(no subject)
Eilen ilmestyttiin Hannan ja Hennan kanssa ryhmätenttiin kaikki vihreissä paidoissa ja tiedettiin kahdestakymmenestä kysymyksestä ehkä kolme. Mutta kaikkiin vastattiin! Tentin jälkeen pelattiin porukalla ystävänpäivän kunniaksi sohvilla pictionarya. Mun parina oli ensin Fagerin Karin, joka oli mieletön arvailija ja hyvä piirtäjä. Kun Karin lähti, pestasin Harrin parikseni. Harri oli muuten ihan okei, mutta siihen mennessä kun toiset oli jo arvanneet oikean sanan, viimeisteli Hartsa vielä ensimmäistä kynänvetoaan. Ylivoimaisen voiton ottivat Ristiinan Tipi ja Helsingin Anna.
Neljältä menin musiikinluokkaan, jossa mulla piti olla Combo. Combo on OKL:n BigBand, jossa soittaa viitisentoista toveria. Olin kymmenen minuuttia myöhässä, sillä unohduin Atk-luokkaan tulostelemaan uskonnon tenttimatskua, joka muuten näytti ihan kauheelta. ASIAAN. Luokassa oli kummallisen hiljaista, eikä ihme, sillä läsnä olivat vain kitaristi-Juha, kitaristi-Aleksi ja trumpetti-mies, joka on ollut yliopistossa jo miljoona vuotta. Himoliikkuja-Tuula tuli tekemään Combo-debyyttiään, mikä jäi varsin vaisuksi, sillä puoli viisi päätetiin lähteä kotiin.
Nyt on taas info niin mielenkiintoista, että taidan loppuun siteraata Anne Frankkia, joka päiväkirjaa oon lukenut viime viikkoina mielenkiinnolla. Frankki kirjotti siitä, kuinka Hitler tapasi maaliskuussa 1943 saksalaisia sotilaita:
"Kaikkien germaanien johtaja" on käynyt puhuttelemassa haavoittuneita sotilaita. Oli surkeata kuunnella sitä. Kysymys ja vastaus toistuivat tällaisina:
"Nimeni on Heinrich Scheppel."
"Haavoittunut missä?"
"Stalingradissa."
"Millä tavalla?"
"Molemmat jalat paleltuneet ja amputoitu, vasemmassa käsivarressa murtunut nivel."
Juuri tällaiselta se kauhea nukketeatteri kuulosti. Haaviottuneet näyttivät olevan ylpeitä haavoistaan - mitä enemmän niitä oli, sitä parempi. Yksi heistä tunsi itsensä niin liikutetuksi siitä, että oli saanut puristaa Führerin kättä (edellyttäen, että hänellä vielä oli käsi!) että saattoi tuskin puhua.
Anne Frank - mikä huumorinainen. Se on niin epäreilua, että se kuoli kaksi kuukautta ennen Hollannin vapauttamista. Tai kaikkihan mitä se koki elämänsä viimesinä vuosina oli epäreilua.
Neljältä menin musiikinluokkaan, jossa mulla piti olla Combo. Combo on OKL:n BigBand, jossa soittaa viitisentoista toveria. Olin kymmenen minuuttia myöhässä, sillä unohduin Atk-luokkaan tulostelemaan uskonnon tenttimatskua, joka muuten näytti ihan kauheelta. ASIAAN. Luokassa oli kummallisen hiljaista, eikä ihme, sillä läsnä olivat vain kitaristi-Juha, kitaristi-Aleksi ja trumpetti-mies, joka on ollut yliopistossa jo miljoona vuotta. Himoliikkuja-Tuula tuli tekemään Combo-debyyttiään, mikä jäi varsin vaisuksi, sillä puoli viisi päätetiin lähteä kotiin.
Nyt on taas info niin mielenkiintoista, että taidan loppuun siteraata Anne Frankkia, joka päiväkirjaa oon lukenut viime viikkoina mielenkiinnolla. Frankki kirjotti siitä, kuinka Hitler tapasi maaliskuussa 1943 saksalaisia sotilaita:
"Kaikkien germaanien johtaja" on käynyt puhuttelemassa haavoittuneita sotilaita. Oli surkeata kuunnella sitä. Kysymys ja vastaus toistuivat tällaisina:
"Nimeni on Heinrich Scheppel."
"Haavoittunut missä?"
"Stalingradissa."
"Millä tavalla?"
"Molemmat jalat paleltuneet ja amputoitu, vasemmassa käsivarressa murtunut nivel."
Juuri tällaiselta se kauhea nukketeatteri kuulosti. Haaviottuneet näyttivät olevan ylpeitä haavoistaan - mitä enemmän niitä oli, sitä parempi. Yksi heistä tunsi itsensä niin liikutetuksi siitä, että oli saanut puristaa Führerin kättä (edellyttäen, että hänellä vielä oli käsi!) että saattoi tuskin puhua.
Anne Frank - mikä huumorinainen. Se on niin epäreilua, että se kuoli kaksi kuukautta ennen Hollannin vapauttamista. Tai kaikkihan mitä se koki elämänsä viimesinä vuosina oli epäreilua.