# 18: Kallionpinta, askeleet
Другие записи: # 16: Synkkyys on kaunista | День 2010.11.07, Точное время 03:55:00 | День 2010.10.17, Точное время 19:43:00 | всякое
K15-materiaalia, itsemurhaa ja sellasta.
Pörröiset hiukset liehuvat tuulessa, askeleet kallionpinnalla ovat pehmeitä ja matka kallion kielekkeeltä alas on esteetön. Kallio on korkea, hyppy riittää tappamaan varmasti ja ellei, niin aina voi hukuttautua läpinäkyvän väriseen mereen.
Kalpeat sormet jyrittävät kannatella eteenpäin kallistuneen Daphnen isoa painoa, mutta kun ote lipeää Lisa Turpin kääntää katseensa pois. Turha mennä pällistelemään aallonmurtajien viereen hiljalleen tippuvaa, runnellun näköiseksi muuttuvaa ruumista - Lisan katse on lamaantunut ja kaikki korpinkynsitytön päässä käynnissä ollut aivotoiminta pysähtyvät seinään.
Daphne Greengrassin aivotoiminta on jo lakannut - viimeisinä hetkinä vilahtivat päässä vain ilkeät sanat, nöyryytykset ja kaikki Tylypahkassa tapahtunut ikävä. Ei hänellä ollut lapsuudestaan onnellisia, pintaan pulpahtavia muistoja, jotka olisivat saaneet viimeisen hetken elävien kirjoissa tuntumaan ikävältä. Varjot kasvaa vain.
Jos Lisa olisi tarkastanut postinsa minuutin aikaisemmin, tätä ei olisi tapahtunut. Daphne odotti, jätti kirjeen että Lisa huomaisi hänen pahan olonsa ja estäisi sen, lohduttaisi, mutta tyttö oli koko päivän poissa. Ehti parahiksi kallioille nähdäkseen Daphnen selän ja ojentaakseen sormensa, yrittääkseen saada Daphnea taaksepäin, pelastaa tytön, mutta ei - horjahdus oli jo tapahtunut, paluuta ei enää ollut.
Kai itsensä syyllistäminen siinä tilanteessa oli ainoa, mitä Lisa voi tehdä - turha kuunnella omaa tai lähimmäisten järjen ääntä, kun on menettänyt valonsa. Kääntänyt auringolle pysyvästi selkänsä ja jättänyt Atlantin aallonmurtajien vierelle rakkaansa.