Joka vuosi Jordaniassa ja muissa Lähi-idän maissa isät, veljet tai muut miespuoliset sukulaiset ottavat hengiltä tuhansia sukunsa naisia. Syyksi murhiin riittävät pelkät juorut, raiskatuksi tuleminen tai työskenteleminen sairaanhoitajana. Murhista saatavat tuomiot ovat lieviä ja perheensä kunniaa puolustaneita miehiä pidetään sankareina.Jordanian kaltaisessa maassa naisten elämä on tarkoin valvottua ja säädeltyä. Ammanissa asuvat ystävykset Norma ja Dalia onnistuvat kuitenkin avaamaan kauneussalongin, jossa Dalia tutustuu katoliseen Michaeliin. Nuoret alkavat tapailla toisiaan, vaikka tilanne on islaminuskoiselle Dalialle hengenvaarallinen. Kunniamurha on erään valtion salaisuudet paljastava tärkeä puheenvuoro naisten oikeuksien puolesta. Kirja on myös kuvaus uskosta, toivosta ja rakkaudesta, joka saa ihmiset yrittämään mahdottomia.
Yanne yrittää viettää rauhallista elämää pienen suklaapuotinsa yläkerrassa, unohtaa entisen elämänsä lumoavana Vianne Rocherina - ja unohtaa ennen kaikkea taikavoimansa, joista koituu vain hankaluuksia. Mutta 11-vuotias Annie-tytär haikailee Lansquenetin iloista aikaa, ja oman huolensa aiheuttaa nelivuotias puhumaton pikkusisko, jonka ympärillä sattuu toistuvasti onnettomuuksia. Lisää vaikeuksia on tiedossa, kun kuvaan astuu viehkeä Zozie de l’Alba. Nainen on kaunis ja voimakas kuin entinen Vianne, mutta täysin häikäilemätön. Hän saa pauloihinsa perheen ja puoli naapurustoa ja on pian vallannut Yannen elämänpiirin tyttärestä ystäviin.