Pohdintaa vammaisuudesta
TV 2, kello 18.35 Riskirajoilla: Sisua viidakossa
BBC:n tosi-tv-sarja vammaisten brittien rankasta vaelluksesta halki Nicaraguan jatkuu. Ryhmä on selvinnyt reitin puoliväliin, ja uupumuksen merkit näkyvät. Taival jatkuu hevosen selässä: jälleen uusi haaste. Osa 3/4.
Vahingossa aloin surfaamaan ja osuin kakkoselle. Oli kyllä erinomainen jakso paitsi että mua otti henk.koht. kupoliin kuurojen edustaja joka oli hirvein draamaqueen ikinä. Jatkuvaa vinetystä joka asiasta, oikein hävetti. Toisella oli amputoidut jalat ratsastuksesta verillä, yhdellä punatautia ja kolmannella järkyttävä ripuli ja tämä hyväkäs parku kun 'on niin raskasta ja kukaan ei tykkää musta'. Ihan totta?
Yksi trekkaajista laitto kyllä miettimään kun juttelivat valtaväestön suhtautumisesta vammaisiin. Että miksi vanhemmat kieltävät lapsiaan tuijottamasta tai kysymästä vammaiselta mitään? Sehän juuri etäännyttää lapset erilaisuudesta jo pienestä pitäen ja on omiaan aiheuttamaan syrjimistä ja ennakkoluuloja.
Huomaan että itsekkin välttelen kovasti edes katsomasta mikäli kohtaan vammaisen. Ja nyt tarkoitan jotain muuta vammaa kuin sokeutta, kuuroutta, kuurosokeutta tai kehitysvammaa. Ne ovat tuttuja työn kautta ja niin ollen arkipäivää. Mutta miksi siis yrittää vältellä katsetta kuin ruttoa, katsonhan minä 'normaalejakin' ihmisiä kohdattaessa. Sitä vaan haluaisi olla mahdollisimman kohtelias ja antaa kuvaa siitä että että olen fiksu ja hyväksyn kaikki ihmiset vammoistaan huolimatta. Mutta onko tuollainen pakonmainen katseen kääntäminen ja välttäminen sitten sitä kunnioitusta? Tuskin.
BBC:n tosi-tv-sarja vammaisten brittien rankasta vaelluksesta halki Nicaraguan jatkuu. Ryhmä on selvinnyt reitin puoliväliin, ja uupumuksen merkit näkyvät. Taival jatkuu hevosen selässä: jälleen uusi haaste. Osa 3/4.
Vahingossa aloin surfaamaan ja osuin kakkoselle. Oli kyllä erinomainen jakso paitsi että mua otti henk.koht. kupoliin kuurojen edustaja joka oli hirvein draamaqueen ikinä. Jatkuvaa vinetystä joka asiasta, oikein hävetti. Toisella oli amputoidut jalat ratsastuksesta verillä, yhdellä punatautia ja kolmannella järkyttävä ripuli ja tämä hyväkäs parku kun 'on niin raskasta ja kukaan ei tykkää musta'. Ihan totta?
Yksi trekkaajista laitto kyllä miettimään kun juttelivat valtaväestön suhtautumisesta vammaisiin. Että miksi vanhemmat kieltävät lapsiaan tuijottamasta tai kysymästä vammaiselta mitään? Sehän juuri etäännyttää lapset erilaisuudesta jo pienestä pitäen ja on omiaan aiheuttamaan syrjimistä ja ennakkoluuloja.
Huomaan että itsekkin välttelen kovasti edes katsomasta mikäli kohtaan vammaisen. Ja nyt tarkoitan jotain muuta vammaa kuin sokeutta, kuuroutta, kuurosokeutta tai kehitysvammaa. Ne ovat tuttuja työn kautta ja niin ollen arkipäivää. Mutta miksi siis yrittää vältellä katsetta kuin ruttoa, katsonhan minä 'normaalejakin' ihmisiä kohdattaessa. Sitä vaan haluaisi olla mahdollisimman kohtelias ja antaa kuvaa siitä että että olen fiksu ja hyväksyn kaikki ihmiset vammoistaan huolimatta. Mutta onko tuollainen pakonmainen katseen kääntäminen ja välttäminen sitten sitä kunnioitusta? Tuskin.