YMMÄRRYS EI JOISSAIN TAPAUKSISSA OLE TARPEEKSI
Imre Nagyn kaltaisten kohtaloista kertovat elokuvat saavat minut näemmä ajattelemaan lähinnä, kumpi on pahempaa: joutua ideologis-poliittisen vallankumouksen uhriksi vai joutua elämään koko elämänsä yksin (haitallinen ajatus tai ei)?
Tai jos ne olisivatkin sama asia, vaikutuksineenkin.
Hieman myöhemmin, kun kauhu(, kauhu...) valtaa jälleen kerran... ravitsemattoman minuuteni, nousen, taistelen, syödäkseni ja tajuan...
Niinhän se tosiaan on.
Mielettömyys. Henkinen vankeus.