May 17, 2008 11:48
Huippuviikot! Kirjotusten tulokset tulivat, ja meni ihan mukavasti. Psyka ei pudonnut kuin pisteen, ja tuli L. Lisäksi torstaina meni inssi läpi ja jeejee, ajaminen on just hauskaa. Vähän täytyy totutella vielä tohon leluautoon, mutta ei se mitään. Maanantaina tuli valmennuskurssin välikokeen tulokset ja meni loistavasti. Pikkusen pitää vielä parantaa niin oon aika varmasti sisällä. Olettaen siis, että tulen oppimaan kirjan loppupuolen yhtä hyvin kuin ekat 3 kappaletta.
Pari viikkoa sitten sain vielä kesätöitäkin. Epätoivo oli sitä ennen jo aika korkealla. Mutta mitä enemmän sitä ajattelee, sitä houkuttelevampi se Mankkaan Alepan kassa/hyllytys on. Lisäksi Koponen soitti (se myös mailaa aina välillä..) viime viikolla ja kertoi että sen meidän työn tarkastaja oli kehunut sitä tosi hienoksi. Oli jo aikakin.
Kesän tulo on ihanan lähellä. Onneksi pääsykokeeseenkin on enää alle kuukausi. Ei jaksaisi pidempään. Ja sitten ei kuukauteen tarvitse ajatella asiaa yhtään.