Coucou!
Lahdemme piakkoin.
Mnusta se on hyva. Leh on ollut jees, mutta tylsistyn kuoliaaksi, jos en saa oikeanlaista sisaltoa. Minen oo small talk -nainen. En oo koskaan ollu. Enka mina oo pilvenpolttaja tai muukaan sellainen. Laiska mina olen, mutta silti vaativa sen suhteen, mita ymparilla tapahtuu. Hankala tapaus siis.
Eilisilta oli kylla hyva, kun tuli mukavia ranskiksia/sveitsilaisia meidan taloon. Niista lahti hyvat vibat ja minua ilostutti. Inka sai vaistella prinssipojan rakkaudentunnustuksia, mutta minulla oli hauskaa Santo-nimisen nepalin kanssa. Se osasi soittaa kitaraa. Se osasi soittaa kitaraa HYVIN. Olen nykyaan sen verran epatoivoinen seurani suhteen (ja hei, Inkaa ei nyt lasketa. Sen kanssa on hyva, mutta olis kiva silti tavata muitakin ihmisia, joiden kanssa synkkaa. :), etta minulle riittaa tuollainen. Oli se sitapaitsi muutenkin mukava. Oli kuulemma nahnyt minut Arambolissa (hyvin paljon mahdollista), asunut kolme vuotta Dasassa (mina tiedan sen veljen itse asiassa) ja hengannut JJI-poikien kanssa (god bless the exile brothers!). Good enough for me. Ja kun se viela opetti minut soittamaan Dum maro dumin kitaralla, niin olin ihan myyty, luonnollisesti. Dum maro duuuuuuum, mitji chaaje gaaaaaaaaam, balo shuuba shaaaaaam, hare krishna, hare raaaaaaa. Se on NIIN hyva biisi. Laulettiin sita sitten kuorossa nepaleiden kanssa. Hyva hetki.
Jaanan maileja lukiessa olen kyynelehtinyt, kun on niin lahella tuo tytto kaikesta valimatkasta huolimatta. Oih, rakastuksia hanelle ja pienelle. Ovat tarkea osa perhettani he. Sitapaitsi, viime aikoina ajatuksemme ovat jotenkin poikkeuksellisen(kin) paljon kulkeneet samoja ratoja ja siksi(kin) on tarkeaa lukea kuulumisiaan. Unessa olin asunut Jaanan kartanon ylakerrassa maaseudulla jossakin. Hahaa, kartano maalla ei ole ollenkaan hassumpi ajatus.
Saapa nahda mihin joudun, jos ja kun Suomeen palaan. Olen odottanut uutisia Annikista, mutta mitaan en ole kuullut. Tosaalta olen jotenkin ylenpalttisen rakkaudellinen suhtautumisessani muutamaan ihmiseen. Se, etta tapaan heidat taas pian, menee kaiken muun edelle oikeastaan. Kaikki jarjestyy, sen tiedan ja uskon. Mutta on hiukka hankala reissata, kun tuntuu etta Suomessa olisi juuri nyt niin paljon kaikkea. Tama on uusi tilanne minulle ja valilla se kay vahan hermojen paalle. Sitten taas muistutan itseani, kuinka onnekas pirulainen olen, kun minulla on siella ihmisia, jotka ovat niinkin tarkeita. Olen vain niin huono ikavoija lahtokohtaisesti, siita dilemma. Mutta minkas sita fiiliksilleen mahtaa..
Oh well.
Tahtoo sanoa, etta kaikesta huolimatta on hyva elaa hieman vereslihalla, kun on niin paljon rakkautta sydamessa. (Kehoni tarvitsee suuria tunteita.)
Diipadaapa. Pitaisikohan huolestua siita, etta olen alkanut liiaksi ilmaista tuntemuksiani. Enta jos menee lassytykseksi tama? Suuria sanoja, buhahaa. Voi iik ja kaak.
Hyva elama. Kiitos siita. Nuff said.
Mnusta se on hyva. Leh on ollut jees, mutta tylsistyn kuoliaaksi, jos en saa oikeanlaista sisaltoa. Minen oo small talk -nainen. En oo koskaan ollu. Enka mina oo pilvenpolttaja tai muukaan sellainen. Laiska mina olen, mutta silti vaativa sen suhteen, mita ymparilla tapahtuu. Hankala tapaus siis.
Eilisilta oli kylla hyva, kun tuli mukavia ranskiksia/sveitsilaisia meidan taloon. Niista lahti hyvat vibat ja minua ilostutti. Inka sai vaistella prinssipojan rakkaudentunnustuksia, mutta minulla oli hauskaa Santo-nimisen nepalin kanssa. Se osasi soittaa kitaraa. Se osasi soittaa kitaraa HYVIN. Olen nykyaan sen verran epatoivoinen seurani suhteen (ja hei, Inkaa ei nyt lasketa. Sen kanssa on hyva, mutta olis kiva silti tavata muitakin ihmisia, joiden kanssa synkkaa. :), etta minulle riittaa tuollainen. Oli se sitapaitsi muutenkin mukava. Oli kuulemma nahnyt minut Arambolissa (hyvin paljon mahdollista), asunut kolme vuotta Dasassa (mina tiedan sen veljen itse asiassa) ja hengannut JJI-poikien kanssa (god bless the exile brothers!). Good enough for me. Ja kun se viela opetti minut soittamaan Dum maro dumin kitaralla, niin olin ihan myyty, luonnollisesti. Dum maro duuuuuuum, mitji chaaje gaaaaaaaaam, balo shuuba shaaaaaam, hare krishna, hare raaaaaaa. Se on NIIN hyva biisi. Laulettiin sita sitten kuorossa nepaleiden kanssa. Hyva hetki.
Jaanan maileja lukiessa olen kyynelehtinyt, kun on niin lahella tuo tytto kaikesta valimatkasta huolimatta. Oih, rakastuksia hanelle ja pienelle. Ovat tarkea osa perhettani he. Sitapaitsi, viime aikoina ajatuksemme ovat jotenkin poikkeuksellisen(kin) paljon kulkeneet samoja ratoja ja siksi(kin) on tarkeaa lukea kuulumisiaan. Unessa olin asunut Jaanan kartanon ylakerrassa maaseudulla jossakin. Hahaa, kartano maalla ei ole ollenkaan hassumpi ajatus.
Saapa nahda mihin joudun, jos ja kun Suomeen palaan. Olen odottanut uutisia Annikista, mutta mitaan en ole kuullut. Tosaalta olen jotenkin ylenpalttisen rakkaudellinen suhtautumisessani muutamaan ihmiseen. Se, etta tapaan heidat taas pian, menee kaiken muun edelle oikeastaan. Kaikki jarjestyy, sen tiedan ja uskon. Mutta on hiukka hankala reissata, kun tuntuu etta Suomessa olisi juuri nyt niin paljon kaikkea. Tama on uusi tilanne minulle ja valilla se kay vahan hermojen paalle. Sitten taas muistutan itseani, kuinka onnekas pirulainen olen, kun minulla on siella ihmisia, jotka ovat niinkin tarkeita. Olen vain niin huono ikavoija lahtokohtaisesti, siita dilemma. Mutta minkas sita fiiliksilleen mahtaa..
Oh well.
Tahtoo sanoa, etta kaikesta huolimatta on hyva elaa hieman vereslihalla, kun on niin paljon rakkautta sydamessa. (Kehoni tarvitsee suuria tunteita.)
Diipadaapa. Pitaisikohan huolestua siita, etta olen alkanut liiaksi ilmaista tuntemuksiani. Enta jos menee lassytykseksi tama? Suuria sanoja, buhahaa. Voi iik ja kaak.
Hyva elama. Kiitos siita. Nuff said.