I miss you so.
- Ask me 4 questions.
- Any 4, no matter how personal, private or random.
- I have to answer them honestly. I have to answer them all.
- In turn, you post this message in your own blog or journal
and you have to answer the questions that are asked of you.
En tiedä mitä ajattelen, en tiedä mitä pitäisi ajatella,
tai mitä ei. Suljen asian siis mielestäni kokonaan.
En tahdo ajatella sen olevan niin. Ei se voi olla.
En minä, en taas, en uudestaan. Ei se vain voi olla niin.
Mutta enhän minä tiedä. En ole kuullut kuin puolikkaita sanoja,
aukkoja sisältäviä lauseita. Ja silti kulutan yöni vain miettien.
Illalla itkin itseni uneen. Olin niin tukossa, kun mahdollista.
Aamulla kun heräsin, itkin. Itkin kun lähdin kouluun.
Itkin istuessani bussissa ja lukien Sinuhea,
kirjat kirjaimet vain heittivät kehää, enkä muistanut mitään
lukemastani.
Mutta niinkuin sanoin, en tiedä mitään.
Ehkä en myöskään halua. En tahdo uskoa.
Rauhotu tyttö<3
Kaikki on oikeesti hyvin,
sulla ei oo mitään pelättävää.
Rakastan sua<3
Koita nyt tutia kulta :*
Tahtoisin rauhoittua, muttei se kai ole niin helppoa.
Tahtoisin vain sulkea asian itseltäni. Vaikkei pitäisi.
Ehken halua tietää. Ehkei minun ole tarkoitus tietää.
Ehkä on vain tarkoitettu, että kuljen sokeana.
En saa enää ajatuksiani selviksi, vaikka kirjoittamisen piti auttaa.
Tekstini on sekavaa, ettekä varmaan saa siitä mitään tolkkua.
Elena sentään piristi. Menin koulusta sinne,
kävimme kaupassa ja leivoimme. Ja nauroimme.
Voi että sitä naurun määrää. Oli kivaa.
Hetken ajattelin jotain muuta.
Lauantaina olen yksin kotona. Toivon, että Patrik pääsee.
Pauli oli tänään koulullamme. Ei muistanut, että käyn sitä koulua.
Aamulla huomasin pistäviä katseita selässäni,
en jaksanut panostaa ulkonäkööni.
Joskus huomaan, että ah, niin pinnallisessa koulussamme,
on vähintään yhtä ilkeitä ihmisiä, kuin minä.
Mutta voihan se olla vain minun mielipiteeni.
Äh. Asiat hyppivät kuudennesta viidenteentoista ja neljänteen.
Torstaina (?) Emiliaa. Toivottavasti. Pakko nähdä sitä tyttöä.
Vaikka oon Emilian kanssa todella, todella ujo,
pystyn silti puhumaan Emilialle, ja se tuntuu hyvältä.
Tästä tulikin mieleeni.
Tajusin, että olen menettänyt todella paljon ystäviä.
Ystäviä, kavereita, tuttuja. Onko minulla todella enää ketään.?
Ja kaikki vain Patrikin takia.
Turha teidän on väittää, että välit ovat ennallaan,
eivät ne ole ja tiedän sen itsekkin, ja tiedän myös miksi.
Mutta eivätkö kaikki meistä tee jotain väärin.?
Toivon, ettette todella ajattele, että olen ainoa.
Tuskin edes jaksoitte taas lukea.
- Any 4, no matter how personal, private or random.
- I have to answer them honestly. I have to answer them all.
- In turn, you post this message in your own blog or journal
and you have to answer the questions that are asked of you.
En tiedä mitä ajattelen, en tiedä mitä pitäisi ajatella,
tai mitä ei. Suljen asian siis mielestäni kokonaan.
En tahdo ajatella sen olevan niin. Ei se voi olla.
En minä, en taas, en uudestaan. Ei se vain voi olla niin.
Mutta enhän minä tiedä. En ole kuullut kuin puolikkaita sanoja,
aukkoja sisältäviä lauseita. Ja silti kulutan yöni vain miettien.
Illalla itkin itseni uneen. Olin niin tukossa, kun mahdollista.
Aamulla kun heräsin, itkin. Itkin kun lähdin kouluun.
Itkin istuessani bussissa ja lukien Sinuhea,
kirjat kirjaimet vain heittivät kehää, enkä muistanut mitään
lukemastani.
Mutta niinkuin sanoin, en tiedä mitään.
Ehkä en myöskään halua. En tahdo uskoa.
Rauhotu tyttö<3
Kaikki on oikeesti hyvin,
sulla ei oo mitään pelättävää.
Rakastan sua<3
Koita nyt tutia kulta :*
Tahtoisin rauhoittua, muttei se kai ole niin helppoa.
Tahtoisin vain sulkea asian itseltäni. Vaikkei pitäisi.
Ehken halua tietää. Ehkei minun ole tarkoitus tietää.
Ehkä on vain tarkoitettu, että kuljen sokeana.
En saa enää ajatuksiani selviksi, vaikka kirjoittamisen piti auttaa.
Tekstini on sekavaa, ettekä varmaan saa siitä mitään tolkkua.
Elena sentään piristi. Menin koulusta sinne,
kävimme kaupassa ja leivoimme. Ja nauroimme.
Voi että sitä naurun määrää. Oli kivaa.
Hetken ajattelin jotain muuta.
Lauantaina olen yksin kotona. Toivon, että Patrik pääsee.
Pauli oli tänään koulullamme. Ei muistanut, että käyn sitä koulua.
Aamulla huomasin pistäviä katseita selässäni,
en jaksanut panostaa ulkonäkööni.
Joskus huomaan, että ah, niin pinnallisessa koulussamme,
on vähintään yhtä ilkeitä ihmisiä, kuin minä.
Mutta voihan se olla vain minun mielipiteeni.
Äh. Asiat hyppivät kuudennesta viidenteentoista ja neljänteen.
Torstaina (?) Emiliaa. Toivottavasti. Pakko nähdä sitä tyttöä.
Vaikka oon Emilian kanssa todella, todella ujo,
pystyn silti puhumaan Emilialle, ja se tuntuu hyvältä.
Tästä tulikin mieleeni.
Tajusin, että olen menettänyt todella paljon ystäviä.
Ystäviä, kavereita, tuttuja. Onko minulla todella enää ketään.?
Ja kaikki vain Patrikin takia.
Turha teidän on väittää, että välit ovat ennallaan,
eivät ne ole ja tiedän sen itsekkin, ja tiedän myös miksi.
Mutta eivätkö kaikki meistä tee jotain väärin.?
Toivon, ettette todella ajattele, että olen ainoa.
Tuskin edes jaksoitte taas lukea.