Sep 05, 2008 11:39
Tum de dum tum de dum, vihdoinkin koneelle joudan mä istua! Ensimmäinen viikko koulussa on istuttu, ja on luennot on virallisesti takanapäin. Mulla oli todella korkeat odotukset koulua varten, ja pakko kyllä myöntää, että tyytyväinen en enempää voisi olla. Luennoilla toki käsitellään kovin rankkoja aiheita, mutta pyrin sulkemaan kaikki negatiiviset ajatukset pois ♥
Kirjat on hirmu kalliita, pyörii noin sadan euron luokissa. Ensisijaisesti kirjat on tarkoitettu korkeakoulun terveysalan opiskelijoille, mutta soveltuu myös lääketieteen opiskelijoille. Galenosta siis kehiin :D Esimerkiksi bookplus.com on edullinen verkkokirjakauppa, ja itsekin olen onnistunut bongaamaan sieltä edullisimmat oppikirjat. Eroja siis löytyy!
Uusia ystäviä olen saanut vaikka millä mitalla. Ihmiset on aivan äärettömän suvaitsevaisia siellä; kukaan ei katso sinua nenänvarttaan pitkin, eikä sinne keräänny hierarkisia kuppikuntia puhumaan sinusta myrkkyä seläntakana -toisin kuin lukiossa. Rakastan, rakastan, oi hemmetti soikoon rakastan sitä pienuuden tunnetta, olenhan sentään luokan nuorin!
Nyt taidan kuitenkin poistua teen, pikkuleipien ja solubiologian pariin <3 Näin.