(no subject)
Ou-mai-ou-mai, luulitte kuitenkin, että olin jättänyt lj-yhteisön! Enpäs ole, aivan täysin ainakaan, vaikka täytyy myöntää, että muutamia postauksia on useimmilta kaverilistalla olevista tainnut jäädä väliin. Matkustellessa en ole vain kerennyt seuraamaan. Enkä kai "kerkeäisi" nytkään, mutta täällä vain sitä taas roikutaan.
En tiedä mistä aloittaa, jos minun pitäisi jollekulle selittää, mitä olen näinä poissaolon viikkoina (kuukausina?) tehnyt. Matkustanut ja nauttinut elämästä ja unohtanut toisia puolia elämästäni - hukannut itseäni entistä enemmän, vaikka samalla nauttinut myös hurjasti. Pelkään jo nyt, ettei minulla ole täällä Suomessa mitään, minkä luokse palata, kun täältä elokuussa (kahden viikon päästä!) lähden. Onhan se ainakin osittaista puppua; tiedän, että tietyt jutut kestävät - mutta silti. Jotain on aina pelättävä.
En jaksaisi käydä läpi henkistä hyvin-/pahoinvointiani, fyysinen olo vaihtelee ja mieliala sen mukaan. Sanotaan vaikka sarkastisesti, että taidan olla tosinaisen iässä, kun paino vaihtelee kuukauden sisällä suuntaan ja toiseen kevyesti sellaiset viitisen kiloa. Matkan aikana ei ollut mahdollisuutta käydä puntarilla, mutta tällä itsetuntemuksella (-kyyläyksellä), tiedän ja tunnen kyllä erot. Vaateindeksikin kertoo tarpeeksi. Enemmän kuin tarpeeksi. Toivoisin tasapainoa ja terveyttä.
Jälkimmäistä ei nyt ainakaan ollut tarjolla matkan viimeisenä parina viikkona, kun ohjelmassa oli pelkkää biletystä ja rankkaa helleoleilua... ei sillä, että valittaisin. AEGEE-kesäyliopisto Alicantessa oli kyllä hurja kokemus. Hurjan hyvä. Luulen todella löytäneeni opiskelijajärjestön, jota voin suositella koko sydämestäni. (Eikä pelkästään biletysaspektin puolesta...)
Kuinka sitä oppiikaan itsestään, kun altistaa itsensä vieraisiin (äärimmäisiin) oloihin... Tajuaa, ettei ehkä ole niin huono - eikä ehkä toisissa asioissa niin hyväkään - tajuaa minkälainen ihminen itse on ja minkälaisessa seurassa viihtyy, tajuaa rajansa ja oppii vielä ehkä jonain päivänä pitämään niistä myös kiinni. Ei huono suoritus, erittäin hyvä kokemus. Tahdon tuollaiselle vielä uudestaan.
--
Olen tänään luonnostellut ensimmäistä postausta Fifin nettiblogiin - deadline huomenna, kyllä se kirjoittuu. Aiempina viikkoina on vain ollut joko liian aikaista kirjoittaa tai "rimakauhu" on noussut liian suureksi. Yritän olla ottamatta liian vakavasti: jos ne hyväksyy kirjoituksia lukioikäisiltä tytöiltä tasa-arvosta thaimaalaisessa yhteiskunnassa, vaatimukset eivät voi olla kovin korkealla. (Hyi, mitä tulinkaan sanoneeksi... jonkun pitäisi läpsäistä mua poskelle tuosta hyvästä...)
Ciao loves! (Ja kiitos kaikista välivuosiblogiin jätetyistä kommenteista, joihin en ole vielä "kerennyt" vastaamaan!)
En tiedä mistä aloittaa, jos minun pitäisi jollekulle selittää, mitä olen näinä poissaolon viikkoina (kuukausina?) tehnyt. Matkustanut ja nauttinut elämästä ja unohtanut toisia puolia elämästäni - hukannut itseäni entistä enemmän, vaikka samalla nauttinut myös hurjasti. Pelkään jo nyt, ettei minulla ole täällä Suomessa mitään, minkä luokse palata, kun täältä elokuussa (kahden viikon päästä!) lähden. Onhan se ainakin osittaista puppua; tiedän, että tietyt jutut kestävät - mutta silti. Jotain on aina pelättävä.
En jaksaisi käydä läpi henkistä hyvin-/pahoinvointiani, fyysinen olo vaihtelee ja mieliala sen mukaan. Sanotaan vaikka sarkastisesti, että taidan olla tosinaisen iässä, kun paino vaihtelee kuukauden sisällä suuntaan ja toiseen kevyesti sellaiset viitisen kiloa. Matkan aikana ei ollut mahdollisuutta käydä puntarilla, mutta tällä itsetuntemuksella (-kyyläyksellä), tiedän ja tunnen kyllä erot. Vaateindeksikin kertoo tarpeeksi. Enemmän kuin tarpeeksi. Toivoisin tasapainoa ja terveyttä.
Jälkimmäistä ei nyt ainakaan ollut tarjolla matkan viimeisenä parina viikkona, kun ohjelmassa oli pelkkää biletystä ja rankkaa helleoleilua... ei sillä, että valittaisin. AEGEE-kesäyliopisto Alicantessa oli kyllä hurja kokemus. Hurjan hyvä. Luulen todella löytäneeni opiskelijajärjestön, jota voin suositella koko sydämestäni. (Eikä pelkästään biletysaspektin puolesta...)
Kuinka sitä oppiikaan itsestään, kun altistaa itsensä vieraisiin (äärimmäisiin) oloihin... Tajuaa, ettei ehkä ole niin huono - eikä ehkä toisissa asioissa niin hyväkään - tajuaa minkälainen ihminen itse on ja minkälaisessa seurassa viihtyy, tajuaa rajansa ja oppii vielä ehkä jonain päivänä pitämään niistä myös kiinni. Ei huono suoritus, erittäin hyvä kokemus. Tahdon tuollaiselle vielä uudestaan.
--
Olen tänään luonnostellut ensimmäistä postausta Fifin nettiblogiin - deadline huomenna, kyllä se kirjoittuu. Aiempina viikkoina on vain ollut joko liian aikaista kirjoittaa tai "rimakauhu" on noussut liian suureksi. Yritän olla ottamatta liian vakavasti: jos ne hyväksyy kirjoituksia lukioikäisiltä tytöiltä tasa-arvosta thaimaalaisessa yhteiskunnassa, vaatimukset eivät voi olla kovin korkealla. (Hyi, mitä tulinkaan sanoneeksi... jonkun pitäisi läpsäistä mua poskelle tuosta hyvästä...)
Ciao loves! (Ja kiitos kaikista välivuosiblogiin jätetyistä kommenteista, joihin en ole vielä "kerennyt" vastaamaan!)