Long time, no see.
Siitäkin aikaa kun taas tännekin kirjoitellut jotain fiksua. Ehkä olisi aika kirjoittaa tännekin.
Elämäni on kulkenut polkujaan omia aikojaan ja nyt ilmoittaa, että on aika lopettaa lepääminen. Koulu alkaa pitkästä aikaa kunnolla. Saa nähdä mihin voimat riittävät. Nyt tuntuu ainakin hyvältä. Huominen tuntuu ehkä siksi vaikealta kun on unirytmi niin sekaisin. Jospa tämä tästä.
Viimeiset viikot ovat menneet joskus huonommin, joskus paremmin, viikonloput ovat kuitenkin tuntuneet joka kerta entistä paremmilta. Viime viikko kuitenkin kokonaisuudessaan ehkä parhaita, tuntuu, että voisi olla ehkä voimia johonkin, eikä tuntunut niin ahdistuneelta tai masentuneelta. Unilääkkeitä kuitenkin alla nyt, ehkä siksi koulu ei ole oikein ahdistanut ajatuksissa vapaa-aikana. Joulun aika oli yhtä helvettiä, tyttö kaukana ja poika tylsistynyt kotona. Tahtoi olla kovasti perseestä. Tosin Uusi Vuosi korjasi taas paljon. En niistä viikonlopuista tahdo niin kirjoitella, ainakaan tähän hätään. Tärkein ihminen kuitenkin ja varmaankin ainoa joka näitä lukee... tietää kaiken niistä.
Silti jos joku sattuisi lukemaan tätä niin kirjoitan tästä viikonlopusta ja omista tuntemuksista. Olen rakastunut siihen Heinolan tyttöön, kulkee nimellä Elina. Mustat hiukset ja vartalo kietoutunut myöskiin samanvärisiin kankaisiin. Hiusten alta pilkottelee metallia ja huulessakin jopa yksi hopeanvärinen möllykkä lepää. Kelpais mullekkin tuollainen kohtalo. Tyttö, jota kuvaamaan sanat eivät riitä. Edes miulla. Harva ilmeisesti tietää minkälainen tuo tyttö on... Harmi, jäävät paljosta paitsi. Se hymy ja ne silmät.. niihin katoaa jos niihin osaa oikein katsoa. Tyttö ei näe omaa kauneuttaan, eikä sitä miten erikoinen hän on. Omalaatuinen hyvässä merkityksessä. Valo, harmaan massan keskellä. Valitsee seuransa fiksusti. "Tosirakkaus" jos niin uskaltaa sanoa. Sanana, oi niin siirappinen, mutta tunteena niin helvetin paljon. Tämä viikonloppu on mennyt tuon tytön kanssa. Niinkuin miltei jokainen viikonloppu puolen vuoden aikana. Unen päästä sai kiinni ja kaikki huolet katosivat. Kyyneliä ja hymyä. Sai olla oma rikkinäinen ja oma onnellinen itsensä. Sai kertoa omat pelkonsa ja kertoa tunteistaan. Olen mustasukkainen tapaus, vaikka tiedän, ettei siihen ole aihetta. Ja tämä viikonloppu ja asiasta kertominen jollain tapaa huojensi niin hiton paljon. Tuo tunne ei vie mukaansa, mutta tämä tunne on aina minun mukana. Niin kauan kuin tuota tyttöä rakastan.
Miten ei voisi olla mustasukkainen... Tyttö niin ulkoisesti kuin sisäisti niin helvetin kaunis. Pelkästään ulkoisen puolen näkevät kosiskelijat saavat pikaisen vihaisen katseen, vaikka olisivatkin näytön suomen toisella kolkalla, tai missälie ja sen jälkeen tunnen vain ylpeyttä.. Se tyttö on miun. Ja ne ketkä saavat edes pienen palan tuon tytön ajatuksia tai sanoja, olen pidemmän hetken mustasukkainen, todellakin, tulee liian helposti ajateltua, etten olisi tarpeeksi.. Tarpeeksi fiksu, tarpeeksi hyvä tytölle, tarpeeksi hauska, hyvännäköinen, mukava.. mitä vain.. mutta kaiken tämänkin jälkeen, tiedän, että kuinka paljon rakkaus merkitsee meille. Naurahdan mustasukkaisuuden tunteilla ja tunnen ylpeyttä tytöstä. Olen vain tämmöinen, huonolla itsetunnolla varustettu poika.
Viikonlopusta jäi mieleen lähtö. Ei tuntunut niin pahalta kuin ennen, vaikka ikävä jäi tapansa mukaan painamaan sydäntä. Rakastan tuo tyttöä niin paljon kuin osaan ja pystyn. Rakastan niin paljon, että pelkään räjähtäväni tästä tunteesta. Suudellessa henki salpautuu ja tuntuu, että jalat lähtisivät alta. Onneksi on joku josta pitää kiinni.
Sekava ja repaleinen kirjoitus jossa seurattiin harhailevia ajatuksia. Ei punaista lankaa jota seurata, mutta tämä on minua. Ei minussakaan ole loogista punaista lankaa. Toimin niinkuin hyvältä tuntuu, jos tätä roskaa on vaikea lukea tai ymmärtää niin olkoon lukematta.
Rakastan tyttöä <3
Elämäni on kulkenut polkujaan omia aikojaan ja nyt ilmoittaa, että on aika lopettaa lepääminen. Koulu alkaa pitkästä aikaa kunnolla. Saa nähdä mihin voimat riittävät. Nyt tuntuu ainakin hyvältä. Huominen tuntuu ehkä siksi vaikealta kun on unirytmi niin sekaisin. Jospa tämä tästä.
Viimeiset viikot ovat menneet joskus huonommin, joskus paremmin, viikonloput ovat kuitenkin tuntuneet joka kerta entistä paremmilta. Viime viikko kuitenkin kokonaisuudessaan ehkä parhaita, tuntuu, että voisi olla ehkä voimia johonkin, eikä tuntunut niin ahdistuneelta tai masentuneelta. Unilääkkeitä kuitenkin alla nyt, ehkä siksi koulu ei ole oikein ahdistanut ajatuksissa vapaa-aikana. Joulun aika oli yhtä helvettiä, tyttö kaukana ja poika tylsistynyt kotona. Tahtoi olla kovasti perseestä. Tosin Uusi Vuosi korjasi taas paljon. En niistä viikonlopuista tahdo niin kirjoitella, ainakaan tähän hätään. Tärkein ihminen kuitenkin ja varmaankin ainoa joka näitä lukee... tietää kaiken niistä.
Silti jos joku sattuisi lukemaan tätä niin kirjoitan tästä viikonlopusta ja omista tuntemuksista. Olen rakastunut siihen Heinolan tyttöön, kulkee nimellä Elina. Mustat hiukset ja vartalo kietoutunut myöskiin samanvärisiin kankaisiin. Hiusten alta pilkottelee metallia ja huulessakin jopa yksi hopeanvärinen möllykkä lepää. Kelpais mullekkin tuollainen kohtalo. Tyttö, jota kuvaamaan sanat eivät riitä. Edes miulla. Harva ilmeisesti tietää minkälainen tuo tyttö on... Harmi, jäävät paljosta paitsi. Se hymy ja ne silmät.. niihin katoaa jos niihin osaa oikein katsoa. Tyttö ei näe omaa kauneuttaan, eikä sitä miten erikoinen hän on. Omalaatuinen hyvässä merkityksessä. Valo, harmaan massan keskellä. Valitsee seuransa fiksusti. "Tosirakkaus" jos niin uskaltaa sanoa. Sanana, oi niin siirappinen, mutta tunteena niin helvetin paljon. Tämä viikonloppu on mennyt tuon tytön kanssa. Niinkuin miltei jokainen viikonloppu puolen vuoden aikana. Unen päästä sai kiinni ja kaikki huolet katosivat. Kyyneliä ja hymyä. Sai olla oma rikkinäinen ja oma onnellinen itsensä. Sai kertoa omat pelkonsa ja kertoa tunteistaan. Olen mustasukkainen tapaus, vaikka tiedän, ettei siihen ole aihetta. Ja tämä viikonloppu ja asiasta kertominen jollain tapaa huojensi niin hiton paljon. Tuo tunne ei vie mukaansa, mutta tämä tunne on aina minun mukana. Niin kauan kuin tuota tyttöä rakastan.
Miten ei voisi olla mustasukkainen... Tyttö niin ulkoisesti kuin sisäisti niin helvetin kaunis. Pelkästään ulkoisen puolen näkevät kosiskelijat saavat pikaisen vihaisen katseen, vaikka olisivatkin näytön suomen toisella kolkalla, tai missälie ja sen jälkeen tunnen vain ylpeyttä.. Se tyttö on miun. Ja ne ketkä saavat edes pienen palan tuon tytön ajatuksia tai sanoja, olen pidemmän hetken mustasukkainen, todellakin, tulee liian helposti ajateltua, etten olisi tarpeeksi.. Tarpeeksi fiksu, tarpeeksi hyvä tytölle, tarpeeksi hauska, hyvännäköinen, mukava.. mitä vain.. mutta kaiken tämänkin jälkeen, tiedän, että kuinka paljon rakkaus merkitsee meille. Naurahdan mustasukkaisuuden tunteilla ja tunnen ylpeyttä tytöstä. Olen vain tämmöinen, huonolla itsetunnolla varustettu poika.
Viikonlopusta jäi mieleen lähtö. Ei tuntunut niin pahalta kuin ennen, vaikka ikävä jäi tapansa mukaan painamaan sydäntä. Rakastan tuo tyttöä niin paljon kuin osaan ja pystyn. Rakastan niin paljon, että pelkään räjähtäväni tästä tunteesta. Suudellessa henki salpautuu ja tuntuu, että jalat lähtisivät alta. Onneksi on joku josta pitää kiinni.
Sekava ja repaleinen kirjoitus jossa seurattiin harhailevia ajatuksia. Ei punaista lankaa jota seurata, mutta tämä on minua. Ei minussakaan ole loogista punaista lankaa. Toimin niinkuin hyvältä tuntuu, jos tätä roskaa on vaikea lukea tai ymmärtää niin olkoon lukematta.
Rakastan tyttöä <3