(no subject)
Näinä päivinä ei pysty katsomaan taaksensa. (ts. näinä päivinä en pysty katsomaan taakseni) Esimerkiksi sitä mitä on kirjoittanut, ajatellut tai sanonut. Ei vaan pysty. Metodina on prosessoida tavara ulos ja jättää taakse. Sitten katseen suuntaaminen eteenpäin.
Ei paskaa. Aika rankkaa vaan. En vaan enää jaksaisi itkeä niitä samoja asioita vuosikaudet. Kaikenlaisia haasteita sitä asettaakin eteensä. Niin, kun sitä sanoo jättäneensä jonkin asian jo täysin taakseen, antaneensa anteeksi kaikelle menneelle, hyväksyneensä kaiken; sitten sitä pitää mennä kaivelemaan. Vanhempien mukaymmärtäviä sanoja ja katseita, ja tekisi mieli vain työntää kaikki kurja SÄÄLI pois mun naamasta.
On helppo kantaa väärinymmärretyn rooli. Kipeää tekee paljastaa kovan kuorensa johtuvan pelosta, ja että se kaikki onkin vain heikkoutta. Vielä kipeämpää tietenkin tekee kuulla avoimuutensa jälkeen äitinsä suusta, että kaikki mitä kerron paljastaa minun vain olevan "todella heikko". Hänen silmissään olisi kai ollut parempi pysytellä "vahvana". Tiedän hänen arvomaailmansa.
Isä on aina ollut suopeampi heikkoutta kohtaan - heikko kun on itsekin - mutta siltikään en haluaisi kohdata sitä kurjaa myötätuntoa. Ongelmia hyväksyä asiat niin kuin ne ovat. Aina välillä.
Joulukuu kulunut kuin jossain ihmeellisessä kuopassa. Kaikki on jäänyt sivuun. Joku ihme musta-aukko, joka imee minusta kaiken energian. Yritän tässä pikkuhiljaa herätellä itseäni eteenpäin suuntaavaan toimintaan. Tarttua vaikka eräisiin kouluhommiin, kirjoittaa eräs hakemus ja löytää vaikkapa taas jostain sellaista todellista positiivista innostusta eikä pelkkää painavaa henkistä taakkaa niin kuin pakkomielle.
Ei paskaa. Aika rankkaa vaan. En vaan enää jaksaisi itkeä niitä samoja asioita vuosikaudet. Kaikenlaisia haasteita sitä asettaakin eteensä. Niin, kun sitä sanoo jättäneensä jonkin asian jo täysin taakseen, antaneensa anteeksi kaikelle menneelle, hyväksyneensä kaiken; sitten sitä pitää mennä kaivelemaan. Vanhempien mukaymmärtäviä sanoja ja katseita, ja tekisi mieli vain työntää kaikki kurja SÄÄLI pois mun naamasta.
On helppo kantaa väärinymmärretyn rooli. Kipeää tekee paljastaa kovan kuorensa johtuvan pelosta, ja että se kaikki onkin vain heikkoutta. Vielä kipeämpää tietenkin tekee kuulla avoimuutensa jälkeen äitinsä suusta, että kaikki mitä kerron paljastaa minun vain olevan "todella heikko". Hänen silmissään olisi kai ollut parempi pysytellä "vahvana". Tiedän hänen arvomaailmansa.
Isä on aina ollut suopeampi heikkoutta kohtaan - heikko kun on itsekin - mutta siltikään en haluaisi kohdata sitä kurjaa myötätuntoa. Ongelmia hyväksyä asiat niin kuin ne ovat. Aina välillä.
Joulukuu kulunut kuin jossain ihmeellisessä kuopassa. Kaikki on jäänyt sivuun. Joku ihme musta-aukko, joka imee minusta kaiken energian. Yritän tässä pikkuhiljaa herätellä itseäni eteenpäin suuntaavaan toimintaan. Tarttua vaikka eräisiin kouluhommiin, kirjoittaa eräs hakemus ja löytää vaikkapa taas jostain sellaista todellista positiivista innostusta eikä pelkkää painavaa henkistä taakkaa niin kuin pakkomielle.