Vaiheessa
Ai niin.
Ja anteeksi jos olen julma.
Minä en osaa/pysty osoittamaan kuinka paljon minä ympärilläni olevista ihmisistä välitän.
En osaa leperrellä ja sanoa kauniita sanoja. Toimin usein vain kun olen vihainen, ja vihassani satutan muita.
Oli muuten Mauran kanssa puhetta mm. ystävistä.
Minun tärkeimmät ystäväni ovat näet siunaantuneet juuri taiteen kautta. He ovat minun vertaisryhmäni, henkinen tukirankani.
Mutta myös ne ystävät joihin olen tutustunut taiteen ulkopuolella, ovat todella tärkeitä. Usein vain uppoudun tähän (taide) maailmaan, ja unohdan pitää näihin "toisiin" yhteyttä vaikka todellisuudessa tarvitsisin juuri heidän läsnäoloaan terveenä vastapainona taidepiireille.
Ja saan tämän nyt kuulostamaan todella laskelmalliselta.
Sekin puoli nimittäin minusta löytyy, kylmä ja punnitseva paskiainen.
Harkitseva, varovainen, mutta myös itseään sillä suojeleva.
Pidä naamio päällä eikä kukaan tiedä kuka sinä oikeasti olet.
Sopeudu niihin rooleihin mitä ympäristö sinulle tyrkyttää.
Näyttele, älä välitä, unohda kuka sinä oikeasti olet.
Väistä, tunnustele, haistele ilmaa.
Sillä niin kuin möhkiäisellä, on minullakin tuntosarvet, henkiset ja herkät.
Välistä jopa tuntuu että olen rehellinen vain paperilla/päätteellä tekstin muodossa.
Piirustustenkin suhteen pyrin miellyttämään. Tai näin ainakin Limingassa.
Vaihtoehtona A.) lopeta piirtäminen tai B.) piirrä mitä oikeasti haluat seuraamuksista huolimatta.
Näytteleminen ei ole enää vaihtoehto.
Enkä halua(/pysty?) lopettaa.
Pyrin siis ulos kaapista.
Miksi se sattuu?
Ja anteeksi jos olen julma.
Minä en osaa/pysty osoittamaan kuinka paljon minä ympärilläni olevista ihmisistä välitän.
En osaa leperrellä ja sanoa kauniita sanoja. Toimin usein vain kun olen vihainen, ja vihassani satutan muita.
Oli muuten Mauran kanssa puhetta mm. ystävistä.
Minun tärkeimmät ystäväni ovat näet siunaantuneet juuri taiteen kautta. He ovat minun vertaisryhmäni, henkinen tukirankani.
Mutta myös ne ystävät joihin olen tutustunut taiteen ulkopuolella, ovat todella tärkeitä. Usein vain uppoudun tähän (taide) maailmaan, ja unohdan pitää näihin "toisiin" yhteyttä vaikka todellisuudessa tarvitsisin juuri heidän läsnäoloaan terveenä vastapainona taidepiireille.
Ja saan tämän nyt kuulostamaan todella laskelmalliselta.
Sekin puoli nimittäin minusta löytyy, kylmä ja punnitseva paskiainen.
Harkitseva, varovainen, mutta myös itseään sillä suojeleva.
Pidä naamio päällä eikä kukaan tiedä kuka sinä oikeasti olet.
Sopeudu niihin rooleihin mitä ympäristö sinulle tyrkyttää.
Näyttele, älä välitä, unohda kuka sinä oikeasti olet.
Väistä, tunnustele, haistele ilmaa.
Sillä niin kuin möhkiäisellä, on minullakin tuntosarvet, henkiset ja herkät.
Välistä jopa tuntuu että olen rehellinen vain paperilla/päätteellä tekstin muodossa.
Piirustustenkin suhteen pyrin miellyttämään. Tai näin ainakin Limingassa.
Vaihtoehtona A.) lopeta piirtäminen tai B.) piirrä mitä oikeasti haluat seuraamuksista huolimatta.
Näytteleminen ei ole enää vaihtoehto.
Enkä halua(/pysty?) lopettaa.
Pyrin siis ulos kaapista.
Miksi se sattuu?