Jul 13, 2007 09:40
Dasassa sataa. Me ollaan oltu hirvean nopeita, kun ollaan jo nyt taalla. Delhiin saavuttiin keskiviikkona puolenyon aikaan ja hitto siella oli hikista. MIna tietysti suojelin siveyttani ja sulin neuletakissani ihan vain, jotta saisin olkapaat piiloon. Taksikuski yritti juksata, mutta paastiin silti lopulta perille Hare Ramaan. Oli kuuma, kovin kuuma. Ilma suorastaan kavi paalle, eika kylma suihku ole varmaan koskaan tuntunut yhta hyvalta. Mutta kaikki meni jees ja itse taisin nukahtaa joskus viiden aikaan aamulla vihdoin. Sita ennen ehtittiin puida Inkan kanssa kaikenlaisia asioita ja vahentaa vaatetusta useaan otteeseen. Inka myos kuvasi videon, jossa kekkaloin alasti suihkussa. Mina lauloin sille, etta "ota vaatteet pois, pois, pois".
Ylos iltapaivalla, liput Dharamsalan bussiin ja mars, matkaan. Venailtiin Paharganjin laitamilla 1,5 tuntia bussia, joka vei meidat Majnu-ka-tillaan. Siella venailtiin viela tovi, kunnes paastiin matkaan varsinaisella matkabussillamme. Istuttiin perimmaisessa penkkirivissa, oli kuuma ja tukala, valilla pompittiin puoli metria ilmaan, silloin talloin ajettiin vedessa, paskassa ja mudassa, valilla taas aivan liian lujaa pimeilla teilla. Kaiken kaikkiaan matka meni kuitenkin ihan kivasti, ei tullut paha olo edes tai mitaan. ja 13 tunnin jalkeen oltiin perilla. Meika on himbessa. Ja vaikka onkin taas ihan pilvessa koko mesta, ukkostaa ja sataa ja salamoi, niin minun on hyva. Kotikolo, pehmoinen olo. Eika mulla ole mitaan sadetta vastaan. :)
Nyt venaillaan, etta meille vapautuu huone Paljor Gakyilista. Tekee mieli tofukasvisthukpaa ja momoja, nam.
Siistia, nakyvyys on ehka metrin! (taalla nettikahvilassa tosin vahan enemman)
Ainiin.. saatiin koneessa Business-luokan paikat! Penkin sai sangyksi (ajatelkaa!) ja siina oli niin monta saatonappulaa, etta mina menin ihan sekaisin. Ja kunnon tyyny ja peitto ja niiiiiiiin hyva olla, etta suretti, kun lento kesti niin lyhyen aikaa. Pollittiin Inkan kanssa vessasta partahoylia ja hammasharjoja ja pienia valkoisia pyyhkeita. Muutenkin ehka kayttaydyttiin aika huonosti, kun oli vain niin onnellista.
Nyt on paa kylla sen verran pehmea, etten oikein edes tajua, mita kirjoitan. Vasymys ehka hieman painaa, mutta eniten tekee mieli syoda. Bussissa olin ihan toot (vaikken juuri nukkunut) ja taraytin paani aika monesti sellaiseen teravaan tsydeemiin. Nyt kaikki keinuu ja heiluu ja on vaikea keskittya.
Missa on Sonam ja Palden ja muut?
Oh, friend, to bargain in the market of love
is to risk the six thieves who steal away life
but to live without risk is to lose without question
to die without living is to waste precious birth
Soi Inji paassa naas.
Nyt ei jaksa enaa.