(no subject)
Oksa koputti ikkunaan.
Kun avasin, koivu tuli rysäyksellä sisään tuulesta ja tuiskeesta,
nosti lehvästönsä kattoon ja istui sohvalle,
levittäen märkiä lehtiä ja hämmentyneitä kirvoja pitkin olohuonetta.
Pahoittelin sotkua.
Koivu sanoi ettei ole koskaan pitänyt syysmyrskyistä. Kysyi voiko jäädä yöksi sisälle.
Mikäs siinä, vastasin. Oli syyskuun ensimmäinen torstai.
Marraskuussa kysyin varovasti meinasiko koivu lainkaan mennä enää pihalle.
Koivu laski hieman närkästyneenä peliohjaimen sivuun,
varisti pari lehteä,
kertoi ajatelleensa olla vielä viikon pari, pyysi lasillisen Päijännettä.
Jouluna koivu toimi pukkina. Mummo ihmetteli vehreää joulupuuta,
ihasteli kuitenkin tuoretta vihtaa saunassa.
Helmikuussa löysin koivun katselemasta lumista pihaa kaihoisan näköisesti.
Pyysin koivua jäämään. Se mutisi jotain epämääräistä naavaansa.
Lumet sulivat ennen pääsiäistä.
Eräänä tiistaina koivu oli taas pihalla; naapurit ihmettelivät täydessä lehdessä olevaa puuta.
Halasin koivua lujasti. Puu kuiskasi muiden olevan kalpeita kateudesta.
Kesän aikana koivun ympärille muodostui pieni metsikkö.
Syysmyrskyjen aikaan valvoin yöt kynttilän kanssa.
Lokakuussa lehdet varisivat puista, myös koivusta.