kertokaa minulle kuka olen...
Jyväskylässä käynti sekoitti pasmani täydellisesti. En tiedä taas mistään mitään, en todella.
En tiedä enää mihin uskon, onko missään järkeä. Ajelehdin, enkä kuulu. Minnekään, en kellekään. (Huomasin kaipaavani sitä, että minua kaivattaisiin. Muuallakin kuin verisukulaisteni parissa.)
En tiedä enää edes kuka olen. Enää ei riitä edes se, etten erota häntä itsestäni, vaan jo pidemmän aikaa on tuntunut siltä, ettei häntä voi erottaa Manuelasta ja että pian minussa itsessänikin hälvenee raja heidän kahden välillä.
Näin merkkejä, mutta tein parhaani niiden väistelemiseksi. Tiedän, että hän on käynyt lukemassa ainakin toista nettipäiväkirjaani, se on julkisempi. (En tiedä miksi, turhamaisuuttaan, uteliaisuuttaan vai huolestuneisuuttaan...) Luulen, että hän heitti muutamankin viittauksen sen sisältöön, mutten tarttunut niihin.
Esimerkiksi: Kerroin haaveilevani punaisista farkuista, sellaisista tietynvärisistä. "Tiedäthän, minun punaisen. - Sellainen Punahilkka meets Maija Poppanen." Ei siinä mitään, mutta satun tietämään, että Maija Poppanen on mm. myös yksi Manuelan lempielokuvista.
Nolostuttaa. Manuela on kaikkialla. Kaikissa kirjoissa, joihin hänen luonaan tartun, kaikki sellaiset, jotka vetävät minua magneetin lailla puoleensa (Deepak Chopra: Soulmates), kaikissa on läsnä Manuela sivujen alleviivauksissa ja merkinnöissä. Kysyin kumman kirja oli kyseessä - ja Manuelanhan se alunperin oli, T:a itseään ei kuulemma edes kiinnosta sellaiset (olisiko liian kipeitä mielikuvia, vaikka hän itse syyttää kirjan vieraskielisyyttä). Pohdin, yrittääkö hän kasvattaa eroa Manuelaan välttelemällä kaikkia sellaisia kirjoja, joita tämä lukisi, hakemalla karskimpaa näkemystä elämään - en tiedä.
En toisin sanoen tiedä kumpaan olen näiden vuosien aikana tutustunut paremmin T.T:hen vai M.B:hen (jota en ole siis koskaan henkilökohtaisesti tavannut, mutta jonka alleviivauksia olen lukenut senkin edestä).
Tiedän, tiedän, tiedän, että kumpikin oli hulluna toiseen ja tiedä vaikka olisivat edelleenkin. En voi, enkä edes aio yrittää kilpailla ominaisuuksillani Jumalattaren kanssa. Mutta jokin pakottaa minut jatkamaan surullista, alistunutta piinaani. Hänen edessään olen voimaton.
En tiedä enää mihin uskon, onko missään järkeä. Ajelehdin, enkä kuulu. Minnekään, en kellekään. (Huomasin kaipaavani sitä, että minua kaivattaisiin. Muuallakin kuin verisukulaisteni parissa.)
En tiedä enää edes kuka olen. Enää ei riitä edes se, etten erota häntä itsestäni, vaan jo pidemmän aikaa on tuntunut siltä, ettei häntä voi erottaa Manuelasta ja että pian minussa itsessänikin hälvenee raja heidän kahden välillä.
Näin merkkejä, mutta tein parhaani niiden väistelemiseksi. Tiedän, että hän on käynyt lukemassa ainakin toista nettipäiväkirjaani, se on julkisempi. (En tiedä miksi, turhamaisuuttaan, uteliaisuuttaan vai huolestuneisuuttaan...) Luulen, että hän heitti muutamankin viittauksen sen sisältöön, mutten tarttunut niihin.
Esimerkiksi: Kerroin haaveilevani punaisista farkuista, sellaisista tietynvärisistä. "Tiedäthän, minun punaisen. - Sellainen Punahilkka meets Maija Poppanen." Ei siinä mitään, mutta satun tietämään, että Maija Poppanen on mm. myös yksi Manuelan lempielokuvista.
Nolostuttaa. Manuela on kaikkialla. Kaikissa kirjoissa, joihin hänen luonaan tartun, kaikki sellaiset, jotka vetävät minua magneetin lailla puoleensa (Deepak Chopra: Soulmates), kaikissa on läsnä Manuela sivujen alleviivauksissa ja merkinnöissä. Kysyin kumman kirja oli kyseessä - ja Manuelanhan se alunperin oli, T:a itseään ei kuulemma edes kiinnosta sellaiset (olisiko liian kipeitä mielikuvia, vaikka hän itse syyttää kirjan vieraskielisyyttä). Pohdin, yrittääkö hän kasvattaa eroa Manuelaan välttelemällä kaikkia sellaisia kirjoja, joita tämä lukisi, hakemalla karskimpaa näkemystä elämään - en tiedä.
En toisin sanoen tiedä kumpaan olen näiden vuosien aikana tutustunut paremmin T.T:hen vai M.B:hen (jota en ole siis koskaan henkilökohtaisesti tavannut, mutta jonka alleviivauksia olen lukenut senkin edestä).
Tiedän, tiedän, tiedän, että kumpikin oli hulluna toiseen ja tiedä vaikka olisivat edelleenkin. En voi, enkä edes aio yrittää kilpailla ominaisuuksillani Jumalattaren kanssa. Mutta jokin pakottaa minut jatkamaan surullista, alistunutta piinaani. Hänen edessään olen voimaton.