Lindan muistolle
Eilen sain kuulla, että rakas hoitoheppani Linda, jota olin hoitanut seitsemisen vuotta ennen Englantiin muuttamista, oli kuollut. Olihan Linda jo vanha, 27 vuotta, mutta en kyllä ollut varautunut tähän, sillä kaverini juuri maanantaina lähetti vietsiä, että Linda voi hyvin vaikka vanhuus jo näkyykin. Keskiviikko iltana hänet oli sitten jouduttu lopettamaan vatsalaukun repeämän vuoksi. Odotin niin kesää, että pääsisin taas Lindaa hoitamaan tallille ja olisin niin halunnut olla hyvästelemässä Lindaa. Onneksi minulla on kuitenkin ihanat muistot jäljellä. Lindaa muistellen!
Suskilta lainattua:
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä sateenkaarisilta.
Lemmikit jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä
yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringon paistetta on yllin kyllin ja
kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka
ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja
elinvoimansa. Loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat
jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi kuin ne ovat muistoissamme ja
unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja
tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta
hyvin rakasta joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona
yksi pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee, yhtäkkiä se
alkaa juosta pois ryhmän luota laukaten yhä nopeammin yli vihreän
ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja sinun rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä enään koskaan eroa. Iloiset suudelmat satavat
kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä, ja katsot vielä
kerran lemmikkisi luottaviin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa
elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte sateenkaarisillan yhdessä....
Suskilta lainattua:
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä sateenkaarisilta.
Lemmikit jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä
yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringon paistetta on yllin kyllin ja
kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka
ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja
elinvoimansa. Loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat
jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi kuin ne ovat muistoissamme ja
unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja
tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta
hyvin rakasta joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona
yksi pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee, yhtäkkiä se
alkaa juosta pois ryhmän luota laukaten yhä nopeammin yli vihreän
ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja sinun rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä enään koskaan eroa. Iloiset suudelmat satavat
kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä, ja katsot vielä
kerran lemmikkisi luottaviin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa
elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte sateenkaarisillan yhdessä....