Jul 03, 2008 18:50
Tulenpas tänne hekumoimaan uusimpia tuulia elämästäni, olen hyvin innoissani ensinnäkin siitä, että työt lähestyvät loppuaan. Ei edes kokonaista viikkoa enää töissä, jippii! Tarhantätiä minua ei saada kirveellääkään. Minä en vain yksinkertaisesti pidä siitä, että minua komennellaan edes takaisin mitä turhimmista asioista, kun mitään järkevää ei ole sanottavana. Daa. Ymmärrän kyllä tyystin, että työpaikalla on yhteisesti sovitut säännöt, joita noudetaan korrektisti mutta on hyvä kysyä itseltään; Yrittävätkö he kenties peitellä jotain? Mutta kun oma epäpätevyys heijastuu työntekijästä itsestään kuusi nolla, on lopputulos sen mukainen. Pulla ja päivän mehukkaimmat juorut näyttävät kyllä maistuvan, eivät aidosti lasten asiat niinkään. En väitä, että itse olisin pelkästään tämän asian suhteen oikeassa, koska sellaista ei ole, joka herran pieksut olisi! Totuus piileekin siinä, että lastenhoitoon kun vaan kasvetaan, ei opita. Tässä tullaan työntekijöiden kanssa umpikujaan, jossa suksemme menevät ristiin ja siksi räiskyy, kipinöi ja paukkuu.
Se pieni ja vaatimaton hymy, edes pieni sellainen tai vaikkapa katse tervehdyksen kera, saisi jokaisen varmasti tuntemaan itsensä työpaikalla aivan erityiseksi ja valovoimaiseksi ihmiseksi tänään, mutta kun on lusikalla annettu, ei kauhalla voi vaatia :D (kliseinen tosiasia) Myös harvinaisen tosi sellaisenaan...
Runoilut sikseen. Minä ainakin vaadin sellaisen työn, jossa voin toimia mahdollisimman itsenäisesti. Työelämää koskeva teoreettinen tieto sekä käytännön kokemuksesta kerätty informaatio auttavat minua luomaan sen, josta minä olen aina haaveillut.
Valintakoetuloksia odotellessa..
Jasmina