelin. Ja se on tulossa suoraan minua kohti.
Nyt alan panikoida. Räpiköin vedessä eteenpäin, poispäin sieltä mistä se tulee. Mutta jokainen tekemäni kädenveto tuntuu nykäyksenä nilkassani, ja koko ajan vajoan syvemmälle. Vedän vahingossa vettä keuhkoihini, yritän epätoivoisesti köhiä sitä pois kun vihdoin menen pinnan alle. Suljen silmäni, vedän polvet koukkuun vatsaani vasten ja kierränkäteni jalkojeni ympärille. Sitten tunnen terävät hampaat ihollani, ne uppoavat lihaani helposti. Ja minä huudan, huudan niin että keuhkojani polttaa ja niin kovaa kuin olen ikinä huutanut, mutta kaikki mitä tulee ulos on parvi pieniä kuplia, jotka lähtevät nopeasti nousemaan kohti pintaa, paikkaa, jonne itsekin toivoisin pääseväni. Mutta minun jäätävä tänne, tähän pimeään ja kylmään kivun ja kärsimyksen paikkaan, josta pääsen pois vasta kun avaan silmäni.
Missä minä olen? Liian kirkasta... Noin, nyt on parempi. Ympärilläni leijuu kymmeniä suuri tyynyjä, hyppään niistä yhdelle - vau, miten pehmeää - ja käperryn sen päälle. Tyynyn silkkipäällinen on tosi sileä, ja tuntuu kuin voisin nukkua tässä lopun elämäni. Sitten tunnen miten joku rapsuttaa minua korvan takaa. En välitä kuka, jatka vain, juuri siitä... Nyt olisi kyllä maito poikaa.
Ja samassa eteeni ilmestyy kuppi maitoa pienen poksauksen säestämänä. Oih, miten hyvä palvelu. Litkin maidon nopeasti pois ja näen kuinka poksauksen jälleen kuuluessa tyhjä posliinikuppi häviää. Käperryn takaisin kerälle ja kun jonkun sormet taas palaavat rapsuttamaan minua, en voi olla miettimättä,
miksei oikea elämä voi olla tällaista?
A/N Tiedän, aika lyhyitä, mutta kutsutaan niitä raapaleiksi, okei?
Minä lennän kauas pois. Kauas, kaukaiseen maahan. Tunnen ilmavirran vaatteitteni läpi ja lempeän tuulen kasvoillani. Maa allani näyttää rauhaisalta ja tyyneltä, kuin mikään ei voisi rikkoa sen rauhaa. Kultaiset pellot, vihreät niityt ja kristallinkirkkaat järvet ja joet tuijottavat takaisin minuun, kuin virkkoen "Hyvästi".
Nousen korkeammalle, liidän läpi pumpulisten pilvien. Täysikuu edessäni näyttää suuremmalta kuin koskaan, tunnen että voisin vaikka koskettaa sitä halutessani. Etäältä kuulen iloista linnun laulua, ja tosiaan, kun käännän päätäni, näen valkoisen kyyhkysparin vähän matkan päässä. Ne näyttävät lähteneen iltalennolle niin kuin minäkin. Kyyhkyt livertävät toisilleen ja lentelevät ympäriinsä leikkien kuunvalossa pilviharsojen keskellä. Ja tuona hetkenä minulle valkenee, että nuo kaksi kyyhkyä ovat rakastuneita.
Ja ehkä tämä on jotain muutakin kuin pelkkää unta.
Ei kuulu muuta kuin suuri molskahdus kun putoan veteen.Vesi ympäröi minut heti, kastelee vaatteni ja hiukseni, tehden minusta entistä painavamman. Yläpuolellani ukkostaa ja salamoi, myrskyisät aallot heittelevät minua ympäriinsä. Horisontissa vilahtaa harmaa selkäevä, sitten se katoaa pinnan alle. Hengitän syvään ennen kuin sukellan. Siellä se on, isompi kuin kuvittelin. Ja se on tulossa suoraan minua kohti.
Nyt alan panikoida. Räpiköin vedessä eteenpäin, poispäin sieltä mistä se tulee. Mutta jokainen tekemäni kädenveto tuntuu nykäyksenä nilkassani, ja koko ajan vajoan syvemmälle. Vedän vahingossa vettä keuhkoihini, yritän epätoivoisesti köhiä sitä pois kun vihdoin menen pinnan alle. Suljen silmäni, vedän polvet koukkuun vatsaani vasten ja kierränkäteni jalkojeni ympärille. Sitten tunnen terävät hampaat ihollani, ne uppoavat lihaani helposti. Ja minä huudan, huudan niin että keuhkojani polttaa ja niin kovaa kuin olen ikinä huutanut, mutta kaikki mitä tulee ulos on parvi pieniä kuplia, jotka lähtevät nopeasti nousemaan kohti pintaa, paikkaa, jonne itsekin toivoisin pääseväni. Mutta minun jäätävä tänne, tähän pimeään ja kylmään kivun ja kärsimyksen paikkaan, josta pääsen pois vasta kun avaan silmäni.
Missä minä olen? Liian kirkasta... Noin, nyt on parempi. Ympärilläni leijuu kymmeniä suuri tyynyjä, hyppään niistä yhdelle - vau, miten pehmeää - ja käperryn sen päälle. Tyynyn silkkipäällinen on tosi sileä, ja tuntuu kuin voisin nukkua tässä lopun elämäni. Sitten tunnen miten joku rapsuttaa minua korvan takaa. En välitä kuka, jatka vain, juuri siitä... Nyt olisi kyllä maito poikaa.
Ja samassa eteeni ilmestyy kuppi maitoa pienen poksauksen säestämänä. Oih, miten hyvä palvelu. Litkin maidon nopeasti pois ja näen kuinka poksauksen jälleen kuuluessa tyhjä posliinikuppi häviää. Käperryn takaisin kerälle ja kun jonkun sormet taas palaavat rapsuttamaan minua, en voi olla miettimättä,
miksei oikea elämä voi olla tällaista?
A/N Tiedän, aika lyhyitä, mutta kutsutaan niitä raapaleiksi, okei?